Marilyn Maxwell (syntymänimeltään Marvel Marilyn Maxwell, 3. elokuuta1921 – 20. maaliskuuta1972) oli yhdysvaltalainennäyttelijä. Vaaleista hiuksistaan ja seksikkäästä persoonastaan tunnettu Maxwell esiintyi useissa elokuvissa ja radio-ohjelmissa.
Maxwell aloitti ammattimaisen esiintymisuransa radiolaulajana teini-ikäisenä, ennen kuin sai sopimuksen MGM-yhtiöltä. MGM:n johtaja Louis B. Mayer vaati että hän jättäisi Marvel-osan oikeasta nimestään.
Vuosina 1961–1962 Maxwell esitti Grace Sherwoodia, pienen ruokapaikan omistajaa, ABC:n 26-osaisessa Bus Stop -televisiodraamassa, jossa matkustajat matkustivat läpi pienen fiktiivisen Sunrisen kaupungin.
Kuolema
Vuonna 1972 Maxwellin 15-vuotias poika saapui kotiin koulusta ja löysi 50-vuotiaan äitinsä kuolleena ilmeisesti sydänkohtaukseen, saatuaan juuri lääkityksen hypertensioon ja keuhkosairauteensa. Bob Hope, Bing Crosby, Frank Sinatra ja Jack Benny olivat hänen kunnioitetut arkunkantajansa hänen hautajaisissaan.[1]