Majubavuoren taistelu (lähellä Volksrustia, nykyisessä Etelä-Afrikassa) 27. helmikuuta1881 oli taistelu ensimmäisessä buurisodassa. Se oli vaikuttava voitto buureille. Kenraalimajuri Sir George Pomeroy Colley miehitti joukoillaan Majubavuoren harjanteen 27. helmikuuta. Buurit alkoivat vallata vuorta takaisin päästen kiertämään brittien puolustamattomalle puolelle. Taistelu oli nöyryyttävä brittitappio ja merkitsi myös sodan loppua.
Ensimmäisen buurisodan sytyttyä joulukuussa 1880 britit olivat lähettäneet joukkonsa Natalista kohti Transvaalia. Joukkojen oli Transvaaliin päästäkseen kuljettava Lohikäärmevuorten läpi. Vuorten läpi kulkevaa solaa Laing's Nek puolusti buurien osasto, joka voitti hyökänneet britit Laing's Nekin taistelussa 28. tammikuuta 1881. Tappionsa jälkeen britit jäivät odottamaan vahvistuksia läheiselle Mount Prospect-nimiselle maatilalle. 8. helmikuuta oli kärsitty edelleen toinen tappio Ingogon taistelussa.[1]
Brittijoukkojen komennossa oli kenraalimajuri George Pomeroy-Colley. Paikalle oli hiljattain saapunut myös kenraalimajuri Evelyn M. Wood. Pomeroy-Colley halusi kuitenkin ratkaista tilanteen itsenäisesti. Tiedustelu oli havainnut buurien saaneen huomattavia vahvistuksia puolustusasemilleen Laing's Nekissa. Pomeroy-Colley päätti yrittää kiertää heidän asemansa buurien vasemmalta puolelta Majubavuoren kohdalta. Pomeroy-Colley uskoi voivansa miehittää Majubavuoren ja pakottaa näin buurit hylkäämään asemansa matalammalla Laing's Nekilla.[1]
Taistelu
Pomeroy-Colley taistelun aikana.
Pomeroy-Colley kokosi 26. helmikuuta noin 600:n miehen osaston kello 22.00. Osaston tarkoitus oli vallata Majubavuoren huippu. Joukot oli koottu nopeasti eri pataljoonista ja niiltä puuttui yhtenäinen tehokas komentoketju. Joukot marssivat yöllä puolustamattomalle Majubavuorelle. Matkan varrella jätettin noin 200 sotilasta puolustamaan laagereja reitin varrella. Huippu oli vallatta aamuun kello 05.00 mennessä 27. helmikuuta. Joukot ottivat puolustusasemat huipulla, mutta Pomeroy-Colley ei määrännyt joukkojaan kaivamaan erillisiä asemia.[1]
Brittien asemien luoteispuolella vuoren huipulla oli Gordon's Knoll, joka kohosi hupulla hieman brittien asemia korkeammalle. Britit eivät olleet tätä yön pimeydessä tajunneet. He eivät myöskään nähneet asemistaan vuorelle johtavia reittejä pohjoisesta tai koillisesta. Buurit olivat tällä välin tajunneet brittien miehittäneen vuoren. He odottivat brittien tykistökeskitystä omiin asemiinsa vuorelta käsin, mutta mitään ei tapahtunutkaan. Osa buureista päättikin ratsastaa vuoren pohjoispuolelle ja alkaa kiivetä ylös sen rinnettä muiden buurien suojatessa heidän etenemistään tulellaan.[1]
Brittien asema alkoi nopeasti muuttua tukalammaksi. Kello 11.00 Pomeroy-Colleyn mukana ollut laivaston edustaja sai kuolettavan osuman. Keskipäivän aikaan noin 60 buuria oli saavuttanut harjanteen heti Gordon's Knollin alapuolella. Sektorista vastannut luutnantti Ian S. M. Hamilton yritti varoittaa Pomeroy-Colleytä tältä suunnalta uhkaavasta vaarasta sen tajuttuaan. Pomeroy-Colley ei kuitenkaan ilmeisesti tehnyt mitään asialle siitä kuultuuan. Hieman myöhemmin paikalla oli jo 400 buuria ja Hamilton löysi Pomeroy-Colleyn nukkumasta kesken taistelujen.[1]
Noin kello 13.45 paikalle kerääntyneet buurit surmasivat Gordon's Knollilla olleet kaksi tai kolme brittisotilasta. Gordon's Knoll vallattiin mutuamassa minuutissa. Selviytyneet puolustajat pakenivat ja buurit alkoivat tulittaa brittejä uusista asemistaan. Osa buureista pääsi myös asemiin hyvin lähelle brittien asemia, mikä johti sekaannukseen puolustajien joukosa. Osa briteistä halusi toteuttaa rynnäkön pistimin buureja vastaan, mutta Pomeroy-Colley ei antanut lupaa rynnäkölle. Brittien oikealla siivellä puolustajat alkoivat ajautua paniikkiin. osa heitti aseensa pois ja he alkoivat paeta kohti selustaa buurien samalla ampuessa pakenijoita. Pomeroy-Colley sai lopulta kuolettavan osuman otsaansa.[1]
Seuraukset
Taistelu oli ollut nöyryyttävä tappio briteille ja se merkitsi myös itse sodan loppua heidän häviöönsä. Evelyn M.Wood allekirjoitti aseleposopimuksen buurien kanssa 6. maaliskuuta. Brittien tappiot kaatuneina ja haavoittuneina taistelussa olivat 285 sotilasta Majubavuoren huipulla olleista yhteensä 365:stä sotilaasta. Buurien tappioksi jäi yksi kaatunut ja muutama haavoittunut. Muutaman vuosikymmenen päästä alkaneen toisen buurisodan aikana yksi brittien taisteluhuudoista oli "Remember Majuba Hill!" (muistakaa Majubavuori).[1]
Lähteet
↑ abcdefgHarold E. Raugh, Jr: The Victorians at war, 1815–1914: an encyclopedia of British military history, s. 50, 221-222. ABC-CLIO, 2004. ISBN 1-57607-926-0(englanniksi)
