Luokiteltu ilmoittelu (myös rivi-ilmoittelu,[1]tekstinjälkeinen ilmoittelu[2] tai pikkuilmoitukset) on perinteisesti tarkoittanut sanomalehdessä, paikallislehdessä tai muussa säännöllisesti ilmestyvässä julkaisussa tapahtuvaa maksullista ilmoittelua, joka on luokiteltu omiin osastoihinsa kuten ostetaan, myydään, vuokrataan ja työpaikkoja haettavana.[3] Myös yksityishenkilöiden perhetapahtumista kertovat maksulliset pikkuilmoitukset, kuten kuolinilmoitukset, vihkimisilmoitukset, onnittelut ja kiitokset ovat luokiteltua ilmoittelua.[4][5]
2000-luvulla luokiteltu ilmoittelu on monin tavoin muuttunut ja levinnyt lehdistä myös muihin viestimiin, aluksi tekstitelevisioon ja tv-kanavien yöaikaan ja sen jälkeen verkkoon.[6] Perinteisen painetun ja maksetun luokitellun ilmoittelun on nähty vähentyneen jopa 70 prosenttia vuosina 2002–2012.[7] Luokitellut ilmoitukset olivat ensimmäinen verkkoon merkittävästi siirtynyt mainonnan muoto, sillä verkko tarjoaa paperijulkaisuihin nähden ylivoimaiset tavat hakea nopeasti tietoa runsaasta ilmoitustarjonnasta.[8]
Maksullisuuden rinnalle alkoi 1900-luvun lopulla syntyä viestimiä, joissa ilmoituksia saattoi julkaista ilmaiseksi. Syntyi irtonumeroina myytäviä lehtiä kuten Keltainen Pörssi (ilmestyi 1986–2012) sekä verkkopalveluja kuten Tori.fi tai Craigslist.[9] Viestintäyhtiöt pyrkivät myös paketoimaan painettujen lehtiensä ja verkkopalvelujensa luokiteltua ilmoittelua toisiaan tukeviksi kokonaisuuksiksi, kuten useiden suomalaisten sanomalehtien asunto-, työpaikka-, koulutus- ja autoilmoittelua yhdistävät Oikotie.fi[10][11][12] ja Arena.fi.[13] Myös perinteisille sanomalehtien kuolinilmoituksille pyritään kehittämään vaihtoehtoja internet-palveluna.[14]
Historiaa
Pikkuilmoitus.
Luokiteltu ilmoittelu syntyi sanomalehtien myötä, kun niiden julkaisijat huomasivat paitsi yritysten, myös yksityishenkilöiden tarpeen julkaista tiedotteitaan maksua vastaan uudessa tehokkaassa viestintävälineessä. Luokiteltujen ilmoitusten voidaan sanoa jatkaneen vuosituhantista perinnettä laittaa kirjoitettuja tiedotteita näkyville kaupungin rakennusten seiniin tai erityisille ilmoitustauluille.[7] Ensimmäisenä luokiteltuna ilmoituksena, ja samalla maailman ensimmäisenä maksettuna mainoksena, pidetään vuonna 1704 perustetussa Boston News-Letter-lehdessä Yhdysvalloissa sen perustamisvuonna julkaistua maksettua tiedotetta.[15][7]
Rivi-ilmoituksiksi luokittelua ilmoittelua alettiin kutsua siksi, että niiden hinnoittelu sanomalehdessä perustuu usein tekstirivien määrän tai ilmoituksen viemän tilan mukaan (mittayksikkönä palstamillimetrit, pmm).[4] Siksi varsinkin yksityishenkilöiden ilmoituksissa käytettiin rahan säästämiseksi paljon lyhenteitä ja muuta tiivistä ilmaisua, kuten ”yst. vast. läh. puh.” eli ystävälliset vastaukset tässä ilmoituksessa mainittuun lähimpään (esim. naapurin) puhelinnumeroon. Sanomalehdet alkoivat tarjota myös mahdollisuutta vastata ilmoituksiin kirjeitse ilmoittajan nimimerkillä lehden palvelukonttoriin, jossa kunkin nimimerkin saamat vastauskirjeet talletettiin avaamattomina ja luovutettiin niitä noutamaan tulevalle ilmoittajalle henkilöllisyyden tarkistamisen jälkeen. Tällöin ilmoituksessa luki esimerkiksi ”yst. vast. tlk. nimim. Tupakoimaton” eli ”ystävälliset vastaukset tämän lehden konttoriin nimimerkillä Tupakoimaton”. Tapa on yhä käytössä seuranhakuilmoituksissa yksityisyyden suojaamiseksi.[16][17]
Luokiteltuja ilmoituksia sanomalehdet julkaisevat useimmiten lehden loppuosassa (siitä termi tekstinjälkeinen ilmoittelu), jonka sivut on omistettu kokonaan pikkuilmoituksille ja jaettu sivusuunnassa palstoihin. Luokiteltuja ilmoituksia on osastosta riippuen mahdollista ostaa yhden, kahden tai useamman palstan levyisinä.[4] Kuolinilmoitukset ja muut perheilmoitukset on suomalaisissa sanomalehdissä perinteisesti sijoitettu lehden alkusivuille, mutta käytäntö on muuttumassa muun muassa tabloid-formaattiin siirtymisen ja muiden lehtiuudistusten myötä.
Ilmoitusten luokittelu eri osastoihin alkoi noudattaa tavallisimpia yksityishenkilöiden ilmoittelutarpeita: asunnon etsintä tai tarjoaminen vuokralle tai ostettavaksi, auton tai muun irtaimiston osto tai myynti, seurustelukumppanin tai työpaikan etsintä, perhetapahtumista tiedottaminen ja niin edelleen. Luokitellut ilmoitukset tarjoavat myös ammatinharjoittajille ja pienyrityksille tavan tarjota palvelujaan suurelle yleisölle (otsikkona esim. Työsuorituksia), tai yksityishenkilöille tiedustella palvelujen tarjoajaa.
Suureksi luokiteltujen ilmoitusten alaryhmäksi on muodostunut työpaikkailmoittelu.[18] Sitä tarvitsevat myös suuret yritykset, ja hyvistä työntekijöistä kilpaileminen kasvattaa joskus ilmoituskoot hyvinkin suuriksi, koska yritykset haluavat tuoda tehokkaasti esiin etujaan työnantajina. 2000-luvulla työpaikoista tiedottaminen siirtyi yhä enemmän verkkoon, jonka yhtenä etuna on, ettei ilmoituksen hinta ole yhtä tiukasti sidoksissa sen kokoon kuin painetussa lehdessä.[19][20]
Sanomalehtiä tutkineen Erkki Hujasen mukaan (2007) luokitellut ilmoitukset ovat tärkeitä sanomalehtien lukijoille. ”Maakunnan markkinat” ja muut paikalliset pikkuilmoitukset saattavat olla lehden ainoa sisältöosa, joka yhdistää lukijaa konkreettisesti lehden levikkialueen muihin ihmisiin.[21]
↑Vaahtio, E.: Rekrytointi menestystekijänä, s. 129. Helsinki: Edita, 2005.
↑Lavón, L. 2001. Mitä työpaikkailmoitus kertoo? Sanomalehtien työpaikkailmoitusten analyysia. Turku: Turun kauppakorkeakoulu.
↑Hujanen, Erkki: Lukijakunnan rajamailla. Sanomalehden muuttuvat merkitykset arjessa, s. 251. (Väitöskirja) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2007. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 25.9.2014).
