Luke Cage (syntymänimeltään Carl Lucas ja tunnettu myös Voimamiehenä) on Marvel-kustantamon sarjakuvissa esiintyvä supersankari. Hahmon loivat käsikirjoittaja Archie Goodwin ja sarjakuvapiirtäjä John Romita Sr. Luke Cagen ensiesiintyminen tapahtui Luke Cage, Hero for Hire -lehden ensimmäisessä numerossa (kesäkuu 1972).
Cage oli ensimmäinen afroamerikkalainen supersankarihahmo jolle perustettiin hahmoon keskittyvä oma sarjakuva. Cage sopikin hyvin sarjakuvasankariksi. Cage oli ongelmanuori, joka altistettiin vankilassa ollessaan tieteellisiin tutkimuksiin. Kokeiden seurauksena Cage sai titaaninkovan ihon ja yli-inhimilliset fyysiset voimat. Saatuaan armahduksen Cage alkoi vuokrata voimiaan niitä tarvitseville.
Syntyi Marvel-universumin ensimmäinen Vuokrasankari, vaikka Cage ei koskaan ottanutkaan rahaa palveluksistaan. Myöhemmin Cage ryhtyi yhteistoimintaan Rautanyrkin, itämaisen taistelijan kanssa. Suositun Power Man & Iron Fist -sarjan myötä kaksikosta tuli yksi tunnetuimmista supersankarikaksikoista 1980-luvulla.
Huolimatta uraauurtavasta esiintymisestään Cage oli myös kiistanalainen sankari. Hän toimi osana 1970-luvulla vallinnutta blaxploitaatiota ja Marvel esitti hahmossa useita stereotypioita, jotka olivat ajalle ja blaxploitaation trendille ominaisia.
Televisio
- Luke Cage esiintyy toistuvana hahmona vuonna 2015 Marvel Televisionin toteuttamassa Netflix-sarjassa Jessica Jones, näyttelijänään Mike Colter.[1] Hahmo esitellään baarin omistajana, jonka Jones tapaa tutkiessaan erästä tapausta.[2] Hän oli naimissa Reva Connorsin kanssa, kunnes Kilgrave aivopesi Jessica Jonesin tappamaan tämän.
- Hahmon oma sarja Luke Cage julkaistiin Netflixissä vuonna 2016, Mike Colterin palatessa rooliinsa.[3][4]
- Mike Colter palasi rooliinsa myös crossover-minisarjassa The Defenders vuonna 2017.[2]
Videopelit
Hahmoa näytelleet
Lähteet