Luis Fonsi (oikealta nimeltään Luis Alfonso Rodríguez López-Cepero, s. 15. huhtikuuta 1978 San Juan, Puerto Rico) on puertoricolainen laulaja ja lauluntekijä.
Fonsi aloitti laulamisen lapsikuorossa Puerto Ricossa. Hänen perheensä muutti Yhdysvaltojen Floridan Orlandoon hänen ollessa kymmenvuotias. High school -vuosina Fonsi jatkoi lauluharrastustaan yhtyeessä, jonka jäseniin kuului myös Joey Fatone, joka tuli myöhemmin tunnetuksi poikabändi NSYNC:stä. Myöhemmin hän opiskeli musiikkia yliopistotasolla Floridan osavaltionyliopistossa.[1]
Fonsin vuonna 2017 levyttämä kappale ”Despacito” menestyi espanjankielisen maailman lisäksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa.[2][3] Despacito saavutti kolme miljardia näyttökertaa YouTubessa elokuun alussa ja on ensimmäinen video YouTubessa, jolla on viisi miljardia näyttökertaa.
Diskografia
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Muut | |
---|