Luc Ferrari (5. helmikuuta 1929 Pariisi – 22. elokuuta 2005 Arezzo) oli ranskalainen säveltäjä, joka teki konkreettista musiikkia.^[1]

Ferrari opiskeli sävellystä Arthur Honeggerin ja pianonsoittoa Alfred Cortot'n johdolla. Hän sai myös oppia modaalisuudesta ja musiikkianalyysistä Olivier Messiaenilta. Ferrari aloitti 1950-luvun loppupuolella yhteistyön Groupe de Musique Concrèten kanssa ja jatkoi sitä vuoteen 1966. Hän avusti Pierre Schaefferia Groupe de Recherches Musicales'n perustamisessa. Hän toimi sävellysprofessorina Kölnissä 1960-luvulla ja lähti sitten Tukholmaan opettamaan kokeellista musiikkia. Tämän jälkeen Ferrari vietti vuoden Berliinissä ja sitten toimi Amiensin kulttuurikeskuksen johtajana.^[1]

Ferrari perusti vuonna 1972 elektroniikkastudio Billigin ja vuonna 1982 La Muse en Circuit -studion. 1970-luvun loppupuolella hän opetti sävellystä Pantinin konservatoriossa. Ferrari sai vuonna 1987 Prix Italian teoksesta Et si tout entière maintenant. Lisäksi hänelle myönnettiin Karl Sczuka -palkinto ja Ranskan kulttuuriministeriön suuri kansallispalkinto.^[1] Vuonna 1990 hän sai Koussevitzkyn kansainvälisen levytyspalkinnon kolmiosaisen sinfoniansa Histoire du plaisir et de la désolation levytyksestä.^[2][1]