Los Alamosin esisolu on Los Alamosin kansallisessa laboratoriossa tuotettu muutaman molekyylin joukko, joka osaa valmistaa valoenergian avulla omaa kalvoaan valmiista osista. Koska siinä on vain yksi toiminto se ei muistuta nykyisiä eläviä soluja. Silti se saattaa havainnollistaa elämän syntyä aineen itsejärjestymisen kautta.
Steen Rasmussenin johtama Los Alamosin esisoluhanke on tuottanut Los Alamosissa kolmentyyppisistä molekyyleistä rakenteen, joissa on muutamia solun piirteitä.
Rakenne on miljoona kertaa bakteeria pienempi, kooltaan noin 5×15 nanometriä. Se on kahden lipidipisaran nostopainomainen kuplapari, missä on pinnalla PNA:ta ja valoenergiaa kemialliseksi energiaksi muuttava aineenvaihduntamolekyyli. Esisolu pystyy tuottamaan omia lipidejään valoenergian avulla. Elävästä solusta se eroaa siinä, ettei se kykene jakautumaan. Se myös edellyttää lipidien ja PNA:n osasten olevan valmiina kasvuympäristössään[1].
Vallitsevan näkemyksen mukaan minimaalisen elämänmuodon määrittelee kolme ominaisuutta:
- Säiliö, joka määrittelee eliön fyysiset mittasuhteet.
- Aineenvaihdunta, joka tuottaa raaka-aineista ja energiasta eliön tarvitsemia ainesosia.
- Lisääntymiskyky, joka mahdollistaa eliön uusien kopioiden tuottamisen.[1]
Nykyisessä Los Alamosin esisolussa yhdistyy näistä vain kaksi ensimmäistä.
Jatkossa hanke pyrkii kehittämään jakautuvan, mikroskooppisen pienen molekyylirakenteen[2].
Lähteet
- ↑ a b Can (Non-Biological) Life be Created de novo?, BioZoom, nr. 3, 2006, Peter E. Nielsen, IMBG, University of Copenhagen, Denmark, pen@imbg.ku.dk; Goran Goranovic, MEMPHYS-Center for Biomembrane Physics, University of Southern Denmark, goran@memphys.sdu.dk; and Steen Rasmussen, Los Alamos National Laboratory, USA.
- ↑ https://web.archive.org/web/20100619082710/http://www.aaas.org/news/releases/2005/1208protocell.shtml, Assembling Life From Scratch,Benjamin Somers, December 2005
Aiheesta muualla