Lontoon City (engl.City of London) on Lontoon historiallisen keskustan käsittävä hallintoalue Suur-Lontoon kreivikunnassa. Lontoon kaupunkiasutus kasvoi alun perin Lontoon Cityn ja viereisen Westminsterin ympärille, jotka molemmat ovat nykyisin Lontoon kaupunginosia Thamesin pohjoispuolella. Pinta-alaltaan City on 2,6 neliökilometrin suuruinen – siksi se tunnetaankin myös nimellä The Square Mile (neliömaili). Näitä termejä käytetään usein metonymioinaYhdistyneen kuningaskunnanfinanssipalvelutoimialalle, joka sai historiallisesti näiltä alueilta alkunsa.
Vuoden 2021 väestönlaskennassa Cityn asukasluku oli noin 8 600 ja asukastiheys lähes 3 000 as/km².[1] Cityssä työskentelee päivittäin noin 400 000 henkilöä.[2]
Cityä on hallittu erillisenä vuodesta 886 lähtien, jolloin Alfred Suuri nimitti poikansa Lontoon kuvernööriksi. Cityn rajat määritti kaupunginmuuri, joka nyttemmin on purettu. Vuonna 1132 Lontoolle annettiin kaupungin oikeudet ja 1141 sen väki katsottiin yhdeksi yhteisöksi, jota hallitsemaan tuli Corporation of London. City on palanut maan tasalle vuosina 1212 ja 1666. Ennen vuotta 1832 City valitsi neljä edustajaa ylähuoneeseen, mutta nykyisin vain yhden edustajan Etelä-Westminsterin kanssa jaetusta vaalipiiristä.
Lontoon Cityn asukasluku on laskenut tasaisesti, vielä vuonna 1700 siellä asui 208 000 asukasta, joista 139 000 kaupunginmuurien sisäpuolella. Asuintalot purettiin kuitenkin konttorirakennusten tieltä. Nykyisin Cityyn noin neliömailin alueelle sijoittuneet finanssisektorin yritykset tuovat kuudenneksen maan bruttokansantuotteesta. City nousikin vuonna 2007 ohi New YorkinWall Streetin maailman johtavaksi kansainväliseksi finanssikeskukseksi.[3]
Cityn hallintoa kutsutaan virallisesti nimellä Mayor and Commonalty and Citizens of the City of London mutta myös nimellä The Corporation of London. City jakautuu 25 äänestysalueeseen (Ward), joista jokainen valitsee edustajikseen yhden oltermannin (Alderman) sekä 2–10 valtuutettua (Commoner). Vaalit järjestetään neljän vuoden välein ja valitut edustajat ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Vaalissa äänioikeutettuja ovat paitsi Cityn asukkaat, myös siellä toimivat yritykset. Yrityksillä on noin 32 000 ääntä, kun asukkailla on alle 10 000 ääntä.[4][5]
Valtuutetut muodostavat valtuuston (The Court of Common Council), joka on Cityn korkein päätöksentekoelin. Oltermannit puolestaan muodostavat The Court of Aldermen -nimisen elimen, jonka tehtävät ovat jääneet varsin vähäisiksi. Oltermannit toimivat kuitenkin rauhantuomareina sekä erilaisten yleishyödyllisten yhteisöjen hallintoelimissä.
Lontoon Cityn johdossa on pormestari (Lord Mayor of London); tämä 1189 perustettu virka on eri virka kuin Lontoon pormestari (Mayor of London). Yhdistyneen kuningaskunnan 66 citystä vain 30:llä on Lord Mayor. Pormestari valitaan vaaleilla vuodeksi syys-lokakuun vaihteessa, ja ehdolle voivat asettua kaikki oltermannit, jotka ovat toimineet myös Cityn sheriffeinä mutta eivät vielä ole olleet pormestarina. Marraskuussa pormestari menee värikkäässä kulkueessa (Lord Mayor's Show) Westminsteriin vannomaan uskollisuutta kuningattarelle korkeimman oikeuden tuomarien läsnä ollessa.
Cityllä on myös oma poliisi, City of London Police, kun muu Lontoo on Metropolitan Policen valvonnassa.
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentissa on ollut vuodesta 1579 näkyvällä paikalla Cityn oma Remembrancer (muistuttaja), jonka tehtävänä oli alun perin muistuttaa kuninkaalle – joskin silloin oli vallassa kuningatar Elisabet I – että hän on velassa Citylle eli hän on virallistettu elinkeinoelämän lobbari.[4]
Kaupunkikuva ja arkkitehtuuri
Vuonna 2004 valmistuneesta Gherkinistä on muodostunut Cityn tunnetuimpia maamerkkejä.
Cityn kaupunkikuvassa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla historiallinen ja moderni arkkitehtuuri. Monet sen rakennuksista, kuten St Paulin katedraali, Barbican Estate ja Gherkin, ovat Lontoon tunnetuimpia maamerkkejä.[6][7] Cityn arkeologisissa kerrostumissa on säilynyt jälkiä niin roomalaisesta, saksilaisesta ja keskiaikaisesta asutuksesta kuin Lontoon suuresta palosta (1666).[6] Aluetta ympäröivät muurit 200-luvun alusta 1700-luvulle saakka, jolloin ne vähitellen purettiin kasvavan asutuksen tieltä.[6][8] Muurien ansiosta asemakaava on säilynyt monilta osin alkuperäisenä, vaikka rakennuskanta on muuttunut aikojen saatossa voimakkaasti.[6]
Cityn kaupunkikuvaan on vaikuttanut myös sen vuosisatoja jatkunut asema Britannian ja koko Euroopan finanssimaailman keskuksena.[7][2] Sen alueella toimivat muun muassa Bank of England, Lontoon pörssi, Lloyd’s of London sekä satoja pankkeja ja hyödyke- ja valuuttakaupan toimijoita.[2]Brexitin myötä Cityn merkitys on kuitenkin alkanut heikentyä, ja osa finanssi-alan toimijoista on siirtänyt toimintansa muualle Eurooppaan.[9]
Historiallinen arkkitehtuuri
Massiivinen Bank of England rakennettiin vuosina 1788–1833 John Soanen suunnitelmien pohjalta.[10]
Koska Lontoo sai alkunsa Citystä, sieltä löytyy useita kaupungin historian kannalta merkittäviä kohteita.[11] Roomalaisten aikaisesta Londiniumista on säilynyt osia kaupunginmuurista ja jäänteitä amfiteatterista ja varustuksista.[11][12]Bank Junctionin risteystä reunustavat monumentaaliset Mansion House, Royal Exchange ja Bank of England.[11] Goottilaistyylinen Guildhall on toiminut Cityn hallinnon keskuksena keskiajalta lähtien.[11][13]
Temppeliritarit rakensivat Temple Churchin vuonna 1163 Cityn länsireunalle.
Ennen Lontoon suurta paloa (1666) Cityssä oli reilusti yli sata kirkkoa, joista peräti 90 tuhoutui katastrofissa 13 000 muun rakennuksen ohella.[15][16] Vain muutama kirkko säästyi tulelta.[16] Lontoon Towerin vieressä sijaitsevaa All Hallows-by-the-Toweria pidetään Cityn vanhimpana kirkkona (676), vaikka se tuhoutuikin pahoin toisen maailmansodan pommituksissa ja jouduttiin rakentamaan uudelleen tornia ja ulkoseiniä lukuun ottamatta ja nekin ovat peräisin vuodelta 1658.[16][17] Sen sijaan romaaninen St Bartholomew-the-Great (1123) selvisi suhteellisen vahingoittumattomana sekä suuresta palosta että maailmansotien pommituksista, ja sitä pidetään Cityn vanhimpana säilyneenä rakennuksena.[18][19]
Myös temppeliritarien rakentama pyörökirkko Temple Church (1163) pelastui täpärästi vuoden 1666 palosta, mutta vaurioitui pahoin toisessa maailmansodassa ja korjattiin alkuperäiseen goottilaiseen asuunsa sodan jälkeen.[20][21][22] Muita palosta säilyneitä kirkkoja ovat keskiaikainen St Helen’s Bishopsgate, joka selvisi vahingoittumatta myös maailmansodista mutta tuhoutui pahoin Irlannin tasavaltalaisarmeijan pommi-iskuissa vuosina 1992 ja 1993;[16][23] niin ikään keskiaikainen St Giles-without-Cripplegate, jonka katon ja sisätilat saksalaisten palopommit tuhosivat toisessa maailmansodassa;[16][24] ja mahdollisesti Inigo Jonesin suunnittelema St Katherine Cree (1631), joka toimii nykyään ns. kiltakirkkona Cityssä työssäkäyville.[16][25]
Henry Mooren suunnittelema moderni alttari St Stephen Walbrookissa.
Kuninkaallinen pääarkkitehti Christopher Wren sai tehtäväkseen suunnitella Lontoon suuressa palossa tuhoutuneet kirkot uudelleen. Hänen suunnitelmiensa pohjalta rakennettiin Cityyn yhteensä 51 kirkkoa, joista 24 on säilynyt nykypäivään saakka.[26] Wrenin tunnetuin ja suurin saavutus on barokkityylinen St Paulin katedraali, joka rakennettiin vuosina 1675–1710.[26][27] Muita hänen Cityyn suunnittelemiaan kirkkoja ovat esimerkiksi sisätiloiltaan ilmava ja valoisa St Stephen Walbrook, johon Henry Moore veisti modernin kivialttarin;[26][28] korkealle Cheapsiden ylle kohoava St Mary-le-Bow, jonka kelloilla on suuri symbolinen merkitys lontoolaisille;[26][29] ja vain vähän vaurioita sodassa kärsinyt St Margaret Pattens, jonka tornin Wren restauroi poikkeuksellisesti keskiaikaiseen tyyliin.[26][30]
Cityn väkiluvun laskettua vuosisatojen saatossa useita kirkkoja purettiin, ja niiden määrä oli laskenut alle viiteenkymmeneen toisen maailmansodan alkaessa. Saksalaisten pommituksissa puolet jäljelläolevista kirkoista vaurioitui pahoin ja viisi tuhoutui korjauskelvottomiksi. Nykyään Cityssä on 42 kirkkorakennusta sekä yhdeksän kirkontornia tai -rauniota. Kaikki 51 rakennusta on hyväksytty kansallisiksi perintökohteiksi, ja niistä 38 on myös suojeltu Grade I -luokan kohteina.[15]
Cityn ensimmäinen pilvenpiirtäjäksi luokiteltava rakennus oli 183 metriä korkea Tower 42 (ent. NatWest Tower), joka valmistui vuonna 1983 arkkitehti Richard Seifertin suunnittelemana.[35][36] Muita huomionarvoisia pilvenpiirtäjiä ovat sukkulamainen 30 St Mary Axe eli Gherkin (180 m), jonka on suunnitellut Norman Foster 2004;[37] vuonna 2019 valmistunut 22 Bishopsgate (278 m), joka on Cityn korkein ja Lontoon toiseksi korkein rakennus;[38] ja vuonna 2012 valmistunut Heron Tower (230 m), joka on Cityn toiseksi korkein ja Lontoon viidenneksi korkein rakennus.[39] Valtaosa pilvenpiirtäjistä on rakennettu Cityn itäosiin suhteellisen pienelle alueelle, jota rajaavat Bishopsgate ja Leadenhall Street.[35]
Ilmakuva Paternoster Squaresta.
City tunnetaan myös vuonna 1986 valmistuneesta Lloyd’s buildingista, jonka arkkitehti Richard Rogers suunnitteli Lloyd’s of Londonin pääkonttoriksi. Rakennuksen portaat, voimajohdot, putket ja muu tekniikka on jätetty ulkopuolelle samaan tapaan kuin Pariisin Pompidou-keskuksessa, jonka Rogers suunnitteli 1970-luvulla yhdessä Renzo Pianon kanssa.[40][41] Vuonna 2003 avattiin London Stockexchangen ja St Paulin katedraalin väliin Paternoster Square, jonka ympäristössä yhdistyvät klassinen ja nykyaikainen taide ja arkkitehtuuri. Aukion reunalla on kauppojen ja ravintoloiden lisäksi restauroitu Temple Barin portti ja Elisabeth Frinkin tekemä pronssiveistos Shepherd and Sheep. Aukion keskellä on 23 metriä korkea korinttilaispylväs, jonka esikuvana toimivat Inigo Jonesin St Paulin katedraalin länsipäätyyn suunnittelemat pylväät.[42]
.jpg)
