Liitutaulu voi olla yksinkertaisimmillaan vain laudankappale, johon on maalattu mattapintainenmaalipinta. Joskus liitutauluna toimii muovikalvo, jonka ylä- ja alaosassa on rullat, joista liitutaulun kirjoitusalaa voi liikuttaa ylös- tai alaspäin, jolloin kirjoituspinta-ala ei ole niin rajoitettu kuin perinteisessä liitutaulussa, eikä tilanpuutteen vuoksi tarvitse pyyhkiä aiemmin kirjoitettuja tekstejä pois. Korkealaatuisimmat liitutaulut on tehty posliinista, ja ne kestävät käyttöä 10–20 vuotta.
Liitutauluun tehdyt merkinnät voi pyyhkiä pois kostealla pyyhkeellä, taulusienellä tai erityisellä taulupyyhkimellä, jossa muoviseen tai puiseen pidikkeeseen on kiinnitetty huopalevy. Joistakin liitutauluista merkinnät on kuitenkin ollut vaikeita poistaa, varsinkin kun ne on tehty märälle pinnalle. Liitutaulujen valmistajat ovatkin neuvoneet, että uusi liitutaulu tai sen uudistettu pinnoite kannattaa aluksi piirtää täyteen liidulla ja sen jälkeen pyyhkiä ennen kuin liitutaulu otetaan varsinaiseen käyttöönsä.
Liitutaululle kirjoitetaan liitupuikolla, joka on erityisesti valmistettu sitä käyttöä varten. Taululiidut ovat yleensä valkoisia, mutta muitakin värejä on saatavissa. Taululiidut valmistetaan nykyään kipsistä.
Liitutaulun käyttöön liittyy haittoja. Niiden käytöstä muodostuu paljon liitupölyä riippumatta käytetystä liitutyypistä. Tämä voi aiheuttaa allergisia reaktioita ja hengitysvaikeuksia. Liitupöly voi myös vaurioittaa liitutaulun kanssa samassa tilassa olevia pölylle herkkiä laitteita, kuten tietokoneita. Ääntä, joka syntyy toisinaan taululle kirjoitettaessa tai liitutaulun raapaisemisesta vahingossa kynsillä, on pidetty hyvin ärsyttävänä. Viime aikoina liitutaulut onkin yhä yleisemmin korvattu valkotauluilla.
Liitutaulun edut ovat kiistattomat. Liitu toimii aina, kun taas videotykki voi lakkoilla ja valkotaulutussi on kuivuttuaan käyttökelvoton. Liidun jälki näkyy luentosalin perällekin; liidulla on luontevaa kirjoittaa riittävän suurta tekstiä.