Levänen on kaupunginosa noin kuuden kilometrin päässä Kuopion keskustasta etelään.[1] Alue on rakennettu pääosin 1970-luvulla ja siellä on runsaasti kerros-, rivi- ja omakotitaloja.[2] Leväsellä on asukkaita noin 1 200[2]. Vuonna 2015 kaupunki kirjasi Leväsen ja Pienen Neulamäen (Neulalampi) väestöksi yhteensä 1 382 henkeä.[3] Sen väestö on keskimääräistä nuorempaa: hieman vajaa neljännes on lapsia ja nuoria.[2]
Alueella sijaitsevat myös Kauppapaikka Herman sekä huonekalu- ja sisustusmyymälöiden kauppakeskitymä Cantti.[1][2] Alueella oli noin 2 000 työpaikkaa (1.1.2008).[4] Suurempi päivittäistavarakaupan kauppakeskus Kolmisoppi sijaitsee Leväsen lähistöllä valtatie 5:n länsipuolelle Neulalammen kaupunginosassa.[1]
Lähteet
↑ abcdKuopion karttapalvelu: Levänen (Aluejaot-kohdasta tehdään tarvittaessa valinta Kaupunginosat) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 14.8.2016, päivitetty 2.8.2018.
↑ abcdLevänenKuopion kaupunginosat. Kuopion kaupunki. Arkistoitu 10.8.2009. Viitattu 8.1.2009.
↑Kuopion työpaikat ja elinkeinorakenne 1.1.2008. Kuopion kaupungin yrityspalvelu, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 8.1.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)