Lethal white -oireyhtymä (LWS), joskus myös overo lethal white -oireyhtymä (OLWS), lethal white overo (LWO) tai overo lethal white foal -oireyhtymä (OLWFS), on hevosilla esiintyvä autosomaattinenperinnöllinen sairaus, joka esiintyy lähinnä painthevosilla. Oireyhtymästä kärsivät varsat syntyvät täysiaikaisina ja vaikuttavat ulkoisesti normaaleilta mutta ovat kokovalkoisia tai melkein kokovalkoisia sinisin silmin. Tällaisten varsojen paksusuolen keskiosa on kuitenkin toimimaton. Joidenkin tuntien kuluttua varsalla alkaa esiintyä ähkyn oireita, ja se kuolee muutaman päivän kuluessa. Koska tällainen kuolema on usein kivulias, LWS-varsat usein lopetetaan heti, kun tila on niillä todettu. Oireyhtymän vaikutus hevosjalostukseen on erityisen raskas, koska tiineys on normaali ja sairaat varsat vaikuttavat ulkoisesti täysin terveiltä.
LWS-tekijän kantajilla esiintyy usein frame overona tunnettu kirjavuuskuvio. Hevosen värityksestä ei kuitenkaan voida luotettavasti päätellä LWS-tekijän läsnäoloa. Frame overo -kuvio voi olla hevosella erittäin pienikuvioinen tai peittyä jonkin toisen kirjavuuskuvion aiheuttaman valkoisuuden alle. On myös olemassa muita geneettisiä tekijöitä, joiden vaikutuksesta voi syntyä aivan terve valkoinen varsa, jolla ei välttämättä ole mitään yhteyttä lethal white -oireyhtymään. Tämäkin on syy teettää geenitesti jalostukseen aiotuilla hevosilla, jotka sukunsa tai rotunsa puolesta voivat kantaa LWS-tekijää. Vaikkakaan lethal white -oireyhtymälle ei ole olemassa hoitokeinoa, muulla tavalla sairas valkoinen varsa voidaan ehkä hyvinkin parantaa.
Lethal white -varsat syntyvät näennäisen normaaleina ja täysinmuodostuneina poiketen joistakin muista letaaleista väridiluutioista, jotka voivat aiheuttaa luomisia, ennenaikaisia varsomisia tai kuolleina tai heikkoina syntyviä varsoja.[1] Karvapeite on täysin tai liki täysin puhtaanvalkoinen, ja iho on vaaleanpunainen ja pigmentitön.[1][2][3] Pigmentöityneet kohdat voivat olla minkävärisiä tahansa ja esiintyvät yleensä turvassa, rungon alapuolella, takaosassa tai hännässä.[1] Silmät ovat siniset. Joidenkin LWS-varsojen on todettu olleen kuuroja.[2][4]
Normaalien varsojen mekonium eli ensimmäinen uloste tulee yleensä pian syntymän jälkeen, joskin joillakin terveillä varsoilla voi olla ummetusta. LWS-varsojen mekonium on juuttunut kauas suoleen eikä koskaan tule näkyviin edes peräruiskeiden avulla.[2]Ähkyn oireita alkaa ilmetä ensimmäisen elinpäivän aikana,[1] ja kaikki LWS-varsat kuolevat muutaman päivän kuluessa.[3] Varsan kuoleman tuskaisuuden ja väistämättömyyden vuoksi hevosenomistajat ja lääkärit yleensä lopettavat varsan, jolla he epäilevät LWS:ää.[5][6]
Kuoleman aiheuttaa ruoansulatusjärjestelmän osan alikehittyneisyys. Hevosen paksusuoli on monimutkainen elin, jossa suurin osa hevosen ruoansulatuksesta tapahtuu. Se koostuu umpisuolesta, koolonista ja peräsuolesta.[7] LWS-varsoille tehtävässä ruumiinavauksessa voidaan todeta vaalea, alikehittynyt kooloni[1] ja suolentukkeuma.[3] Viallisesta kudoksesta otettavasta näytteestä voidaan todeta suolenliikkeet mahdollistavien hermojen puuttuminen. Tilaa kutsutaan suoliston aganglioosiksi.[1][2][3]
Ihoa ja karvapeitettä tarkemmin tutkimalla voidaan todeta molempien olevan pigmentittömiä ja useimpien karvatuppien olevan inaktiivisia. Monista karvatupista puuttuu karva kokonaan.[2] Kaikilla LWS-varsoilla on todettu homotsygoosi perinnöllisen vian suhteen.[8]
Periytyminen ja ekspressio
Useampaan kuin yhteen asiaan vaikuttavia perinnöllisiä sairauksia kutsutaan pleiotrooppiseksi. LWS-varsoilla esiintyvän pleiotropian vuoksi voitiin päätellä jo varhain, että oireyhtymä liittyy tärkeään alkiokudoksen osaan nimeltä hermostopiena.[3] Kuten nimestä voi päätellä, hermostopienan kantasolut ovat hermosolujen esimuotoja. Toinen hermostopienan soluista kehittyvä solutyyppi on ihon ja karvan pigmentin tuottava melanosyytti. Hermosolujen ja melanosyyttien esiasteiden kulkeutuminen alkion päältä lopullisiin sijainteihinsa on säätelijägeenien kontrolloima tapahtuma.[9]
Eräs näistä säätelijägeeneistä on endoteliinireseptori tyyppi B (EDNRB). EDNRB-geenin keskellä sijaitseva mutaatio Ile118Lys on lethal white -oireyhtymän aiheuttaja.[4][10] Tässä mutaatiossa ”kirjoitusvirhe” DNA:ssa vaihtaa isoleukiininlysiiniksi.[10] Muuntunut EDNRB-proteiini ei kykene suorittamaan osaansa alkion kehityksessä ja rajoittaa melanosyyttien ja suolihermosolujen esimuotojen kulkeutumista.
LWS:n tapauksessa heterotsygoosi EDNRB-mutaation suhteen tuottaa tunnistettavan piirteen, joka kuitenkin poikkeaa suuresti homotsygootista.[11]
Lethal white -varsan saamiseksi molempien vanhempien on oltava mutaation suhteen heterotsygootteja kantajia.[6][12][13] Ilman DNA-testausta joidenkin kantajien valkoisia merkkejä luullaan muiden geenien aiheuttamiksi, ja jotkin jopa luokitellaan yksivärisiksi.[2]
Geenin esiintyminen eri pohjoisamerikkalaisissa hevoskannoissa viittaa siihen, että mutaatio syntyi varhaisessa vaiheessa Amerikan historiaa, mahdollisesti espanjalaistyyppisessä hevosessa.[4][5][6]
Ile118Lys-mutaation suhteen heterotsygootit hevoset eli LWS-tekijän kantajat ovat yleensä väritykseltään ”frame overo” -kuviollisia kirjavia.[4][6][8][12] Kuviolle on tyypillistä vaakasuuntaiset, sahalaitaiset ja selkeärajaiset valkoiset läikät hevosen kaulalla, kyljillä ja lautasilla. Frame overo -kuvio ei valkaise selkälinjaa, jalkoja tai häntää. Siihen liittyy kuitenkin usein valkopääherasilmin.[4][6][8] ”Frame” eli ”kehys” viittaa hevosen kuvion yleisvaikutelmaan sivulta katsottuna: valkoisilla läiskillä vaikuttaa olevan värilliset kehykset.[6] Tähän mennessä heterotsygooteilla LWS-kantajilla ei ole todettu LWS-tekijään liittyviä terveyshaittoja.[14]DNA:n luontainen korjautuminen todennäköisesti poistaa mutatoituneen geenin mukaan tuotetut EDNRB-proteiinit.
Kaikki heterotsygootit LWS-kantajat eivät kuitenkaan sovi tähän kuvaukseen. LWS-mutaatiota kantavia hevosia, joilla ei ole tunnistettavaa frame overo -kuviota, kutsutaan kryptisiksi frame overoiksi. Kryptisten kantajien lisäksi myös merkittävä osa frame overo -kuvion mukaisen fenotyypin omaavista hevosista tunnistetaan väärin jopa kliinisissä olosuhteissa.[8] Eräässä tutkimuksessa ulkonäön perusteella tunnistetuista painthevosista 18 prosenttia jalostukseen hyväksytyistä yksivärisistä ja 35 prosenttia valkopäisistä hevosista oli todellisuudessa frame overoita.[8] Toisaalta yli neljännes ”overoksi” (ei-tobianoksi) luokitelluista hevosista ei ollut frame overoita ja 10 prosenttia tobianoksi tunnistetuista hevosista oli frame overon kantajia.[8] Frame overoiden tarkan tunnistamisen vaikeus on ollut osasyynä lethal white -varsoja tuottaneiden paritusten ei-tarkoitettuun toteuttamiseen.
Erittäin pienimerkkiset LWS-tekijän heterotsygootit kantajat eivät ole harvinaisia: yhdellä DNA-testatulla englannintäysiverisellä on vain alhaalta leveä läsi ja kaksi polven alle jäävää sukkaa.[15] Eräs quarterhevostamma todettiin testin perusteella kantajaksi sen jälkeen, kun se sai frame overo -oriista lethal white -varsan. Tamman ainoat merkit olivat kapea läsi ja valkoinen pilkku toisessa sieraimessa.[2] Eräässä tutkimuksessa löydettiin kaksi täydellisen merkitöntä miniatyyrihevosta, jotka kuitenkin kantoivat LWS-tekijää.[8]
Ilmiötä selittämään on esitetty useira teorioita. Läpäisevyys tarkoittaa sitä, kuinka suurella osuudella tietyn genotyypin omaavista yksilöistä on siihen liittyvä fenotyyppi. LWS-tekijällä saattaa yksinkertaisesti olla vaihteleva läpäisevyys.[16][17]
Asteikon toisessa päässä ovat hevoset, jotka ovat niin taajaan kirjavia, että frame overo -kuvion piirteet peittyvät näkyvistä. Erityisesti dominoivatobiano on frame overolle peittävä kuvio.[16] Muita kirjavuusgeenejä ovat splashed white ja sabino.[8] Mikä tahansa yhdistelmä näitä kirjavuustekijöitä voi tuottaa niin suurelta osin valkoisen hevosen, että frame overo -tekijän voi todentaa vain DNA-kokeella.[18]
Sairauteen liittyen sekaannusta on aiheuttanut myös epämääräinen terminologia. American Paint Horse Association luokittelee rekisteröimänsä hevoset yksivärisiksi, tobianoiksi, ”overoiksi” (muut kuin tobiano-kirjavat) ja ”toveroiksi” (kirjavat, joilla on sekä tobiano- että ei-tobianopiirteitä).[19] Yhdistys luokittelee ”overot” kolmeen ryhmään: frame overoihin, splashed whiteihin ja sabinoihin.[19] Aiemmin termiä ”overo” käytettiin tätäkin laajemmin tarkoittamaan kaikkia hevosia, jotka olivat ”kirjavia mutta eivät tobianoja”.[19]
”Overoksi” keplaavia erillisiä kirjavuuskuvioita on kuitenkin vähintään kolme ja mahdollisesti useampia.[8][20][21] APHA:ssa overoksi luokitellaan hevoset, jotka täyttävät seuraavan määritelmän: valkoinen kuvio ei kulje selän yli, ainakin yksi värillinen jalka, värillinen häntä, merkkejä päässä, sekä epäsäännöllisiä tai roiskeennäköisiä valkoisia läiskiä.[22] Lisäksi useita sabinokuvioita esiintyy sellaisissakin hevosroduissa, joilla ei esiinny mitään muuta kirjavuuskuviota.[23] Samoin yksiväristen hevosten virallinen tunnistaminen ei perustu DNA-kokeisiin vaan ulkonäköön. Frame overon tai muun kirjavuuskuvion tekijää kantavat hevoset voivat olla niin pienimerkkiset, että ne eivät täytä APHA:n minimivaatimuksia kirjavuudelle.[24] Ilmiön tunteminen auttaa ymmärtämään niin sanottua cropout-ilmiötä, jossa yksivärisiksi oletetuista vanhemmista syntyykin yllättäen kirjava varsa.[6]
Painthevosten kuvioinnin vanhat käytännöt ovat osasyynä siihen, että joihinkin lethal white -oireyhtymän nimityksiin kuuluu sana ”overo”.[3] Termi ”overo” kuitenkin viittaa useisiin geneettisesti toisiinsa liittymättömiin valkokirjavuuskuvioihin, ja vain frame overo -kuvio liittyy LWS:ään.[6][8][12] Sekaannus LWS:n laadusta vain sakenee esimerkiksi toteamuksen ”monet overot eivät kanna letaalitekijää” myötä. [19] Tällaiset väittämät ovat kyllä tosia mutta vain siksi, että ”overo” voi tarkoittaa myös splashed white- ja sabinohevosiaframe overoiden ohella.[19]
Homotsygootit
LWS-tekijän suhteen homotsygooteilla kantajilla on lethal white -oireyhtymä .[4][8] Kaikissa kahden kantajahevosen parituksissa on 25 prosentin mahdollisuus, että jälkeläinen on yksivärinen, 50 prosentin mahdollisuus, että se on frame overo, ja 25 prosentin mahdollisuus, että se on valkoinen LWS-varsa. [13]
Frame-kirjavan varsan saaminen ilman LWS-riskiä
Kirjavat hevoset ovat frame-kuvio mukaan lukien suosittuja Yhdysvalloissa, ja kasvattajat pyrkivät tuottamaan kirjavia varsoja.[25] Vaikka monet LWS-varsat syntyvätkin vahingossa kasvattajan yhdistettyä DNA-testaamattomia kryptisiä LWS-kantajia, osa LWS-varsoista syntyy tarkoituksella paritetuille frame-kirjaville johtuen kasvattajan tietämättömyydestä tai piittaamattomuudesta. LWS-varsojen syntyminen voidaan kuitenkin nykyään estää täysin. Kirjavasukuisten hevosten testauttamista niiden ulkonäöstä riippumatta pidetäänkin Yhdysvalloissa suositeltavana.
Todennäköisyys elinkelpoisen frame-kirjavan varsan saamiselle kaksi frame-kirjavaa hevosta yhdistämällä on 50 prosenttia; sama todennäköisyys on yhdistettäessä frame ja ei-frame. Jälkimmäisessä yhdistelmässä ei ole riskiä saada LWS-varsaa. [13] Näin ollen ei ole edullisempaa parittaa kahta frame-kirjavaa samankuvioisen varsan toivossa.
Dominoiva vai resessiivinen?
Eri tutkijatahot ovat esittäneet lethal white –oireyhtymän periytyvän sekä dominoivasti että resessiivisesti.[26][27][28] Oireyhtymää voidaan kuvata resessiiviseksi eli väistyväksi, koska heterotsygootit kantajat (Oo tai N/O) eivät kärsi suolen epämuodostumista. Termiä ”kantaja” voidaan määritelmänsä mukaan käyttää vai resessiivisistä ominaisuuksista. Jos frame overo -kuvio huomioidaan osana oireyhtymää, sen periytyminen on epätäydellisesti periytyvä. Tässä yhteydessä tulisi huomioida, että ”resessiivisen” ja ”dominoivan” käsitteet ovat peräisin ajalta ennen molekyylibiologiaa ja viittaavat oikeastaan vain ominaisuuksiin, eivät niistä vastaaviin geenitekijöihin. Lethal white –oireyhtymän tavoi pleiotrooppisista sairauksista puhuttaessa termit resessiivinen ja dominoiva voivat olla merkitykseltään epämääräisiä.[29]
Erillinen ongelma on frame overo -kuviosta käytettävä. Vaikka kuvio periytyykin dominoivasti, poikkeuksia esiintyy. [30] Suurimmalla osalla LWS-tekijän kantajista on tunnistettava frame overo -kuvio, mutta joillakin prosenteilla on liian vaatimaton kuvio, jotta rotujärjestöt tunnistaisivat ne kirjaviksi. Tällaiset ”yksiväriset” hevoset voivat yksivärisillekin hevosille paritettaessa tuottaa klassisesti kuvioituneita frame overoita.[31]Tämä cropout-ilmiö voi saada frame overo -kuvion periytymisen vaikuttamaan resessiiviseltä.
Lethal white -oireyhtymästä kärsivät eivät ole ainoita sinisilmäisiä valkoisia varsoja. Jotkin muutkin geenitekijät voivat tuottaa tällaisen värityksen. Ennen luotettavaa DNA-testimenetelmää terveitä valkoisia varsoja on joskus lopetettu LWS-varsoina,[13] mutta turhat varsakuolemat voidaan nykyisin välttää DNA-kokeilla ja hevosvärien periytymisen paremmalla ymmärtämisellä. DNA-kokeella kasvattaja voi myös määrittää, onko oireilevalla valkoisella varsalla LWS vai jokin muu, mahdollisesti hoidettavissa oleva sairaus.
Valkovoikot (cremello, perlino, smoky cream) ovat kermanvaaleita sinisin silmin. Iho on vaaleanpunainen. Karvan haalean pigmentin voi erottaa mahdollisista puhtaanvalkoisista merkeistä. Valkovoikon kaltainen väritys voi syntyä myös voikkotekijän ja joko pearl-tekijän tai samppanjatekijän yhdistelmästä.
Tobianokuvio yhdessä jonkin muun tai useamman kirjavuuskuvion kanssa voi tuottaa liki täysvalkoisen yksilön, jolla voi olla myös siniset silmät.
SB1-tyypin homotsygootit sabinot (”sabinovalkoiset”) voivat olla kokonaan tai melkein kokonaan valkoisia. SB1 ei kuitenkaan ole ainoa sabinotekijä.[23]
Dominanttivalkoisen periytymistä ei tunneta vielä kunnolla, mutta dominanttivalkoiset hevoset tapaavat olla joko täysin tai melkein täysin puhtaanvalkoisia.
Vastaavat sairaudet muilla lajeilla
Jo varhaisesta perinnöllisyystutkimuksesta alkaen[3] lethal white -oireyhtymää on verrattu ihmisillä esiintyvään Hirschsprungin sairauteen (HSCHR), joka on myös EDNRB-geenin mutaation aiheuttama. Tämän geenin polymorfismi tuottaa suoliston aganglioosia, johon joissain tapauksissa liittyy ihon ja silmien epätavallista väritystä ja kuuroutta. Sairauteen joskus liittyvä ihmisen pigmentoitumishäiriö tunnetaan Waardenburg-Shahin oireyhtymänä.[4]
Termiä ”kirjava-letaali” (piebald-lethal tai spotting-lethal) käytetään hiirillä ja rotilla esiintyvästä samankaltaisista sairauksista, jotka nekin aiheutuvat EDNRB:n mutaatioista.[33][34] Nämä mutaatiot ovat letaaleita vain homotsygootteina esiintyessään. Ne liittyvät valkokirjavuuteen, kuurouteen ja suoliston aganglioosin aiheuttamaan koolonin laajentumiseen.[4]
↑ abcdefVonderfecht SL & Bowling AT, Cohen M: Congenital intestinal megacolon in white foals. Veterinary Pathology, 1983, 20. vsk, nro 1, s. 65–70. The American College of Veterinary Pathologists. PubMed:6849219
↑ abcdefgLightbody T: Foal with Overo lethal white syndrome born to a registered quarter horse mare. ("Tamma oli tunnistettu rautiaaksi tähtipiirrolla ja kuonopilkulla; sierainten yläpuolella oli tumma luomi, oikeassa sieraimessa valkoinen pilkku, eikä tammalla ollut muita valkoisia merkkejä.) Can. Vet. J., 2002, 43. vsk, nro 9, s. 715–7. PubMed Central:339559
↑ abcdefgMcCabe L, Griffin LD, Kinzer A, Chandler M, Beckwith JB, McCabe ER: Overo lethal white foal syndrome: equine model of aganglionic megacolon (Hirschsprung disease). Am. J. Med. Genet., 1990, 36. vsk, nro 3, s. 336–40. PubMed:2363434
↑ abcdefghMetallinos DL & Bowling AT, Rine J: A missense mutation in the endothelin-B receptor gene is associated with Lethal White Foal Syndrome: an equine version of Hirschsprung Disease. Mammalian Genome, 1998, 9. vsk, nro 6, s. 426–31. Springer New York. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 04.09.2008.
↑ abcdefghGenetic Equation (Lethal white -varsoihin liittyvän geenin viimeaikainen tutkimus on varmistanut, että geeniä kaksinkertaisena kantavat varsat ovat valkoisia ja kuolevat pian syntymän jälkeen sisäelinten hermojen epämuodostumiin. Geeniä yksinkertaisena kantavat hevoset ovat frame overoita eivätkä kuole.) American Paint Horse Association. Arkistoitu 7.2.2012. Viitattu 04.09.2008.Web archive 2012
↑ abcdefghijkVrotsos PD & Santschi EM, Mickelson JR: The Impact of the Mutation Causing Overo Lethal White Syndrome on White Patterning in Horses. Proceedings of the Annual Convention of the AAEP 2001, 2001, 47. vsk, s. 381–91. American Association of Equine Practitioners.
↑Thiruvenkadan AK & Kandasamy N, Panneerselvam S: Coat colour inheritance in horses. ("On olemassa useita mutaatioita, jotka voivat vaikuttaa solujen kulkeutumiseen hermostopienasta... Erittäin monet hermostopienan alueen solujen kulkeutumiseen vaikuttavat mutaatiot aiheuttavat letaaleita valkokirjavuuden muotoja. Nämä mutaatiot vaikuttavat normaalien melanosyyttien ja suoliston hermostopienasolujen erikoistumiseen, jakautumiseen ja kulkeutumiseen kehityksen aikana (Searle, 1968). Tämä johtaa pigmentin puuttumiseen sekä lisäksi puutteisiin koolonin hermokytköksissä.") Livestock Science, 2008, 117. vsk, s. 109–129. Elsevier.
↑ abYang GC, Croaker D, Zhang AL, Manglick P, Cartmill T, Cass D: A dinucleotide mutation in the endothelin-B receptor gene is associated with lethal white foal syndrome (LWFS); a horse variant of Hirschsprung disease. ("jaksottamistutkimus yhdessä alleelikohtaisen PCR- ja ACRS-tekniikoiden avulla paljastui dinukleotidi TCAG-mutaatui, joka muuttaa isoleukiinin lysiiniksi ennakoidussa EDNRB-proteiinin ensimmäisessä transmembraanisessa domeenissa") Hum. Mol. Genet., 1998, 7. vsk, nro 6, s. 1047–52. PubMed:9580670Artikkelin verkkoversio.
↑Metallinos DL, Bowling AT, Rine J (1998). "Kolmessa toisilleen sukua olemattomassa lethal white -varsassa EDNRB-geeni sisälsi 2-bp-nukleotidimuutoksen, joka oli johtanut missense-mutaatioon (I118K) reseptorin ensimmäisessä transmembraanidomeenissa, joka on tässä proteiinissa hyvin muuttumaton alue muilla lajeilla. Seitsemältä muulta lethal white -varsalta otetuista näytteistä todettiin homotsygoosi tämän mutaation suhteen. 138 analysoidusta näytteestä ei todettu muita homotsygootteja, mikä viittaa siihen, että homotsygooti rajoittuu lethal white -varsoihin. Kaikki (40/40) tutkitut frame overo -kuvioiset hevoset (frame overo on muista kirjavuuslajeista poikkeava kirjavuuden laji hevosilla) olivat alleelin suhteen heterotsygootteja, mikä määrittää mutaatiolle heterotsygootin väritysfenotyypin."
↑ abcAustralian Equine Genetics Research Center: Overo-Lethal White Foal Syndrome (OLW) ("Yksilöllä on kaksi kappaletta tekijää, joista toinen on periytynyt emältä ja toinen isältä. Kun kaksi EDNRB-geenin kappaletta ovat mutatoitunutt muotoa, tuloksena on LWFS. Kuitenkin jos yksilöllä on yksi normaali kappale geeniä (jota kutsutaan myös geenin "villityypiksi") ja yksi mutatoitunut, tuloksena on overoväritys.") DNA Screening Tests. University of Queensland. Viitattu 05.09.2008.[vanhentunut linkki]
↑ abcdOverton, Rebecca: By A Hair. Paint Horse Journal, 01.03.2004. American Paint Horse Association. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 06.09.2008.
↑ abMetallinos DL, Bowling AT, Rine J: A missense mutation in the endothelin-B receptor gene is associated with Lethal White Foal Syndrome: an equine version of Hirschsprung disease. Mamm. Genome, 1998, 9. vsk, nro 6, s. 426–31. PubMed:9585428doi:10.1007/s003359900790Artikkelin verkkoversio.
↑Santschi EM, Vrotsos PD, Purdy AK, Mickelson JR: Incidence of the endothelin receptor B mutation that causes lethal white foal syndrome in white-patterned horses. Am. J. Vet. Res., 2001, 62. vsk, nro 1, s. 97–103. PubMed:11197568
↑Santschi EM, Mickelson JR (2001). "80 prosenttia jalostukseen hyväksytyistä valkoisista (kokovalkoiset paintsukuiset hevoset) olivat genotyypiltään N/L endoteliinireseptori B:n suhteen"
↑Santschi EM & Purdy AK, Valberg SJ, Vrotsos PD, Kaese H, Mickelson JR: Endothelin receptor B polymorphism associated with lethal white foal syndrome in horses. Mammalian Genome, 1998, 9. vsk, nro 4, s. 306–9. Springer New York. PubMed:9530628Artikkelin verkkoversio. Viitattu 08.04.2008.
↑Paul D Vrotsos & Elizabeth M. Santschi: Stalking the Lethal White Syndrome. Paint Horse Journal, 01.07.1998. American Paint Horse Association. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 06.09.2008.
↑Brooks, Samantha: ("Hevosen väritysten tutkimuksen tieteellisisten etujen lisäksi on olemassa välittömämpikin hyöty. Ihmiset pitävät erikoisista värityksistä, ja ovat valmiita maksamaan voidakseen parantaa mahdollisuuksiaan saada enemmän niitä. Näyttävänvärisen hevosen arvo ei ole yhtä helposti mitattavissa kuin nopean kilpahevosen, mutta se kyllä muuttuu dollareiksi kun hevosta myydään. Esimerkiksi APHA:n rekisteröimän yksivärisen vuotiaan (nuori hevonen, jonka kilpailukyvyistä ei ole tietoa) keskimääräinen hinta Equine.com-sivustolla on 1540 dollaria. APHA:n rekisteröimän tobianokuvioisen vuotiaan keskihinta oli 2803 dollaria (liite B). Tämä ero hinnoissa on suuri kiihoke kasvattajille tuottaa kirjavia varsoja.") Studies of Genetic Variation at the KIT Locus and White Spotting Patterns in the Horse, 2006. University of Kentucky. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 29.12.2010.
↑Finno, Carrie J. & Sharon J. Spier, Stephanie J. Valberg: Equine diseases caused by known genetic mutations. (Ileokoloninen aganglionoosi eli overo lethal white syndrome (OLWS) on autosominen resessiivinen ilmiö) The Veterinary Journal, 2009, 179. vsk, nro 3, s. 336–47. Elsevier. PubMed:18472287Artikkelin verkkoversio.
↑Metallinos et al 1998. "Perustuen yhteyden voimallisuuteen ja sen täydelliseen yhteensopivuuteen yksinkertaisen mendeliläisen resessiivisen perinnöllisyyden kanssa päättelimme lethal white foal –oireyhtymän liittyvän tiiviisti [mainittuun] mutaatioon."
↑Thiruvenkadan et al 2008. "Overo lethal –oireyhtymä, joka johtuu dominoivasta homotsygoosista (OO) overolokuksessa johtaa varsojen kuolemaan muutaman päivän kuluessa syntymästä."
↑den Dunnen, Johan T & Antonarakis: Mutation nomenclature extensions and suggestions to describe complex mutations: A discussion. Human Mutation, 2000, 15. vsk, nro 1, s. 7–12. Wiley-Liss Inc.. PubMed:10612815Artikkelin verkkoversio. (PDF)
↑Bowling AT: Dominant inheritance of overo spotting in paint horses. ("Analyysi valikoiduista American Paint Horse Associationin kantakirjatiedoista sisältäen 687 varsaa 13 overo-oriista ja ei-overo-tammoista tukee overo-kuvioinnin periytymistä autosomisena dominoivana geeninä. Useampi kuin yksi geeni voi vastata overoksi tunnistettavia kuvioita.") J. Hered., 1994, 85. vsk, nro 3, s. 222–4. PubMed:8014463Artikkelin verkkoversio.
↑Genetic Equation ("Frame overo käyttäytyy dominoivan geenin tavoin. Tunnetaan tapauksia, joissa frame overoita on syntynyt yksivärisistä vanhemmista. Tämä on tyypillistä resessiiviselle geenille, eikä ole järjenmukaista, että sama kuvio periytyisi sekä dominoivasti että resessiivisesti.") American Paint Horse Association. Arkistoitu 7.2.2012. Viitattu 04.09.2008.Web archive 2012
↑Gariepy CE & Cass DT, Yanagisawa M: Null mutation of endothelin receptor type B gene in spotting lethal rats causes aganglionic megacolon and white coat color. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 23.01.1996, 93. vsk, nro 2, s. 867–72. PubMed:8570650PubMed Central:40149Artikkelin verkkoversio.
↑Hosoda K & Hammer RE, Richardson JA, Baynash AG, Cheung JC, Giaid A, Yanagisawa M: Targeted and natural (piebald-lethal) mutations of endothelin-B receptor gene produce megacolon associated with spotted coat color in mice. Cell, 30.12.1994, 79. vsk, nro 7, s. 1267–76. PubMed:8001159Artikkelin verkkoversio.
Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Desember 2023. Bank Mega merupakan salah satu Bank Swasta nasional di Indonesia. Berikut ini merupakan daftar produk dan layanan yang disediakan Bank Mega. Simpanan Tabungan Individu Mega Dana Mega Maxi (Tabungan Bisnis) Mega Absolut (Gabungan antara produk tabungan...
George NicholsNichols dalam iklan untuk The Flirt (1922)Lahir28 Oktober 1864Rockford, Illinois, Amerika SerikatMeninggal20 September 1927(1927-09-20) (umur 62)Hollywood, California, Amerika SerikatPekerjaanPemeran, sutradaraTahun aktif1908–1927Suami/istriViola Alberti (1896-kematiannya) George Nichols, terkadang disebut dalam film-film sebagai George O. Nicholls (28 Oktober 1864 – 20 September 1927) adalah seorang pemeran dan sutradara Amerika Serikat.[1]&...
Julio VelascoVelasco dalam sebuah konferensi pers di Stadion Dalam Ruangan Azadi pada 2016Informasi pribadiNama lengkapJulio VelascoKewarganegaraanArgentinaItalia (sejak 1992)Lahir9 Februari 1952 (umur 72)La Plata, ArgentinaKampung halamanLa Plata, ArgentinaTinggi1.81mKepelatihan Previous teams coachedYearsTeams1979–19811981–19831983–19851985–19891989–19961996–19972001–20022002–20042004–20062006–20082008–2010 2011–2014 2014–2018 2018–2019 Ferro Carril Oes...
Questa voce sull'argomento contee della Pennsylvania è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Contea di WestmorelandconteaLocalizzazioneStato Stati Uniti Stato federato Pennsylvania AmministrazioneCapoluogoGreensburg Data di istituzione1773 TerritorioCoordinatedel capoluogo40°18′36″N 79°28′12″W / 40.31°N 79.47°W40.31; -79.47 (Contea di Westmoreland)Coordinate: 40°18′36″N 79°28′12″W / &#x...
Perusahaan Umum DAMRI[1]Kantor pusat Perum DAMRI di Jakarta, dengan logo lamaDidirikan25 November 1946 (1946-11-25)Mulai beroperasi1946Kantor pusatJakarta, IndonesiaWilayah layananSeluruh IndonesiaJenis layananAngkutan AntarkotaAngkutan PerkotaanAngkutan Pemadu ModaAngkutan Antar-jemputAngkutan PerintisAngkutan PariwisataAngkutan AntarnegaraAngkutan LogistikAliansiBadan Usaha Milik Negara Republik IndonesiaJumlah terminal58 CabangGarasiSeluruh IndonesiaJenis bahan bakarDiesel, ga...
Judah HaleviPatung Judah Halevi di Caesarea, Israel.Lahirc. 1075Toledo atau Tudela, Al-AndalusMeninggal1141 (66 years)Yerusalem, Kerajaan JerusalemKarya terkenalSefer ha-Kuzari[1]EraFilsafat abad pertengahanKawasanFilsafat YahudiMinat utamaFilsafat religi Yehuda Halevi, dengan nama panjang Yehuda ben Shemuel Ha-Levi, juga disebut Judah ha-Levi, atau Judah ben Samuel Halevi (Ibrani: יהודה הלוי) (1075-1141) adalah penyair dan filsuf Yahudi Spanyol. Ia lahir di Spanyol, an...
Australian broadcast television network This article is about the Australian network. For other uses, see network seven (disambiguation). Television channel Seven NetworkLogo used since 2003TypeFree-to-air television networkCountryAustraliaBroadcast areaSydney, Melbourne, Brisbane, Adelaide, Perth, Regional Queensland, Northern NSW & Gold Coast, Southern NSW & ACT, Regional Victoria, Mildura, Western AustraliaAffiliatesSouthern Cross Seven (Tasmania/Darwin/Spencer Gulf/Broken Hill/Cen...
2010 German documentary film You can help expand this article with text translated from the corresponding article in German. (May 2011) Click [show] for important translation instructions. View a machine-translated version of the German article. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-translated tex...
Ford Motor CompanyJenisPerusahaan publik (NYSE: F)IndustriOtomotifDidirikan16 Juni 1903PendiriHenry FordKantorpusatDearborn, Michigan, Amerika SerikatWilayah operasiSeluruh duniaTokohkunciWilliam C. Ford, Jr.(Executive Chairman)Alan R. Mulally(President & CEO)ProdukMobilSuku cadang kendaraanPendapatan US$146,91 milyar (2013)[1]Laba operasi US$5,42 milyar (2013)[1]Laba bersih US$7,15 milyar (2013)[1]Total aset US$202,02 milyar (2013)[1]Total ekuitas US$26,38...
Stasiun Myōon-dōri妙音通駅Lokasi3-9 Myōon-dōri, Mizuho, Nagoya, Aichi(名古屋市瑞穂区妙音通三丁目9)JepangOperatorBiro Transportasi Kota NagoyaJalurJalur MeijōLayanan Pemberhentian bus Informasi lainKode stasiunM24SejarahDibuka1974Penumpang20091938 per hari Sunting kotak info • L • BBantuan penggunaan templat ini Stasiun Myōon-dōri (妙音通駅code: ja is deprecated , Myōon-dōri-eki) adalah sebuah stasiun metro bawah tanah yang terletak di Mizuho-ku,...
PT Biro Klasifikasi Indonesia (Persero)Nama dagangBKIID Survey (induk holding)SebelumnyaPN Biro Klasifikasi Indonesia (1964 - 1977)JenisBadan usaha milik negaraIndustriKlasifikasiDidirikan1 Juli 1964; 59 tahun lalu (1964-07-01)KantorpusatJakarta, IndonesiaCabangBelawan, Pekanbaru, Jambi, Batam, Singapura, Palembang, Cilegon, Tanjung Priok, Cirebon, Semarang, Surabaya, Pontianak, Banjarmasin, Balikpapan, Samarinda, Makassar, Bitung, Ambon, dan Sorong[1]Wilayah operasiIndonesiaToko...
Lacey ChabertChabert, 2007Lahir30 September 1982 (umur 41)Purvis, Mississippi, A.S.PekerjaanAktrisTahun aktif1988–sekarangSuami/istriDavid Nehdar (m. 2013)Anak1 Lacey Nicole Chabert (/ʃəˈbɛər/ SHƏ-bair; lahir 30 September 1982)[1] adalah seorang aktris asal Amerika. Salah satu peran pertamanya adalah memerankan putri Erica Kane di All My Children. Dia adalah aktris ketiga yang memerankan Bianca Montgomery, memainkan peran tersebut dari...
Australian comedian, radio and television presenter Not to be confused with Tim Ballard or Tom Bollard. Tom BallardBallard and Alex Dyson at the 2013 ARIA AwardsBornThomas Colin Ballard (1989-11-26) 26 November 1989 (age 34)Warrnambool, Victoria, AustraliaNationalityAustralianOccupationsComedianradio presentertelevision presenterPolitical partyGreens[1] Thomas Colin Ballard (born 26 November 1989) is an Australian comedian, radio and television presenter. Early life Ballard was b...
Rhondia Rhondia formosa Klasifikasi ilmiah Kerajaan: Animalia Filum: Arthropoda Kelas: Insecta Ordo: Coleoptera Famili: Cerambycidae Genus: Rhondia Rhondia adalah genus kumbang tanduk panjang yang tergolong famili Cerambycidae. Genus ini juga merupakan bagian dari ordo Coleoptera, kelas Insecta, filum Arthropoda, dan kingdom Animalia. Larva kumbang dalam genus ini biasanya mengebor ke dalam kayu dan dapat menyebabkan kerusakan pada batang kayu hidup atau kayu yang telah ditebang. Referensi T...
International web registry for animal names The taxon treatment for the frog Paedophryne amauensis,[1] mentioning the LSID for this nomenclatural act.[2] ZooBank is an open access website intended to be the official International Commission on Zoological Nomenclature (ICZN) registry of zoological nomenclature.[3] Any nomenclatural acts (e.g. publications that create or change a taxonomic name) published electronically need to be registered with ZooBank prior to publica...
Video games developed by Naughty Dog Naughty Dog is an American video game developer that was founded in 1984 by Andy Gavin and Jason Rubin. Based in Santa Monica, California, Naughty Dog was originally known as JAM Software until 1989, and began producing games for the Apple II system. Their first release, Math Jam, was an educational game for the system which Gavin and Rubin self-published in 1986. The following year, Jam developed the skiing game Ski Crazed, which was published by Michigan...
See also: Cuba–Oceania relations Bilateral relationsCuba–Tuvalu relations Tuvalu Cuba Relations between Tuvalu and the Republic of Cuba are recent, having developed in the 2000s (decade). Like other countries in Oceania, Tuvalu is a beneficiary of Cuban medical aid; bilateral relations between Funafuti and Havana must be viewed within the scope of Cuba's regional policy in Oceania. History In September 2008, Prime Minister Apisai Ielemia was the first Tuvaluan leader to pay a State visit ...
Thống tướng Lục quânGeorge MarshallMarshall năm 1946Bộ trưởng Quốc phòng Hoa Kỳ thứ 3Nhiệm kỳ21 tháng 9 năm 1950 – 12 tháng 9 năm 1951356 ngàyTổng thốngHarry S. TrumanTiền nhiệmLouis A. JohnsonKế nhiệmRobert A. LovettNgoại trưởng Hoa Kỳ thứ 50Nhiệm kỳ21 tháng 1 năm 1947 – 20 tháng 1 năm 19491 năm, 365 ngàyTổng thốngHarry S. TrumanTiền nhiệmJames F. ByrnesKế nhiệmDean G. AchesonĐặc ...