Let There Be Rock on australialaisenhard rock -yhtye AC/DC:n neljäs studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1977. Siltä julkaistiin myös single ”Dog Eat Dog”.[5]Angus Young, Malcolm Young ja Bon Scott ovat kirjoittaneet kaikki albumin kappaleet. Albumi on yhtyeen viimeinen julkaisu, jossa bassoa soitti Mark Evans. Albumin tunnetuimmat kappaleet ovat nimikappale ja "Whole Lotta Rosie".
Albumista julkaistiin erilaisia painoksia. Levyn Australian- ja Euroopan-painoksille lukeutuu kappale ”Crabsody in Blue”, mutta muun muassa Pohjois-Amerikassa ja Japanissa se oli korvattu kappaleella ”Problem Child”, joka Australiassa ja Euroopassa oli ilmestynyt jo edellisellä albumilla Dirty Deeds Done Dirt Cheap. Myös albumin CD-versiot ovat noudattaneet Amerikan-painoksen sisältöä. Let There Be Rockin alkuperäiset Australian- ja Euroopan-painokset eivät siten eroa kappaleiden osalta toisistaan, mutta Australian-version kansikuva on muista painoksista poikkeava.[6][7][8][9]
Vuonna 1980 AC/DC julkaisi live-elokuvan AC/DC: Let There Be Rock. Vuonna 1997 se julkaistiin yhtyeen Bonfire-boksissa CD-levyillä 2–3 nimellä Let There Be Rock: The Movie
Yhtye äänitti studiossa vuorotellen adelaidelaisen The Angels -yhtyeen kanssa, jota se oli Albert Productions -levy-yhtiölle suositellut. Studiossa Angus ja Malcolm Young käyttivät uusia Marshall-vahvistimia, jotka oli saatu käyttöön sponsorisopimuksen myötä. Bon Scott käytti ”Let There Be Rock” -kappaleen sanoituksessa apuna Raamatun Mooseksen kirjaa.[5]
Kappale ”Problem Child” julkaistiin alun perin vuonna 1976 Dirty Deeds Done Dirt Cheap -albumilla. Sillä korvattiin Australiassa ja Euroopassa ilmestyneen version kappale ”Crabsody in Blue”.