Lepolan hautausmaa (ven. Южное кладбище, Juzhnoje kladbištše, Eteläinen hautausmaa) sijaitsee Viipurissa Lepolan kaupunginosassa. Se on yksi kaupungin hautausmaista, joka syntyi kun Venäjän senaatti oli vuonna 1772 kieltänyt kirkkoihin hautaamisen.[1] Ensimmäiset vainajat Lepolaan haudattiin 1830-luvulla.[2] Muita päätöksen myötä perustettuja suuria hautausmaita olivat Sorvalin ja Ristimäen hautausmaat, joille hautaaminen aloitettiin jo vuosisadan vaihteessa.[1]
Lepolaan on haudattu muun muassa Suomen kenraalikuvernöörinä toiminut Alexander Amatus Thesleff,[3] jonka hautamuistomerkki kunnostettiin kesällä 2012 Borodinon taistelun 200-vuotisjuhlan kunniaksi.[4] Hautausmaalla sijaitsee myös toisen maailmansodan aikana Viipurissa ja kaupungin ympäristössä kaatuneiden neuvostosotilaiden muistomerkki. Siihen on kaiverrettu noin 2 000 joukkohautaan haudatun sotilaan nimet.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla