Lentäminen

Eräs tapa lentää, Francisco Goya, etsaus 1800-luvun alkupuolelta

Lentäminen on ilmassa tai avaruudessa tapahtuvaa liikkumista. Lentäminen on useimmiten hallittua, jolloin lentävä eläin tai kone voi ainakin osittain hallita lentorataansa. Ilmakehässä lentämistä kutsutaan ilmailuksi ja avaruudessa tapahtuvaa lentoa avaruuslennoksi. Lentäminen ilman omaa voimanlähdettä on liitämistä. Monet eliöt, kuten useimmat linnut ja monet hyönteiset sekä lepakot osaavat lentää.

Lentokoneen lento

British Airwaysin lentokone lennossa.

Lentokone liikkuu moottorinsa ja polttoaineen voimalla. Se pysyy ilmassa siipiensä aiheuttaman nostovoiman ansiosta. Nostovoima syntyy, kun siiven yläpinnalle muodostuu alipaine ja alapinnalle ylipaine. Nostovoimasta merkittävin osa muodostuu siiven yläpinnalla. Nostovoiman suuruus riippuu lentonopeudesta ja -korkeudesta, siiven ja ilmavirran välisestä kohtauskulmasta sekä siiven koosta, muodosta ja puhtaudesta. Lentokonetta voidaan ohjata ilmassa siipeen liitetyillä laipoilla, lentojarruilla ja siivekkeillä.[1]

Lentokoneet suunnitellaan virtaviivaisiksi, jotta ilmanvastus olisi mahdollisimman pieni. Ilmanvastusta pienennetään myös lentämällä korkealla ohuessa yläilmassa. Korkealla voidaan myös hyödyntää suihkuvirtauksia, nopeita tuulia.[1]

Lintujen lento

Puluja siiveniskun eri vaiheissa.

Lintujen rakenne ja elintoiminnot ovat sopeutuneet monin tavoin hyvin lentämiseen. Lintu lentää sulkien peittämillä siivillään vahvojen rintalihastensa voimin. Linnun kyynärsiiven poikkileikkaus on alapinnaltaan kovera ja yläpinnaltaan kupera. Kun ilmavirta osuu siiven koveraan alapintaan, sen nopeus laskee ja kohottaa ilmanpainetta siiven alla, jolloin siipi pyrkii nousemaan ylöspäin. Siiven yläpinnalle muodostuu alipaine, ja syntyy nostovoimaa. Monet linnut saavat myös siipiensä kärjillä aikaan nostovoimaa kehittävän pyörteen. Nostovoiman vähetessä tapahtuva sakkaaminen ei ole linnuille vaarallista kuten lentokoneille, vaan ne voivat hyödyntää syntyvää suurta ilmanvastusta esimerkiksi laskeutumisen yhteydessä.[2]

Pyrstön merkitys linnun lennossa on vain vähäinen. Pyrstöstä on hyötyä lekuttelussa, lentoon lähdössä ja laskeutumisessa. Alula eli pikkusiipi osallistuu nostovoiman kehittämiseen pienillä lentonopeuksilla. Sen avulla lintu saa lisää siiven pinta-alaa, ja alula ohjaa ilmavirran kulkua käsisiiven yläpinnan siipiprofiilin myötäiseksi.[3]

Liitäminen

Liitolennossa lintu säätelee liitonopeuttaan muuttamalla painopistettään sekä siipiensä muotoa ja kallistuskulmaa. Linnut osaavat hyödyntää kohoavia ilmavirtauksia, jolloin niiden ei tarvitse iskeä siivillään säilyttääkseen korkeutensa.[4] Siiveniskulennossa lintu lyö siivillään ja tuottaa näin sekä eteenpäin vievän työntövoiman että nostovoimaan tarvittavan ilmavirran siipiprofiilinsa kautta. Työntövoima syntyy suurimmaksi osaksi alaslyönnissä, joka suuntautuu myös vähän eteenpäin. Ylöslyönnin aikana lintu liikkuu eteenpäin ja kyynärsiipi tuottaa nostovoimaa samalla kun käsisiipi taittuu ilmanvastuksen vähentämiseksi. Siiveniskulentäminen kuluttaa hyvin paljon energiaa, joten linnut pyrkivät usein välttämään sitä.[5] Lintu lentää usein yhdistelemällä siiveniskulentoa ja liitolentoa. Lentotavat ovat eri lajeille tyypillisiä. Pienet linnut lentävät usein voimakkaasti aaltoillen vaihdellen voimakkaita siiveniskusarjoja ja suljetuin siivin liukumista.[6]

Lintujen liitosuhde vaihtelee kuudesta 26:een, eli se jää heikommaksi kuin hyvillä purjelentokoneilla.[7]

Lähteet

Viitteet

  1. a b Sami Laakso: Mikä pitää lentokoneen ilmassa? Finavia. Viitattu 22.10.2017.
  2. Luonnossa: Linnut 2, 2007, s. 42–45.
  3. Luonnossa: Linnut 2, 2007, s. 47.
  4. Luonnossa: Linnut 2, 2007, s. 48–51.
  5. Luonnossa: Linnut 2, 2007, s. 52–55.
  6. Luonnossa: Linnut 2, 2007, s. 58.
  7. Luonnossa: Linnut 2, 2007, s. 45–47.

Aiheesta muualla

Tämä ilmailuun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Read other articles:

Milutin MilankovićBiographieNaissance 16 mai 1879DaljDécès 12 décembre 1958 (à 79 ans)BelgradeNom dans la langue maternelle Милутин МиланковићNationalité yougoslaveFormation Université technique de Vienne (jusqu'en 1902)Activités Mathématicien, astrophysicien, physicien, écrivain de science-fiction, géophysicien, ingénieur civil, ingénieur, écrivain, professeur, astronome, climatologueAutres informationsA travaillé pour Université de BelgradeMembre de Aca...

 

رسم توضيحي يظهر التنقية المناطقية.[1] رسم توضيحي يظهر عملية الصهر النطاقي؛ يتحرك السائل من اليسار إلى اليمين خلال الانصهار أثناء عملية نمو البلورة في نطاق التعويم. بلورة السيليكون في بداية عملية النمو الصهر النطاقي أو التنقية المناطقية[1] (يطلق عليه أيضاً: التطويف ا...

 

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды�...

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды�...

 

Belgian cyclist Philippe GilbertGilbert at the 2017 Tour de FrancePersonal informationFull namePhilippe GilbertNicknameBoar of the Ardennes[1] Monsieur Cauberg[2]Born (1982-07-05) 5 July 1982 (age 41)Verviers, Belgium[3]Height1.79 m (5 ft 10+1⁄2 in)[4]Weight69 kg (152 lb; 10 st 12 lb)[4]Team informationCurrent teamRetiredDisciplineRoadRoleRiderRider typeClassics specialistPuncheurProfessional ...

 

Disambiguazione – Se stai cercando altri significati, vedi Forte, Fortezza (disambigua) o Fortino (disambigua). Fortezza Vecchia di Livorno Una fortezza è una costruzione militare progettata con una funzione tattica difensiva. Le fortezze sono state utilizzate per migliaia di anni, in una varietà di forme sempre più complesse. Un'opera difensiva con caratteristiche simili alla fortezza, ma in genere con dimensioni inferiori, viene chiamata forte o fortino. Indice 1 Descrizione 2...

Voci principali: Sci nordico ai VI Giochi olimpici invernali, Salto con gli sci ai Giochi olimpici.   Salto con gli sciOslo 1952 Informazioni generaliLuogoHolmenkollen Periodo24 febbraio Partecipanti44 da 13 nazioni Podio Arnfinn Bergmann  Norvegia Torbjørn Falkanger  Norvegia Karl Holmström  Svezia Edizione precedente e successiva Sankt Moritz 1948 Cortina d'Ampezzo 1956 Nel salto con gli sci ai VI Giochi olimpici invernali fu disputata una sola gara, il 24 febbrai...

 

ХристианствоБиблия Ветхий Завет Новый Завет Евангелие Десять заповедей Нагорная проповедь Апокрифы Бог, Троица Бог Отец Иисус Христос Святой Дух История христианства Апостолы Хронология христианства Раннее христианство Гностическое христианство Вселенские соборы Н...

 

Strada statale 653della Valle del Sinni SinnicaDenominazioni precedentiStrada a scorrimento veloce della Valle del Sinni LocalizzazioneStato Italia Regioni Basilicata DatiClassificazioneStrada statale InizioA2 uscita Lauria nord FineSS 106 presso Policoro Lunghezza81,555[1] km Provvedimento di istituzioneD.M. 459 del 03/08/1988 - G.U. 202 del 29/08/1988[2] GestoreAnas Manuale La strada statale 653 della Valle del Sinni (SS 653) oppure Statale Sinnica, è una strada s...

LandorJenisAnak perusahaanIndustriPembuatan merekDidirikan1941KantorpusatSan FranciscoTokohkunciWalter LandorPemilikWPP plcIndukYoung & RubicamSitus weblandor.com Landor adalah sebuah firma konsultan merek yang didirikan pada tahun 1941 oleh Walter Landor, yang mempelopori beberapa metode riset, desain, dan konsultasi, yang sampai sekarang masih digunakan oleh para pembuat merek.[1] Berkantor pusat di San Francisco, Landor juga memiliki 26 kantor di 20 negara berbeda, termasuk Tio...

 

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2023)Learn how and when to remove this message في مجال الميكانيكا الحيوية، خطوط عدم التمديد هي خطوط افتراضية تمتد عبر جسم الإنسان والتي لا تسبب حركة الجسم على طولها أي تمدد أو انكما�...

 

С любимыми не расставайтесь Жанр драма Режиссёр Павел Арсенов Авторсценария Александр Володин В главныхролях Александр АбдуловИрина АлфёроваЛюдмила Дребнёва Оператор Инна Зарафьян Композитор Евгений Крылатов Кинокомпания Киностудия имени М. Горького. Первое твор...

Транспорт Тайваню Транспортна система Тайваню (англ.)ТериторіяПлоща 35,9 тис. км² (139-те)Рельєф гористийНайвища точка гора Юшань (3952 м)ПовітрянийАеропортів 37 (107-ме)НаземнийАвтошляхів 42,5 тис. км (85-те)Залізниць 1,6 тис. км (78-ме)ВоднийУзбережжя 1,56 тис. кмГоловний порт ГаосюнТру�...

 

Il premio FLUX FLUX - Snodo d'oro (in francese FLUX - Nœud de communication d'or, in tedesco FLUX - Goldener Verkehrsknoten) è un premio assegnato annualmente dall'associazione AutoPostale Svizzera, e patrocinato dall'Unione dei trasporti pubblici, al nodo d'interscambio giudicato più efficiente per l'utenza. Indice 1 Elenco 2 Note 3 Voci correlate 4 Collegamenti esterni Elenco 2007 Tema: Qualità e innovazione per un trasporto pubblico interessante[1] Vincitore: stazione di Visp N...

 

В Википедии есть статьи о других людях с фамилией Курдюмов. Александр Борисович Курдюмов Член Центральной избирательной комиссии Российской Федерации (2021-2026 гг) Депутат Государственной думы Федерального Собрания Российской Федерации IV, V, VI и VII созывов 7 декабря 2003 — ...

هولغر هيرونيموس   معلومات شخصية الميلاد 22 فبراير 1959 (العمر 65 سنة)هامبورغ  الطول 1.80 م (5 قدم 11 بوصة) مركز اللعب مدافع الجنسية ألمانيا  مسيرة الشباب سنوات فريق 1966–1972 TuS Hamburg 1972–1978 سانت باولي المسيرة الاحترافية1 سنوات فريق م. (هـ.) 1978–1979 سانت باولي 30 (2) 1979–1984 هامبو...

 

Questa voce o sezione sull'argomento componenti per computer non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. In elettronica e informatica, è indicato come prima legge di Moore il seguente enunciato: «La complessità di un microcircuito, misurata ad esempio tramite il numero di transistor per chip, raddoppia ogni 18 mesi (e quadruplica quindi ogni 3 ann...

 

This article is about a town in Croatia. For the Chilean university, see UMAG. Town in Istria County, CroatiaUmag UmagoTownGrad Umag – Città di Umago Town of UmagUmag FlagLocation of Umag in IstriaUmagCoordinates: 45°26′N 13°31′E / 45.433°N 13.517°E / 45.433; 13.517Country CroatiaCounty Istria CountyGovernment • MayorVili Bassanese (SDP)Area[1] • Town31.7 sq mi (82.2 km2) • Urban2.4 sq...

American politician and diplomat (born1959) Rahm EmanuelOfficial portrait, 202231st United States Ambassador to JapanIncumbentAssumed office March 25, 2022PresidentJoe BidenPreceded byBill Hagerty (2019)55th Mayor of ChicagoIn officeMay 16, 2011 – May 20, 2019DeputyRay SuarezBrendan ReillyPreceded byRichard M. DaleySucceeded byLori Lightfoot23rd White House Chief of StaffIn officeJanuary 20, 2009 – October 1, 2010PresidentBarack ObamaDeputyMona SutphenJim MessinaPrec...

 

Robert LoraineBornRobert Bilcliffe Loraine14 January 1876New Brighton, Liscard, Cheshire, EnglandDied23 December 1935(1935-12-23) (aged 59)London, EnglandOccupation(s)actorsoldieractor-manageraviatorYears active1889–1935Spouses Julie Opp ​ ​(m. 1897; div. 1901)​ Winifred Lydia Strangman ​ ​(m. 1921)​ AwardsDistinguished Service OrderMilitary Cross Robert Bilcliffe Loraine DSO, MC (14 Januar...