Leicesterin tuomiokirkko eli St Martinin tuomiokirkko on Leicesterissä sijaitseva Englannin kirkon tuomiokirkko ja piispanistuin. Tuomiokirkon aseman se sai 1927. Kirkko on pääosin rakennettu vuoden 1086 tienoilla, jolloin aiempi kirkko purettiin.
Englannin kuningas Rikhard III haudattiin kirkkoon maaliskuussa 2015 järjestetyssä siunaustilaisuudessa, jossa olivat läsnä Canterburyn arkkipiispa ja näyttelijä Benedict Cumberbatch, kuninkaan kaukainen sukulainen.[1] Brittiläinen oikeusistuin päätti hautauksessa toukokuussa 2014 perustellen ratkaisua sillä, että Rikhardin ruumiin etsintäluvan ehtona oli hautaus Leicesteriin. Ruumis löytyi leicesteriläisen pysäköintialueen alta kaivauksissa, joihin ryhdyttiin Leicesterin yliopiston tutkijan aloitteesta ja yliopiston rahoituksella.[1][2]
Lähteet