Laura Kuulasmaa (KTM) on suomalainen digitaalisen kaupan ammattilainen ja järjestöjohtaja.
Kuulasmaan Kauppakorkeakoulun maisteritutkielma käsitteli teleoperaattorin roolia digitaalisen musiikin jakelussa.[1]
Kuulasmaa työskenteli vuodesta 2000 Elisalla eri tehtävissä. Kuulasmaa on ollut perustamassa Elisalle digitaalisen musiikin kauppaa ja Elisa Kirjassa lanseeraamassa ensin Elisa Äänikirjaa 2010 ja sitten Elisa Kirjaa.[2]
Vuodesta 2013 Kuulasmaa oli Elisa Viihde -palvelussa tuottajana ja tilaajana. Elisasta tuli suomalaisten av-tuotantojen toiseksi suurin ostaja heti Yleisradion jälkeen.[1] Kuulasmaa hankki Elisa Viihteelle yli 50 kotimaista sarjaa ja yli 150 pitkää elokuvaa.[3][4]
Kuulasmaa valittiin Audiovisual Producers Finland – APFI ry:n toiminnanjohtajaksi 2021.[4] APFI:n tehtäviin kuuluu suomalaisten elokuva- ja tv-tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen ja tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla