Laulu koti-ikävästä on Mika Ronkaisen ohjaama vuonna 2013 ilmestynyt dokumenttielokuva. Dokumentin tarina kertoo isän ja pojan, Tauno ja Kai Latvalehdon, automatkasta OulustaGöteborgiin takaisin maisemiin, joissa he asuivat 1970-luvulla koko Kain lapsuuden aina tämän murrosikään saakka. Matka muuttuu musiikilliseksi retkeksi yhteiseen tunnemuistiin ja suomalaissiirtolaisuuden historiaan.[1] Laulu koti-ikävästä on Mika Ronkaisen viimeinen dokumenttielokuva ennen hänen siirtymistään fiktion pariin.
Laulu koti-ikävästä oli elokuvateatterilevityksessä sekä Suomessa että Ruotsissa keväällä 2013. Elokuva sai molemmissa maissa teatterilevityksessä yhteensä noin 20.000 katsojaa. Laulu koti-ikävästä sai teatteriensi-iltansa Ruotsissa 22. maaliskuuta 2013 nimellä Ingen riktig finne ja Suomessa 5. huhtikuuta 2013. Elokuva julkaistiin DVD:nä sekä Ruotsissa että Suomessa syksyllä 2013. Yle on esittänyt dokumenttielokuvan TV:ssä vuosina 2014, 2017 ja 2021. Elokuva julkaistiin pysyvästi Yle Areenaan syyskuussa 2021 osana Ylen klassikkodokumenttien sarjaa.[2]
Palkinnot
Laulu koti-ikävästä palkittiin parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan palkinnolla Göteborgin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla helmikuussa 2013 [3] ja Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa 2013 kaikkiaan kolmella palkinnolla: yleisöpalkinnolla, pääpalkinnolla yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa, sekä jaetulla Risto Jarva -palkinnolla. Vuoden 2014 Jussi-gaalassa Laulu koti-ikävästä sai parhaan dokumenttielokuvan sekä parhaan musiikin Jussi-palkinnot.[4]Laulu koti-ikävästä valittiin syksyllä 2014 Suomen Prix Europa -ehdokkaaksi TV-dokumenttien sarjassa.[5]
Vastaanotto
Toimittaja Harri Römpötti kirjoitti vuonna 2018 ilmestyneessä Sanokaa mitä näitte -kirjassaan Laulu koti-ikävästä -dokumenttielokuvasta, että "siinä huipentuu suomalaisen dokumentin kehitys, jossa on otettu käyttöön yhä enemmän näytelmäelokuvien kerrontatapoja. Silti sen dokumentaarisuutta ei tule mieleenkään epäillä."[6]
Näytelmäversio
Laulu koti-ikävästä -dokumenttielokuvasta sovitettu näytelmäversio sai ensi-iltansa Oulun kaupunginteatterissa 27. helmikuuta 2016. Näytelmän käsikirjoitti ja ohjasi Mika Ronkainen.[7][8]