Latvian virolaiset ovat Latviassa asuvia virolaisia. Nykyiset Latvian virolaiset ovat pääasiassa Latviaan 1800-luvulla tai myöhemmin muuttaneiden virolaisten jälkeläisiä. Heitä vanhemmat virolaisvähemmistöt Latvian alueella, leivut ja lutsit, ovat jo hävinneet omina ryhminään. Latvian virolaisilla ei ole – eikä ole ollut – muista Latvian suuremmista vähemmistöistä poiketen vähemmistöoikeuksia.
Eteläviron puhujien asuttama alue, leivut ja lutsit kartalla omina saarekkeinaan Latviassa.
Leivut ovat tiettävästi oman asuinalueensa alkuperäisväestöä. Heitä asui Alūksnen ympäristössä. Leivut-nimitys tulee todennäköisesti Lejasciemsin kylän nimestä. Leivut puhuivat omaa murrettaan, joka oli saanut voimakkaita vaikutteita latvian kielestä.[2] Viimeinen tunnettu leivu Anton Bok kuoli 20. huhtikuuta 1988[3]. Lutsit olivat luultavasti 1700-luvun alussa silloiseen Ljutsynin maakuntaan Latgalessa muuttaneita virolaisia. Lutsien puhumalla murteella oli vielä 1970- ja 1980-luvuilla parikymmentä ymmärtäjää[4], mutta se on luultavasti nykyisin jo kuollut ja kaikki lutsit ovat latvialaistuneet[5]. Leivujen ja lutsien lisäksi vanhoja virolaisasutuksia oli Rūjienassa ja Ērgemessä, jotka olivat vielä keskiajalla miltei kokonaan vironkielisiä. Latvialaisia muutti alueelle vasta 1600-luvulla Kuurinmaalta. Tämän lisäksi Latvian puolella lähellä Viron rajaa sijaitseva Valka on ollut historiallisesti virolaisenemmistöinen.[6]
Uusi aika
Virolaisten suurimittainen muutto Latviaan alkoi 1800-luvun loppupuolella Riian teollistumisen myötä. Riikaan muutettiin etenkin Viron maaseudulta, jossa oli viljeltävän maan pulaa. Toisaalta myös tehtaista tultiin Latviaan parempien palkkojen perässä.[7] Vuonna 1876 Riiassa oli 872 virolaista, mutta määrä nousi 3 523 henkeen vuoteen 1897 mennessä[8]. Vuosisadan vaihteessa Latviassa on arvioitu olleen 12 000–28 000 – arvion alaraja lienee todennäköisin määrä[9]. Riiassa virolaisia oli etenkin Hagesbergin (Āgenskalns) kaupunginosassa, jossa sijaitsivat Holmin, Lentan ja Zasulauksin tekstiilitehtaat. Ensimmäisiä virolaisia järjestöjä Riiassa oli lauluseura Imanta, joka oli kuitenkin tarkoitettu vain koulutetuille ja käsityöläisille. Tehdastyöläisiä siihen ei päästetty. Vuonna 1900 perustettiin virolainen raittiusseura, jonka pohjalta taas perustettiin vuonna 1907 virolainen sivistys- ja avustusseura. Seura rakennutti vuonna 1913 päämajakseen talon, jossa alkoi jo samana vuonna toimia myös virolainen koulu.[10] Vuonna 1913 Riiassa asui 6 713 virolaista[8], ja juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa koko Latviassa asui arviolta 20 000 virolaista[11].
Ensimmäinen maailmansota aiheutti monen virolaisen lähdön Riiasta. Riiassa suoritettiin yleinen evakuointi vuonna 1915, jolloin esimerkiksi tekstiilitehtaat siirrettiin muualle. Saksalaiset miehittivät Riian vuonna 1917, ja yleiset kokoontumiset kiellettiin sotalain nojalla. Ihmiset alkoivat tulla takaisin evakosta vuonna 1918 solmitun Brest-Litovskin rauhan jälkeen. Suuri osa virolaisista ei kuitenkaan palannut, ja vuonna 1920 koko Latviassa oli 8 701 virolaista.[12] Viron ja Latvian itsenäistyttyä valtioilla oli erimielisyyksiä maidensa rajoista. Virolaiset olisivat tahtoneet liittää Valga/Valkan kaupungin Viroon, mutta tähän ei Latviassa suostuttu. Vuonna 1919 tilanne oli lähellä sotaa, ja Latvian puolella irrotettiin ratakiskoja, jotta Viron panssarijunat eivät olisi päässeet alueelle. Kompromissia lähdettiin tavoittelemaan englantilaisen eversti Stephen Tallentsin johdolla, joka toimi tuolloin Britannian komissaarina Baltiassa. Raja vedettiin lopulta siten, että Valgan kaupunki jaettiin Latvian ja Viron puoleisiin osiin.[13] Itsenäisessä Latviassa virolaiset olivat suhteellisen merkityksetön vähemmistö, eikä heillä ollut juurikaan sellaista poliittista valtaa, jota oli saksalaisilla tai venäläisillä vähemmistöillä[14].
Neuvostoaika
Toisen maailmansodan jälkeen virolaisten määrä väheni entisestään, ja vuonna 1957 heitä oli vain 4 610. Virolaisia oli kuollut sodassa, lähtenyt evakkoon ja tullut kyyditetyksi Neuvostoliiton keskitysleireille. Neuvosto-Latviassa virolaisten lukumäärä pieneni entisestään, mutta toisaalta heidän määränsä kaupungeissa kasvoi maaseutujen tyhjenemisen takia. 1950- ja 1960-luvuilla virolaiset alkoivat sulautua nopeasti venäläisten ja latvialaisten kanssa solmittujen avioliittojen ja koulujärjestelmän kautta. Latviaan alkoi 1950-luvun lopussa tulla myös Virosta kyyditettyjä virolaisia, jotka eivät olleet saaneet lupaa palata Viroon. Lisäksi virolaisia tuli Neuvosto-Virosta avioliittojen kautta. Työperäistä maahanmuuttoa ei juuri tapahtunut. 1980-luvun lopussa tapahtui kansallinen herääminen, jonka yhteydessä avattiin uudelleen Riian virolainen koulu.[15] Vuonna 1989 virolaisia oli enää 3 312[16].
Nykypäivä
Virolaiset ovat nopeasti sulautumassa latvialaisiin ja venäläisiin. Huolimatta siitä, että Riiassa annetaan yhä vironkielistä opetusta, ei kaksikielisiä Latvian virolaisia käytännössä ole kuin hiljattain ensimmäisen polven Virosta muuttaneiden parissa. Riian koulu aloitti toimintansa 1989, ja siellä oli 120 oppilasta lukuvuonna 2000–2001. Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan koko Latviassa oli 176 etnisesti virolaista oppilasta. Virolaisia otetaan harvoin huomioon vähemmistötilastoissa heidän määränsä vähyyden vuoksi. Edelleen suurin virolaisten assimiloitumista selittävä tekijä on avioliitot muiden kansallisuuksien kanssa, eikä virolaisten keskinäisiä avioliittoja enää juuri tapahdu.[17]
Lähteet
Mela, Marjo: Latvian virolaiset. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Bibliotheca historica 69) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2001. ISBN 951-746-301-4
