Lasten Eurovision laulukilpailu 2019 oli järjestyksessään 17. Lasten Eurovision laulukilpailu. Kilpailu järjestettiin 24. marraskuuta 2019 Gliwicessä, Puolassa. Maa isännöi Lasten Euroviisuja ensimmäistä kertaa.[2]
EBU tiedotti 18. heinäkuuta 2019 19 maan osallistuvan kilpailuun.[3] Espanja palasi kilpailuun kolmentoista vuoden tauon jälkeen. Sen sijaan Azerbaidžan ja Israel vetäytyivät vuoden 2019 kilpailusta.
Roksana Węgielin voiton jälkeen vuonna 2018, vuoden 2019 kilpailu järjestettiin Puolassa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Puola isännöi Lasten Euroviisuja.
Ennen Euroopan yleisradiounionin virallista lausuntoa Armenia, Kazakstan ja Puola osoittivat kiinnostusta kisan isännöimisestä.[5][6][7] 10. joulukuuta 2018 EBU vahvisti, että Puola tulisi isännöimään vuoden 2019 Lasten Eurovision laulukilpailun.[2]
6. maaliskuuta 2019 TVP:n ja EBU:n pitämässä lehdistötilaisuudessa vahvistettiin, että kilpailu järjestetään Gliwicessä, yhteistyönä Sleesian voivodikunnan kanssa.[8] Tapahtumapaikkana toimi Gliwice Arena, jota pidetään yhtenä Puolan suurimmista viihde- ja urheiluhalleista.[9]
Formaatti
Visuaalinen design
Kilpailun teema julkistettiin 13. toukokuuta 2019 lehdistötilaisuudessa ennen vuoden 2019 Eurovision laulukilpailua. Kilpailun logo on kirkkaanvärinen leija, joka symboloi vapautta, valoa ja jaettuja iloisia hetkiä. Kilpailun tunnuslause on "Share the Joy" (suom.Jaa ilo).[10]
Juontajat
22. elokuuta 2019 ilmoitettiin, että Ida Nowakowska ja Aleksander Sikora juontavat kilpailun yhdessä edellisen vuoden voittajan Roksana Węgielin kanssa.[1][11]