Lars "Lidingö-Lasse" Larsson (17. kesäkuuta 1911 Lidingö – 29. tammikuuta 1993 Lidingö) oli ruotsalainen kestävyysjuoksija päämatkanaan 3 000 metrin esteet, jossa hän saavutti parhaan menestyksensä voittamalla vuoden 1938 Pariisin EM-kisoissa kultaa.
Vuoden 1936 olympialaisissa Berliinissä Larsson oli ajalla 9.16,6 kuudes 3000 metrin esteissä. Hän jäi seitsemän sekuntia pronssimitalisti Alfred Dompertista Suomen Volmari Iso-Hollon voittaessa olympiakultaa. Kaksi vuotta myöhemmin Pariisin Euroopan mestaruuskisoissa hän voitti ajalla 9.16,2 kolme sekuntia ennen Saksan Ludwig Kaindlia. Larsson oli mukana Ruotsin joukkueessa syyskuussa 1940 käydyssä kolmimaaottelussa Suomi-Ruotsi-Saksa Helsingissä, jossa hänet valittiin parhaaksi ruotsalaisurheilijaksi voitettuaan 3 000 metrin estejuoksun ajalla 9.16,0.[1]
Vuosina 1936-1940 Larsson saavutti viisi kertaa peräkkäin Ruotsin mestaruuden 3 000 metrin estejuoksussa. Hän paransi tällä matkalla Ruotsin ennätystä kolme kertaa, viimeksi aikaan 9.07,0. Vuosina 1938 ja 1940 hän oli maailmantilastossa toisena. Estejuoksun lisäksi hän saavutti 5 000 metrillä vuonna 1936 parhaan aikansa 14.58,0. Vuonna 1941 tapahtunut jalan loukkaantuminen päätti hänen uransa. Lars Larsson edusti urallaan Lidingö IFK:ta. Hänet nimettiin yleisurheilusaavutustensa johdosta yleisurheilun Stora grabbariksi numerolla 92.
Lähteet
Asiasta muualla
.jpg)
