Lars Eikind, alias Lars Eric Si (s. 4. huhtikuuta1974) on norjalainen muusikko ja musiikkituottaja, joka on toiminut useiden skandinaavisten rock- ja metalliyhtyeiden kanssa.
Muusikkovanhempien lapsi Lars Sätheren esiintyi yleisölle ensimmäisen kerran jo viiden-kuuden vanhana. Hän soitti lapsena klassista pianoa, ja nuorena Eikind soitti useissa raskaan musiikin yhtyeissä. Vaikka Eikind soittaa myös kitaraa, on hän pitänyt aina itseään basistina.[1] Vuonna 2001 Eikind liittyi progressiivisen metallin yhtyeeseen Winds, jossa hän toimii laulajana sekä basistina. Yhtyeeseen kuuluu useita tunnettuja muusikoita, kuten Mayhemista tunnettu Jan Axel Blomberg.[2] Eikind on myös Gloria Mortin kosketinsoittaja.[1]
Yksityiselämä
Joulukuussa 2003 Eikind muutti Heinolaan tyttöystävänsä vuoksi, jättäen taakseen toimistotyönsä sekä asunnon Oslossa. Muutama vuosi myöhemmin pariskunta muutti Jyväskylään.[1] Eikind toimi Before the Dawnin laulaja-basistina vuosina 2007–2011 erottamiseensa saakka kesäkuussa 2011.[3]