Lapinjärvi on aina ollut maatalouspainotteinen kunta eikä kalastus ole ikinä ollut Lapinjärven pääelinkeinoja.
1800-luvun lopulla järvi oli tarkoitus kuivattaa maatalouden käyttöön. Vuonna 1884 Latokartanon vuokraaja Ludvig Fabritiuksen johdolla monet maanviljelijät järven rannoilta aloittivat hankkeen Lapinjärven kuivattamisesta. Hanke eteni senaatin käsittelyyn, mutta senaatin päätös oli kielteinen.
1900-luvun alussa Vasarankylän viljelijöiden tahto meni läpi ja Lapinjärven pintaa alennettiin.[3] Pinnanalennus on johtanut myöhemmin happikatoihin. Vuosina 1982–1983 järven pintaa nostettiinkin 90 cm.[1]
Nykytilanne
Lapinjärvi on tällä hetkellä rehevöitynyt ja sen kalakanta on vinoutunut. Järvestä puuttuvat petokalat, jotka tasapainottaisivat järven kalakantoja. Tämän seurauksena pohjasedimentistä nousee ravinteita ja levät lisääntyvät. Lapinjärven kunta onkin tiedostanut ongelman ja on ryhtynyt toimimaan järven hyvinvoinnin puolesta.[4]
Morfologia
Lapinjärven rantaviiva on n. 11,5 kilometriä pitkä. Järven pinta-ala on noin 530 hehtaaria.[1] Lapinjärven keskisyvyys on hieman vajaa 2 metriä. Syvin kohta on 2,61 metriä syvä ja sijaitsee Storholmenin (suom. Suursaari) luoteispuolella.[1] Lapinjärvessä on myös kaksi saarta: Storholmen ja Lillholmen (Suursaari ja Piensaari).
Käyttö ja merkitys
Lapinjärveä käytetään lähinnä virkistyskäyttöön eikä järvestä oteta raakavettä. Lapinjärvellä toimii myös yleinen uimaranta, mutta kesäisin esiintyvät sinileväkukinnat haittaavat uimista. Muuten järvi soveltuu hyvin uimiseen; mataluus nopeuttaa järven lämpenemistä eikä pohja ole kivikkoinen. Osa mökkiläisistä ja kuntalaisista kalastaa kotitarpeeksi, mutta roskakalojen määrä järvessä on suhteettoman suuri. Rantojen kaislikoitumisen takia kalastaminen on vaikeaa. Ammattikalastajia Lapinjärvellä ei ole.[1]
Lapinjärven merkitys kunnalle on kuitenkin enemmän esteettinen. Jo 1800-luvun lopulla, kun käytiin keskustelua järven kuivattamisesta, professori G. G. Rosenqvist otti esille Lapinjärven esteettiset ominaisuudet. Rosenqvist näki järven lahjat parempina kuin heinäkuormat.[3]