Landaulet

Renault 40CV Landaulet 1914

Landaulet tai vaihtoehtoisesti Landaulette tarkoittaa osittain umpinaista korimallia, jonka takaosa on avattavissa samalla tavoin kuin Cabriolet-korin katto. Koska termi viittaa katon rakenteeseen, yhtenä ajoneuvon korin piirteenä, sitä voidaan käyttää myös yhdessä toisen, ajoneuvon korirakennetta kuvaavan termin kanssa, kuten esim. "Sedan-Landaulet" tai "Pullman-Landaulet". Avattavan katto-osan koko voi vaihdella ja kori voi olla varustettu ikkunankehyksillä, ilman niitä tai kehykset voivat olla irrotettavat.

Etymologiaa

Standard 16/20 HP Landau, jossa matkustajat istuvat kasvotusten, eli neljän hengen Vis-à-vis-kori.

Landaulet-vaunut olivat leikatut eli täysikokoisten Landau-vanujen coupé-versio (ranska: couper = leikata). Landau-vaunut olivat keskiosltaan katetut vaunut, joissa ajuri istui ulkopuolella ja matkustajat kasvotusten (vis-a-vis), avattavien etu- ja takakatteiden peittämässä tilassa. Landaulet-vaunuissa oli ainoastaan vaunun takaosan kate ja etuosa oli "leikattu" pois. Koska vaunut olivat myös fyysisesti pienemmät kuin esikuvansa, termi Landaulet eli "Pieni Landau" on hyvin kuvaava. Kuten monet muutkin korinvalmistuksen tyylit, landaulet siirtyi hevosvetoisten vaunujen maailmasta moottoroitujen vaunujen maailmaan, olivathan korivalmistajat usein samoja, pitkään alalla toimineita yhtiöitä.[1]

Historiaa ja muuttuvat määritelmät

Varhaiset landaulet-korit

Vuonna 1916 amerikkalainen standardoimisorganisaatio Society of Automotive Engineers (SAE) kuvasi Landaulet-korimallin seuraavalla tavalla: "umpikorinen henkilöauto, taittuvalla katolla, sisällä istuinpaikka kolmelle tai useammalle ja kuljettajan istuin matkustamon ulkopuolella." Landaulet-kori voidaan kuvata myös seuraavasti: "Auto, jonka takaistuin on peitetty avattavalla katteella ja etuistuin on joko avoin tai katettu" tai "Umpikorinen sedan tai coupé, jonka takaistuimen ja samalla korin taimmaisen neljänneksen peittää avattava kate." Coupé de ville -kori on läheistä sukua Landaulet-korille, sillä vaikka Coupé de ville puhtaimmillaan tarkoittaakin korimallia, jonka takaosan katto on kiinteä ja etuosa avoin, ovat jotkin korittajat valmistaneet ns. "drophead"-kattoja, jotka voidaan "cabriolet"-mallisesti taittaa täysin alas tai jättää "landaulet"-tyylisesti osittain avaamatta.

Landaulet on pääsääntöisesti palkatun ammattikuljettajan eli chauffeurin kuljettama ajoneuvo. Termi chauffeur tulee ranskan kielen sanasta chauffer, joka tarkoittaa suomennettuna "lämmittää". Chauffeur kuvasi siis aluksi henkilöä, joka laittoi tulet höyrykattilaan ja saattoi höyrykoneen ja sen voimalla toimivan laitteen tai kulkuvälineen (juna tai laiva) käyttökuntoon.

Korienvalmistuksen aikakausi 1920 – 1940

Hispano-Suiza H6 Landaulet n. 1925. Kuljettajan selän takan on väliseinä.
Isotta-Fraschini AN 20/30 Landaulet 1909.

1920-luvulle saavuttaessa ajoneuvojen korirakenteet muuttuivat mm. kasvaneiden ajonopeuksien johdosta ja puhdas landaulet alkoi muuntumaan Sedanca de Ville -korimalliksi, jossa kuljettajan ja matkustamon välillä on väliseinä. Pohjois-Amerikassa tämä korimalli oli nimeltään Town car. Vastaavan tyyppinen, mutta kooltaan pienempi korimalli oli Coupé de ville, josta tilan vähyyden vuoksi oli jätetty väliseinä pois. Sedanca de Ville ja Coupé de ville ovat pääsäntöisesti kovakattoisia, kun taas Landaulet on edelleen pehmeällä materiaalilla verhoiltu, vaikka katto ei enää olisikaan ollut kokoontaitettavissa.

Society of Automobile Engineers (SAE), Ajoneuvojen korimallien kuvaus, n. 1920: "Korimalli, joka ilmiasultaan muistuttaa brougham-koria, poikkeuksena että sen umpinainen osa on lyhyempi, ja katto on kokoontaittuvaa mallia, aina kuljettajan istuimen taakse asti. Korin takaosassa on kiinteä, koriin nähden poikittain asennettu istuin, kahdelle tai kolmelle matkustajalle. Ainoastaan ovien ikkunat ovat avattavissa. Perinteisesti korin taimmainen neljännes on peitetty nahasta tai tekstiilikuidusta valmistetulla katteella, joka on tuettu ulkopuolisin, nivelöidyin kannatintangoin. (eli ns. "Landau-tangot". Ne tekivät paluun 1970-luvulla, amerikkalaisten autonvalmistajien Landau-varusteversioissa).

Korien mallinimet menevät usein eri korimallien osalta ristiin ja päällekkäin, eikä määrättyä korimallia aina kyetä nimeämään ehdottomasti johonkin lokeroon kuuluvaksi, eikä näin ole tarpeellista tehdäkään. Seuraavien otsikkojen alle on pyritty listaamaan erilaisia landaulet-korin alalajeja, mutta vaikka tässä artikkelissa jokin kori mainitaan landauletina, se voidaan yhtä oikeutetusti nimetä esimerkiksi Sedanca-koriksi.

Versioita

Hevosvetoisten vaunujen seuraaja suoraan alenevassa polvessa, Krieger Landaulet -sähköauto vuodelta n. 1906.

Landaulet-vaunut

Landaulet, myös muotoa Landaulette käytetään, oli parivaljakon vetämä, kahden hengen nelipyöräinen matkavaunu, jossa ajuri istui korkealla edessä ja korin takaosan kate oli jotain pehmeää materiaalia, esim. nahkaa. Landaulet-vaunuissa oli yksi kahden hengen istuin, kasvot ajosuuntaan päin kun taas landau-vaunussa istuttiin kasvotusten. Landaulet-vaunuissa oli yksi aukaistavissa oleva kate, kun taas landau-vaunuissa niitä oli kaksi.

Varhaiset Landaulet-korit

Auton korimallia kuvaavan termin landaulet merkitys on muuttunut ajan saatossa. Toisaalta korimallin tarkka määritelmä on ollut hiemanepätarkka, koska se mahdollistaa henkilöluvultaan, istumajärjestykseltään ja katon muodoltaan melko monenlaisen kaluston kirjaamisen landaulet-malliksi. Tämä johti siihen, että ajoneuvo- ja autokorivalmistajat saivat käyttää luovuuttaan, kuvaillessaan korimallejaan ja keksiessään niille markkinointimielessä osuvia nimityksiä.

Landaulet, Coupé-Landaulet ja Town Landaulet

Vuosimallin 1905 Rolls-Royce V8 30HP varustettuna Barker Coachworkin Landaulette par excellence -korilla.

Autojen valmistuksen alkuaikoina tyypillisen landaulet-korin ominaisuudet on kuvattu kappaleessa "Historiaa ja muuttuvat määritelmät". Korin takaosa oli peitetty tavalla, jonka mukaan korimalli oli saanut nimensä, kuljettajalla ei ollut minkäänlaista säänsuojaa päällipuolellaan eikä myöskään mitään viimasuojaa, kunnon tuulilasista puhumattakaan. Ensimmäiset muutokset auton rakenteeseen tulivat, kun aiemmin auton korin alla tai takaosassa sijainnut moottori siirtyi auton keulalle.

Sitä mukaa kun uusia koriversioita tuli markkinoille, täytyi myös alkuperäisille landaulet-korimalleille keksiä täsmentäviä lisänimiä. Eroavaisuudet Coupé-Landauletin ja Town Landauletin olivat käytännössä olemattomia ja nimitykset olivat lähinnä valmistajien antamia markkinointinimiä. Korimallien nimet tulivat pääsääntöisesti englanninkielisen kulttuurin piiristä.

Käytännöllisyysnäkökohdat ohjasivat kuljettajan istuinmateriaalin valinnassa paksun ja vahvan, usein mustan nahkan käyttöön, kun taas suojatussa matkustamossa voitiin käyttää hyvinkin korkealaatuisia tekstiilejä.[2][3]

Brougham Landaulet

Minerva 16 CV Type WT (1910) Brougham Landaulet.

Alkuperäisten hevosvetoisten Brougham-vaunujen piirteisiin kuului nimenomaan lasitettu matkustamon etuosa ja tästä edelleen kehitettiin taitettavalla katolla varustetut Brougham Landaulet -vaunut. Nämä samat piirteet tuotiin siis edelleen myös autojen Brougham-koreihin. Brougham Landaulet erosi muista landaulet-koreista oieastaan vain nimensä myötä.[4]

Demi-Landaulet

Panhard & Levassor Type AL 1898, tonneau-koriin perustuvalla demi-landaulet -korilla.

Termiä käytettiin kuvaamaan korirakennetta joka on touring- ja landaulet-korien yhdistelmä ja jossa ei ole väliseinää matkustamon ja kuljettajan välissä. Toisin kuin touring-koreissa, demi-landauletissa on kiinteä katto ja korin takaosa on avattavissa. Saattoipa joissain koreissa olla jopa kiinteäraaminen tuulilasi, kuten kuvan Panhard & Levassorissa. Tosin koreja saatettiin muuttaa jälkikäteen ja tällainen tonneau-korin päälle rakennettu demi-landaulet voi olla aikakautensa jälkiasennustuote.[5]

Limousine Landaulet

Minerva 26 CV Type GG Cunard Limousine Landaulet (1913)

Limousine-kori, jossa kuljettajan suojana on katto, mutta sivut avonaiset (n. vuoteen 1925 saakka). Matkustamo on väliseinän takana ja matkustamon seinärakenteet myös takana ovat kiinteät. Katon takaosa on liu'utettavissa auki, mutta ei alaslaskettavissa.

Korittajat valmistivat tällaisia malleja yksittäiskappaleina, tilausten perusteella. Perustana oli usein umpimallinen kori, joka asiakkaan toiveiden mukaisesti varustettiin takaosan avattavalla katolla.[6]

Berline Landaulet, Imperial Landaulet ja Pullman-Landaulet

Pääartikkeli: Pullman-kori

Berline Landaulet ja Pullman-Landaulet ovat jatkokehitelmiä umpinaisista berline- ja Pullman-limousine -koreista. Tyypillinen berline-kori on neliovinen, umpinainen ja kovakattoinen. C-pilarissa on usein pieni ikkuna, istuinrivejä matkustamossa on kaksi ja kuljettajan ja matkustamon välissä on seinä. Myös nämä korimallit ovat asiakkaiden tilausten pohjalta valmistettuja yksittäiskappaleita.


Sedan Landaulet

Oakland Model 212 All American Landaulette Sedan (1929)

Myös arkisemmista ajoneuvoista on tehty landaulet-korisia versioita, kuten oheisen kuvan Oakland osoittaa.

Moderni Landaulet

Nykyaikaisessa autonvalmistuksessa erikoiskoritettujen landaulet-mallien pohjana käytetään usein neli- tai kuusiovista jatkettua limousine-koria, jonka katon takaosa on alaslaskettavissa. Kuljettajan katto on kiinteä. Versioina on kuljettajan ja matkustamon erottavasta väliseinästä taakse asti avautuva, 1920-luvun tyylisesti, tai vastaavasti vain taimmaisen istuinrivin paljastava. Esimerkiksi Mercedes-Benz 600 Pullman Landaulet -mallia valmistettiin molempina versioina.

Aiemmin landaulet-koriset autot olivat tärkeässä roolissa sekä hallitsijoiden ja valtiomiesten omassa käytössä, että valtiovierailujen yhteydessä, mutta nykyajan turvallisuusvaatimukset ovat lähestulkoon lopettaneet niiden käytön. Esimerkiksi monet Vatikaanin käyttämät paavilliset ajoneuvot ovat olleet landaulet-korisia.

Toisen maailmansodan jälkeen valmistettuja malleja:

"Epäaidot" Landaulet-mallit

Maybach 62S Landaulet (2011)

Korimalleja, joissa on kiinteät ovenkarmit, mutta alaslaskettava katto, kuten oheisen kuvan Maybachissa, ei voi pitää puhtaina landaulet-malleina. Saksankielisessä autosanastossa tällaista avoauton ja umpikorin risteytymää kuvataan termillä "cabrio-limousine". Tällaisia koriversioita on valmistettu kalliimpien edustusautojen lisäksi myös halvemmista kansanautoista.

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Read other articles:

وسام الشرف الأذربيجانيمعلومات عامةالبلد أذربيجان مقدمة من رئيس أذربيجان أول جائزة 16 فبراير 2007 العدد الممنوح 101 صورة شريط الخدمةتعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات وسام شرف (بالأذرية: Şərəf ordeni) هو وسام الدولة، أحد الأوسمة التي كانت تمنحها حكومة في جمهورية أذربيجان. تأسس �...

Roti kosher Challah Makanan kosher, berasal dari kata /ˈkoʊʃər/ yang dalam bahasa Ibrani berarti sesuai atau layak berdasarkan hukum Yahudi (halakha). Dengan demikian, makanan kosher dapat diartikan sebagai makanan yang tidak mengandung bahan-bahan non-kosher berdasarkan aturan makan Yahudi atau kashrut (hukum pantangan). Dasar hukum kosher terutama berasal dari Kitab Imamat dan Kitab Ulangan.[1] Sementara makanan yang terlarang untuk dimakan oleh umat Yahudi disebut treif (/treɪ...

ألان هودجكينسون معلومات شخصية الميلاد 16 أغسطس 1936(1936-08-16)إنجلترا  تاريخ الوفاة 8 ديسمبر 2015 (عن عمر ناهز 79 عاماً) الطول 5 قدم 9 بوصة (1.75 م) مركز اللعب حارس مرمى الجنسية إنجليزي المسيرة الاحترافية1 سنوات فريق مشاركات (أهداف) (هـ.) 1954–1971 شيفيلد يونايتد 576 (0) المنتخب الوط�...

Prince George's County, MarylandPengadilan P.G. County (2008), Boulevard at the Capital Centre (2005), pusat kota Marlboro Atas (2006), P.G. Plaza (2004), Alun-alun patuxent di Laurel (2013), Andrews AFB (2008), downtown Adelphi pada tahun 2008. BenderaSealMotto: Semper Eadem(bahasa Inggris: Ever the Same bahasa Indonesia: Akan tetap sama)Lokasi di negara bagian MarylandLokasi negara bagian Maryland di Amerika SerikatDidirikan1696Asal namaPangeran George dari DenmarkSeatUpper Marlboro...

Petronas Office TowerPetronas Office Tower on 2 September 2013.General informationStatusCompletedLocationSabahTown or cityKota KinabaluCountryMalaysiaOwnerPetronasIts prestressed building structure designed and constructed by YTL Corporation Bhd Petronas Office Tower or Petronas Tower 4 is an office building for Petronas in Kota Kinabalu, Sabah, Malaysia.[1] The Petronas Office Tower is the fourth Petronas Tower after Petronas Tower 3. Construction of a second 11-storey tower which wi...

  لمعانٍ أخرى، طالع غاز (توضيح). غازمعلومات عامةصنف فرعي من مائعphysical state (en) [1] ممثلة بـ لزوجة مظهر لـ gaseous state of matter (en) أقل من سائل تعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات حركة الذرات والجزيئات في الغاز. وتعبر درجة حرارة الغاز عن متوسط طاقة حركة الذرات والجزيئات. ملحوظة:...

يو-1209 الجنسية  ألمانيا النازية الشركة الصانعة شيتشاو-فيرك  المالك  كريغسمارينه المشغل كريغسمارينه (13 أبريل 1944–18 ديسمبر 1944)[1]  المشغلون الحاليون وسيط property غير متوفر. المشغلون السابقون وسيط property غير متوفر. التكلفة وسيط property غير متوفر. منظومة التعاريف الاَلية ل...

Устилуг Устилуг (пункт пропуску) Координати: 50°51′36″ пн. ш. 24°09′25″ сх. д. / 50.86000° пн. ш. 24.15694° сх. д. / 50.86000; 24.15694 У Вікіпедії є статті про інші значення цього терміна: Устилуг (значення). Устилуг — пункт пропуску через державний кордон Укра...

French painter Paul Huet Paul Huet (3 October 1803 – 8 January 1869) was a French painter and printmaker born in Paris. He studied under Gros and Guerin.[1] He met the English painter Richard Parkes Bonington in the studio of Gros, where he studied irregularly from 1819 to 1822.[2] Bonington's example influenced Huet to reject neoclassicism and instead paint landscapes based on close observation of nature.[3] The British landscape paintings exhibited in the Salon of ...

M. Night ShyamalanM. Night Shyamalan, 2008LahirManoj Nelliyattu ShyamalanPekerjaanSutradara, produser, Penulis naskah dan aktorSuami/istriBhavna Vaswani (1993-) M. Night Shyamalan: The Official Site Manoj Nelliyatu Shyamalan (lahir 6 Agustus 1970) merupakan seorang sutradara dan aktor berkebangsaan India atau biasanya dikenal dengan M. Night Shyamalan. Dia memenangkan nominasi Academy Award. Dia dilahirkan di Mahé. Dia berkarier di dunia film sejak tahun 1992. Filmografi Tahun Film Oscars BA...

Penghargaan FFI untuk Pemeran Pendukung Pria TerbaikPenerima penghargaan pada 2023: Marthino LioDeskripsiPemeran Pendukung Pria Terbaik tahun iniNegaraIndonesiaDipersembahkan oleh Badan Perfilman Indonesia Kementerian Pendidikan dan Kebudayaan Republik Indonesia Diberikan perdana1955Pemegang gelar saat iniMarthino Lio The Big 4 (2023)Situs webfestivalfilm.id Penghargaan FFI untuk Pemeran Pendukung Pria Terbaik atau Piala Citra untuk Pemeran Pendukung Pria Terbaik atau Aktor Pendukung Terbaik ...

German university This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article contains content that is written like an advertisement. Please help improve it by removing promotional content and inappropriate external links, and by adding encyclopedic content written from a neutral point of view. (August 2016) (Learn how and when to remove this template message) This article relies excessi...

Israel Template‑class Israel portalThis template is within the scope of WikiProject Israel, a collaborative effort to improve the coverage of Israel on Wikipedia. If you would like to participate, please visit the project page, where you can join the discussion and see a list of open tasks.IsraelWikipedia:WikiProject IsraelTemplate:WikiProject IsraelIsrael-related articlesTemplateThis template does not require a rating on Wikipedia's content assessment scale.Project Israel To Do:edithistory...

Daftar ini memuat kampung yang ada di Sabah. Sabah adalah salah satu dari 13 negara bagian di Malaysia. Wilayah di Malaysia terbagi dalam beberapa tingkatan, termasuk kampung pada tingkat kelima. Beaufort Kampung Suasa Kampung Bintuka Kampung Melati Kampung Limbawang Kampung Weston Beluran Kampung Kolapis Darat Kalabakan Kampung Brantian Keningau Kampung Bayangan Kampung Kepayan Baru Kampung Labak Baru Kampung Tudan Baru Kinabatangan Kampung Buang Sayang Kampung Litang Kota Belud Kampung Baya...

Corregimiento in Panamá Oeste, PanamaEl HigoCorregimientoEl HigoCoordinates: 8°27′05″N 80°02′18″W / 8.4514°N 80.0383°W / 8.4514; -80.0383Country PanamaProvincePanamá OesteDistrictSan CarlosArea[1] • Land44 km2 (17 sq mi)Population (2010)[1] • Total2,710 • Density61.6/km2 (160/sq mi) Population density calculated based on land area.Time zoneUTC−5 (EST) El Higo is a cor...

Queen's Theatre, HornchurchTheatre exteriorLocationHornchurch, Greater LondonEnglandCoordinates51°33′58″N 0°13′08″E / 51.566°N 0.219°E / 51.566; 0.219Public transit Emerson Park HornchurchCapacity507Opened1953 (New Theatre Opened In 1975)Websitewww.queens-theatre.co.uk The Queen's Theatre Auditorium 2018 The Queen's Theatre is a 507-seat mid-scale producing theatre located in Hornchurch in the London Borough of Havering, east London. History Hornchurch Urba...

British utility infrastructure services company EnServe Group LimitedTypeLimited companyIndustrySupport servicesFounded1996HeadquartersMacclesfield, Cheshire, United KingdomKey peopleMark Perkins 2015 to exit (CEO)Revenue£312.2 million (2008)Operating income£24.6 million (2008)Net income£13.7 million (2008)ParentRubiconSubsidiaries Subsidiaries Freedom GroupBritish Power InternationalEvolve AnalyticsMetro RodMeter-UH2O Water Services Websitewww.enservegroup.com EnServe Group Limited (forme...

You can help expand this article with text translated from the corresponding article in Japanese. (July 2011) Click [show] for important translation instructions. View a machine-translated version of the Japanese article. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-translated text into the English Wikip...

Malian footballer Senou Coulibaly Coulibaly in 2019 with DijonPersonal informationFull name Senou CoulibalyDate of birth (1994-09-04) 4 September 1994 (age 29)Place of birth Pontoise, FranceHeight 1.93 m (6 ft 4 in)Position(s) Centre backTeam informationCurrent team OmoniaNumber 5Youth career2013–2017 Cergy-Pontoise FCSenior career*Years Team Apps (Gls)2017–2018 Mantes 25 (0)2018–2021 Dijon II 7 (0)2018–2023 Dijon 97 (5)2023– Omonia 2 (0)International career‡20...

Cartier S.A.JenisAnak perusahaan RichemontIndustriPerhiasanDidirikan1847 di Paris, PrancisKantorpusat13 rue de la Paix Paris 75008, Paris, PrancisTokohkunciBernard Fornas, CEOLouis-François Cartier, pendiriProdukPerhiasanSitus webwww.cartier.com Cartier S.A. atau umum dikenal sebagai Cartier adalah produsen perhiasan dan jam mewah Prancis. Perusahaan ini tetap memakai nama Cartier meskipun sejak tahun 1964 kendali atas perusahaan ini sudah tidak berada di tangan keluarga Cartier. Cartier ter...