Lammin lukio

Lammin lukio
Lammin lukion ja Hakkalan koulun yhteinen koulurakennus (2008).
Lammin lukion ja Hakkalan koulun yhteinen koulurakennus (2008).
Sijainti Lamminraitti 35, 16900 Lammi[1][2]
Koordinaatit 61.0818°N, 25.0074°E
Tyyppi suomenkielinen lukio
Perustettu 1.9.1961
Rehtori Esa Kähkönen
Oppilaita 84 (lukuvuosi 2023-24)
Verkkosivut

Lammin lukio on Lammin pitäjässä sijaitseva hämeenlinnalainen lukio, joka on osa Koulutuskuntayhtymä Tavastiaa. Lammin lukio toimii samoissa rakennuksissa Hakkalan koulu -nimisen yläkoulun kanssa. Opetushenkilökuntaa on Lammin lukiolla Hakkalan koulun kanssa yhteensä 36 ja oppilaita lukiossa on 84 (lukuvuosi 2023–2024).

Vuonna 2007 käyttöön otetun koulurakennuksen lisäksi opetustiloja ovat viereinen Pasaapelin rakennus, Lammin kirjasto ja vuonna 2009 valmistunut Lammin liikuntakeskus, joka pitää sisällään liikuntahallin, uimahallin ja kuntosalin.

Historiaa

Lammin lukio perustettiin 1. syyskuussa 1961, kun Lammin yhteiskoulu laajentui 8-luokkaiseksi oppikouluksi. Elettiin suurten ikäluokkien aikaa ja ajatus lukion perustamisesta Lammille oli ollut esillä. Alussa lukiolla oli pulaa tarvikkeista, ja osa saatiin lahjoituksena, esimerkiksi 400 juhlasalin tuolia vanhempainyhdistykseltä. Lammin ja Tuuloksen kuntien myöntämä apuraha auttoi koulun tilojen kohentamisessa ja rakennuksesta syntyneiden kulujen maksamisessa.[3]

Lukioon otettiin ensimmäisenä vuotena 28 oppilasta, joista 11 valmistui ylioppilaaksi kolmen vuoden jälkeen. Lammin yhteiskoulun laajentuminen vilkastutti oppilaiden vapaita harrastuksia. Esimerkkinä tästä on Teinikunnan perustaminen 12. lokakuuta 1961.[3]

1970-luvulla Lammin lukio oli kasvanut tasaisesti ja 1974 lukiossa oli 183 oppilasta. Vuosikymmenen aikana lukiossa oli useilla lukuvuosilla laajoja epidemioita, jotka hankaloittivat koulunkäyntiä. Lukiossa aloitettiin tuolloin monia perinteitä, joista yleisesti tunnettu on vanhojen tanssit. Lammin lukion käyneille ja siellä työskennelleille tuttu ruusukonvaperinne sai myös alkunsa 1970-luvulla.[3]

Uusi koulurakennus valmistui vuonna 2007, jonka jälkeen lukion toiminta jatkui uusissa tiloissa ja vanha rakennus purettiin.[3]

Rehtorit

  • Keijo Vähätalo 1962–1994
  • Tella Iisakkila 1994–2005
  • Pieta Tukkimäki-Hildén 2005–2008
  • Kyllikki Vilkuna 2008–2014
  • Esa Kähkönen 2014–

Luonto- ja ympäristölinja

Veden laadun testaamista Evolla

Lammin lukion luonto- ja ympäristölinja on lukion erityispainotus, joka aloitti syksyllä 2023. Luonto- ja ympäristölinjalla paneudutaan mm. ekologisen jälleenrakentamisen ja hyvinvoinnin sekä kestävän kehityksen aihepiireihin. Linjan tavoitteena on luoda opiskelijoille ymmärrystä kestävän kehityksen perustasta. Linjalla toteutetaan myös Vihreä lippu -hanketta tekemällä erilaisia, koko koulua osallistavia tempauksia. Tähän mennessä opiskelijat ovat suunnitelleet ja järjestäneet esimerkiksi lihasvoimahaasteen sekä roskatalkoot. Luonto- ja ympäristölinjan koordinaattorina toimii biologian, maantieteen ja terveystiedon opettaja Emilia Aintila. Erityislinja sisältää pakollisia opintoja yhteensä 10 opintopisteen verran, ja lisäksi valinnaisia opintoja toiset 10 opintopistettä.

  • 1 LO1 Johdatus kestävän kehityksen maailmaan (2 op)
  • 2 LO2 Kestävä kehitys lähiympäristössä (2 op)
  • 3 LO3 Yhteiskunnallinen vaikuttaminen - minä vaikuttajana (2 op)
  • 4 LO4 Kestävä kehitys. Nyt! (2 op, Hämeen ammattikorkeakoulu)
  • 5 LO5 Kestävän kehityksen projektityö (2 op)

Luonto- ja ympäristölinja sopii erityisesti opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita sekä ympäristöasioista että hyvinvoinnista. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi Helsingin yliopiston alaisen Lammin biologisen aseman, Hämeen ammattikorkeakoulun Evon yksikön sekä Vanajavesisäätiön kanssa.

Perinteet

Lammin lukiossa on muodostunut perinteeksi termit "juniorit", "seniorit" ja tavalliseen tapaan "abit". 1. vuoden opiskelijoita kutsutaan siis junnuiksi, 2. vuoden opiskelijoita sennuiksi ja 3. vuoden opiskelijat ovat abeja.[4]

Eliittikisat järjestetään Lammin lukiossa elokuun lopulla.

Lukiossa vahvaksi perinteeksi on muodostunut esimerkiksi abeille järjestettävä lähtöjuhla, joka tunnetaan nimellä ruusukonva. Keväisin 2. vuoden opiskelijat eli seniorit osallistuvat joko perinteiseen musikaaliin tai senioriprojektiin. Opiskelijat ovat tehneet senioriprojektina esimerkiksi pienoismallin Lammin lukiosta, musikaalioppaan ja pakopelin. Vuoden 2024 projektin aiheiksi valikoituivat Konnarin koulun oppilaille toteutettavat liikuntatunnit ja Lammin lukiosta kertovien Wikipedia-sivujen päivittäminen. Tämän Wikipedia-sivun tekstejä on siis tuotettu osana senioriprojektia.[4]

Ruusukonva on senioreiden abeille järjestämä lähtöjuhla.

Elokuussa lukion tutorit ryhmäyttävät 1. vuoden opiskelijoita niin kutsutun junnupäivän merkeissä, jolloin järjestetään myös leikkimieliset eliittikisat, joissa lukiolaiset ottavat mittaa toisistaan. Tutorit ovat 2. vuoden opiskelijoita ja ryhmäyttämisen lisäksi he ovat mukana esittelemässä Lammin lukiota niin lukion omassa esittelyillassa kuin muilla kouluilla tai tapahtumissa.[4]

Helmikuussa 2. vuoden opiskelijat suunnittelevat ja järjestävät abeille perinteikkään ruusukonvan ennen samalla viikolla nähtäviä penkkareita ja wanhojen tansseja. Ruusukonvan ideana on hyvästellä ja juhlistaa lukionsa päättäviä abeja. Juhlalle valittu teema näkyy pukeutumisessa ja koristelussa. Esimerkiksi vuoden 2023 teemana oli kasino ja vuonna 2024 teemaksi valikoitui venetsialaiset. Iltaan sisältyy joka vuosi opiskelijoiden bändiesityksiä, ruokaa sekä abeille suunnattua ohjelmaa.[4]

Ruusukonvassa 1. vuoden opiskelijat eli junnut hoitavat illan järjestelyt sennujen ohjeistamana. Junnujen tehtäviä ovat esimerkiksi maljapuheen pitäminen ja ruuan valmistaminen sekä sen pöytiintarjoilu. Vapaaehtoiset opiskelijat muodostavat ruusukonvan bändin ja harjoittelevat abien toivomia biisejä hyvissä ajoin.[4]

Opiskelijakuntatoiminta

Lammin lukiossa on opiskelijakuntatoimintaa lukiolain mukaisesti. Aktiivisesti toimivan opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja valitaan vuosittain hallituksen 2. vuoden opiskelijajäsenistä. Opiskelijakunnan toiminta on tuottanut konkreettista tulosta. Lukiolaisten ja yläkoululaisten yhteiseen käyttöön on saatu mm. välipala-automaatti ja lukiolaisille oma luokkatila, jossa voi oleskella ja viettää aikaa. Opiskelijakunnan hallitus, ryhmänohjaajat ja vararehtori kokoontuvat säännöllisesti. "Ohjus-kokouksessa" keskustellaan ajankohtaisista asioista.[5]

Musikaali

Lammin lukion musikaali on jo vanha perinne. Ensimmäinen musikaali esitettiin vuonna 1987. Joka lukuvuosi toisen vuosikurssin opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat itsenäisesti ainutlaatuisen musikaalin, joka esitetään koululle ja yleisölle. Tämä tapahtuma tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden ilmaista luovuuttaan ja kehittää esiintymistaitojaan samalla, kun se rikastuttaa koulun kulttuurielämää.

Musikaalit

  • 1 Musiikin historia 1987
  • 2 Kultainen nuoruus 1988
  • 3 Maailman kierto 1989
  • 4 Pidä huolta 1990
  • 5 Härmän hämärä maa 1991
  • 6 Elämän sirkus 1992
  • 7 Kahdet kasvot 1993
  • 8 Mikki ja Seven Up & Down 1994
  • 9 Mutta missä on Lasse? 1995
  • 10 Aika sekaisin 1996
  • 11 Kuuhullujen kylä 1997
  • 12 Sätkynukke 1998
  • 13 Cabaree 2000 (1999)
  • 14 MixSatuja 2000
  • 15 Valotanssi 2001
  • 16 Pinnalla 2002
  • 17 Hengen viemää 2003
  • 18 Kummitäti 2004
  • 19 Valvotut 2005
  • 20 Tunnistatko itsesi? 2006
  • 21 Ajaton 2007
  • 22 Veitsen terällä 2008
  • 23 Talo nro 7 2009
  • 24 Replay 2010
  • 25 Hyvät, pahat ja junat 2011
  • 26 Intin piikkiin 2012
  • 27 Kahle 2013
  • 28 S.O.S 2014
  • 29 JUMP - Hyppy tuntemattomaan 2015
  • 30 Kulissi 2016
  • 31 Quo Vadis? 2017
  • 32 Cliché 2018
  • 33 Iiris 2019
  • 34 Pallo jalkaan 2020
  • 35 Täyskäsi - All in 2021
  • 36 Fudut tuli 2022
  • 37 Plan B 2023
  • 38 Taiteen tie 2024

Kansainvälisyystoiminta

Lammin lukion toiminnassa korostuvat luovuus, yrittäjyys ja kansainvälisyys. Lukion ensimmäinen kansainvälinen vierailu tehtiin Rannun kouluun Viroon vuonna 1992. Opiskelijat keräsivät rahat matkaan itse. Opiskelijat yöpyivät perheissä, ja virolaiset tulivat vastavierailulle 1993. Ensimmäinen kauemmaksi tehty matka oli viikon mittainen retkikoulu Ateenaan 1998. Se oli Lammin lukion ensimmäinen virallinen kansainvälinen hanke. Seuraavina vuosina kansainvälinen toiminta vakiintui niin, että ensimmäisen vuoden aikana halukkaat opiskelijat kävivät valmistavan kurssin, jossa tutustuttiin kansainvälisyysteemaan yleisesti. Seniorivuonna opiskelijat keräsivät rahaa matkaa varten ja abivuonna opiskelijat tekivät matkan.

2000-luvulla Lammin lukio haki mukaan Erasmus+ -ohjelmaan, joka on EU:n koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Erasmus+ -projekti mahdollisti laajemman kansainvälisyystoiminnan ja lukio osallistui useaan projektiin, josisa oli mukana useampi maa.

Vuonna 2018 Lammin lukio osallistui laajempaan Erasmus+ -projektiin, jossa EU-rahaa saatiin kolmeksi vuodeksi. Projektissa oli mukana Espanja, Kreikka, Italia ja Saksa. Ensimmäisenä vierailukohteena oli Espanja, kulttuurierot tulivat yllätyksenä monille. Seuraavana kohteena toimi Kreikka ja Iraklionin kaupunki. Seuraavana vierailu kohteena piti olla Saksa, mutta koronan takia matkaa jouduttiin siirtämään seuraavaan syksyyn. Lopulta reissut Saksaan ja Italiaan jäivät kokonaan tekemättä koronan takia. Lukuvuonna 2021–2022 osan opiskelijoista piti lähteä Italiaan, mutta reissu peruuntui jälleen koronan takia ja lopulta matka suuntautui Turkuun.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukiot hakivat vuonna 2021 akkreditointia, joka tarjoaa projektitukea viideksi vuodeksi kerrallaan. Tämän jälkeen matkoja on tehty esimerkiksi Italiaan useamman eri ryhmän kanssa ja Ranskaan.

Malli-YK

Lammin lukiossa ensimmäinen Malli-YK -kokous on pidetty keväällä 2006, ja se pidettiin koulukohtaisena. Tämän jälkeen Malli-YK -kokouksia on pidetty Lammilla useina vuosina. Hakkalan koulun entinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja Raili Lempinen ja Lammin lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Janne Taanila aloittivat Malli-YK -tapahtumat Lammilla. Janne Taanila sai 2023 Koulutuskuntayhtymä Tavastialta kehittäjäpalkinnon pitkäjänteisestä työstään Kanta-Hämeen Malli-YK:n kehittäjänä.  

Malli-YK -toiminta on ilmiöpohjaista oppimista. Toiminnassa osallistutaan simuloituun YK:n yleiskokoukseen eli Malli-YK on siis "roolipeli". Lammin lukio ja Hakkalan koulu ovat virallisia YK-kouluja. Kokoukseen valmistautumisen vaiheisiin kuuluvat kokouksen systeemiin tutustuminen, omaan valtioon perehtyminen, linjapaperin tekeminen, päätöslausemalliesitysten tekeminen ja avajaispuheen valmisteleminen.

Malli-YK:n yleiskokouksessa voidaan perehtyä monipuolisesti ajankohtaisiin globaaleihin aiheisiin. Esimerkiksi vuonna 2007 kokouksen aiheena oli kaupungistumisen haittavaikutusten vähentäminen Afrikassa, terveys- ja hygieniaolojen parantaminen Etelä-Amerikassa sekä laittomien asekauppojen estäminen. Vuonna 2010 kokouksissa keskusteltiin puolestaan Irakin ja Iranin suhteiden ongelmista ja niiden vaikutuksista maailmanrauhaan.  

Malli-YK:ssa opiskelijat voivat esittää edustavansa useita valtioita. Esimerkiksi vuonna 2023 mukana olivat Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Intia, Iran, Iso-Britannia, Israel, Japani, Kiina, Pohjois-Korea, Ranska, Ruotsi, Saksa, Thaimaa, Turkki, USA ja Venäjä.

Kanta-Hämeen Malli-YK:n ensimmäinen kansainvälinen kokous NordicMUN pidettiin vuonna 2015. Lammin lukio osallistui yhdellä delegaatiolla kansainväliseen Malli-YK -kokoukseen Kiljavan opistolla, Nurmijärvellä. Kokouksessa oli noin 200 osallistujaa 26 koulusta eri Pohjoismaista. Kokouksen järjestäjinä toimivat yhteistyössä Suomen, Ruotsin ja Norjan YK-liitot. Toinen kansainvälinen kokous FEAMUN järjestettiin Lammin lukiossa lukuvuonna 2023–2024. Kokouksessa oli mukana opiskelijoita Suomesta, Virosta sekä Itävallasta. NordicMUN sekä FEAMUN eroavat normaalista Malli-YK-toiminnasta, sillä ne ovat kansainvälisiä.

Lähteet

  1. Lammin lukio Koulutuskuntayhtymä Tavastia, kktavastia.fi. Viitattu 15.7.2018.
  2. Hämeenlinnan karttapalvelu (Aluejaot-kohdasta tehdään valinta Kaupunginosat) Hämeenlinnan kaupunki, hameenlinna.fi. Viitattu 15.7.2018.
  3. a b c d Verälä, Helena: Juhlajulkaisu Lammin lukio 50 vuotta. Lammin lukio, joulukuu 2011. (suomeksi)
  4. a b c d e Lukuvuoden varrelta -arkisto (Lammin lukio-otsikon alta löytyy "2018-2019" ja "2021-2022") Koulutuskuntayhtymä Tavastia, kktavastia.fi. Viitattu 11.3.2024.
  5. Lukuvuoden varrelta -arkisto (Lammin lukio-otsikon alta löytyy "2018-2019" ja "2021-2022") Koulutuskuntayhtymä Tavastia, kktavastia.fi. Viitattu 11.3.2024.

Read other articles:

Heinrich Burger di Edo. Dilukis dengan tinta oleh Kazan Watanabe, 1826. Untuk pecatur Jerman, lihat Heinrich Burger. Untuk pesekat indah Jerman, lihat Heinrich Burger (1881-1942). Heinrich Bürger (atau Burger; Hameln, Kerajaan Hannover (kini Jerman), 29 Februari/7 November 1804/20 Januari 1806 - Indramayu, Hindia Belanda (kini Indonesia), 25 Maret 1858) adalah seorang fisikawan, biolog, ahli botani, dan wirausahawan Yahudi-Jerman yang bekerja pada Belanda. Ia merupakan tokoh penting dalam st...

 

本條目存在以下問題,請協助改善本條目或在討論頁針對議題發表看法。 此條目需要补充更多来源。 (2018年3月17日)请协助補充多方面可靠来源以改善这篇条目,无法查证的内容可能會因為异议提出而被移除。致使用者:请搜索一下条目的标题(来源搜索:羅生門 (電影) — 网页、新闻、书籍、学术、图像),以检查网络上是否存在该主题的更多可靠来源(判定指引)。 �...

 

Town in Baden-Württemberg, GermanyLahr TownGeneral view of Lahr Coat of armsLocation of Lahr within Ortenau district Lahr Show map of GermanyLahr Show map of Baden-WürttembergCoordinates: 48°20′N 7°52′E / 48.333°N 7.867°E / 48.333; 7.867CountryGermanyStateBaden-WürttembergAdmin. regionFreiburg DistrictOrtenau Founded1278Subdivisions7 boroughsGovernment • Lord mayor (2019–27) Markus Ibert[1] (Ind.)Area • Total69.86 k...

Questa voce o sezione sull'argomento seconda guerra mondiale è ritenuta da controllare. Motivo: non basta eliminare i riferimenti alle fonti controverse: vanno eliminati anche i contenuti a esse facenti capo e in contrasto con la storiografia consolidata (vale per tutta la voce, visto che tali contenuti sono distribuiti su più sezioni e non solo su quella ulteriormente evidenziata). Partecipa alla discussione e/o correggi la voce. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Ecci...

 

Staf Potensi Dirgantara Angkatan UdaraLambang TNI Angkatan UdaraDibentuk2016Negara IndonesiaTipe unitUnsur Pembantu PimpinanBagian dari TNI Angkatan UdaraJulukanSpotdirgaBaret BIRU Situs webtni-au.mil.idTokohAspotdirgaMarsekal Muda TNI Andi Wijaya, S.Sos.WaaspotdirgaMarsekal Pertama TNI Dr. Agus Priyanto, P.Sc., S.E., M.M., M.Sc. Staf Potensi Dirgantara Angkatan Udara disingkat Spotdirga adalah unsur pembantu pimpinan TNI Angkatan Udara yang bertugas membantu Kepala Staf Angkat...

 

1930 film When the Wind BlowsDirected byJames W. HorneWritten byRobert A. McGowanProduced byRobert F. McGowanHal RoachStarringJackie CooperBobby HutchinsAllen HoskinsNorman ChaneyMary Ann JacksonPete the PupCinematographyArt LloydEdited byRichard C. CurrierMusic byRay HendersonDistributed byMGMRelease date April 5, 1930 (1930-04-05) Running time19:35CountryUnited StatesLanguageEnglish When the Wind Blows is a 1930 Our Gang short comedy film directed by James W. Horne.[1]...

Darya Grigorievna DyachenkoNama asalДарья Григорьевна ДьяченкоLahir2 April 1924Kumari, Oblast Mykolaiv, SSR UkrainaMeninggal2 April 1944Tiraspol, Uni SovietKebangsaan Uni SovietPenghargaanPahlawan Uni SovietOrdo Lenin Darya Dyachenko (bahasa Rusia: Дарья Дьяченко; 2 April 1924 – 2 April 1944) adalah seorang anggota organisasi gerilya Komsomol bawah tanah yang bermarkas di Mykolaiv dan kepala bagian pemuda dari kelompok partis...

 

Disambiguazione – Stati Uniti, USA, United States e States rimandano qui. Se stai cercando altri significati, vedi Stati Uniti (disambigua), USA (disambigua), United States (disambigua) o States (disambigua). Stati Uniti d'America (dettagli) (dettagli) In God We Trust (In Dio noi confidiamo) Stati Uniti d'America - Localizzazione Dati amministrativiNome ufficialeUnited States of America Lingue ufficialiNessuna a livello federale (de iure)[N 1] Inglese (d...

 

La sfinge rossaTitolo originaleLe Sphinx Rouge Altro titoloLe Comte de Moret AutoreAlexandre Dumas 1ª ed. originale1865-1866 1ª ed. italiana2014 GenereRomanzo Sottogenerestorico Lingua originalefrancese Modifica dati su Wikidata · Manuale La sfinge rossa è un romanzo storico di Alexandre Dumas padre, pubblicato a puntate sulla rivista Les Nouvelles, dall'ottobre 1865 al marzo 1866, col titolo Le Comte de Moret. In volume, col titolo Le Sphinx Rouge, il libro è uscito solo nel 1...

Season of television series Bad Girls ClubSeason 10The original seven bad girls (from left to right): Janae, Alicia, Paula, Stephanie, Valentina, Nicole and ShannonNo. of episodes18 (including 4 special)ReleaseOriginal networkOxygenOriginal releaseJanuary 15 (2013-01-15) –May 21, 2013 (2013-05-21)Season chronology← PreviousSeason 9Next →Season 11List of episodes The tenth season of Bad Girls Club is titled Bad Girls Club: Atlanta and premiered on January 15, 20...

 

Bilateral relationsPolish–Vietnamese relations Poland Vietnam Poland–Vietnam relations are the current and historical relations between Poland and Vietnam. Poland has an embassy in Hanoi and Vietnam has an embassy in Warsaw. The relationship between these two nations can be described as special because they both share historical parallels, although they are very culturally different from one another and they are geographically very far apart. Both Poland and Vietnam have had a long histor...

 

Filipino footballer (born 1987) Phil Younghusband Younghusband with Davao Aguilas in 2017Personal informationFull name Philip James Placer Younghusband Jr.Date of birth (1987-08-04) 4 August 1987 (age 36)Place of birth Ashford, Surrey, EnglandPosition(s) Striker, midfielderYouth career1997–2004 ChelseaSenior career*Years Team Apps (Gls)2005–2008 Chelsea 0 (0)2007–2008 → Esbjerg fB (loan) 0 (0)2009–2010 San Beda FC 2011–2017 Meralco Sparks / Manila (94)2017–2018 Davao Aguil...

MegavolleyPallavolo Segni distintiviUniformi di gara Casa Trasferta Nome sponsorizzatoMegabox Ondulati Del Savio Vallefoglia Colori sociali Bianco e verde Dati societariCittàVallefoglia Nazione Italia ConfederazioneCEV FederazioneFIPAV CampionatoSerie A1 Fondazione2019 Presidente Ivano Angeli Allenatore Andrea Pistola ImpiantoPalaCampanara(2 000 posti) Palmarès Stagione in corso Si invita a seguire le direttive del Progetto Pallavolo La Megavolley è una società pallavolistica fe...

 

1987–1990 political party in South Korea New Democratic Republican Party 신민주공화당新民主共和黨LeaderKim Jong-pilFounderKim Jong-pilFounded30 November 1987Dissolved14 February 1990Split fromKorean National PartySucceeded byDemocratic LiberalIdeologyConservatism (South Korean)Chungcheong regionalism[1]Political positionRight-wing[2]Colours  GreenPolitics of South KoreaPolitical partiesElections This article is part of a series onConservatismi...

 

ABMC World War II cemetery North Africa American Cemetery and MemorialAmerican Battle Monuments CommissionGrave markers at the cemeteryUsed for those deceased 1943Location36°51′56″N 10°19′46″E / 36.86556°N 10.32944°E / 36.86556; 10.32944near Carthage, TunisiaTotal burials2,841Burials by nation* United States: 2,841Burials by war* World War II: 2,841Statistics source: American Battle Monuments Commission North Africa American Cemetery and Memo...

American baseball player (1903-1998) This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (August 2019) (Learn how and when to remove this message) Baseball player Jim TurnerPitcherBorn: (1903-08-06)August 6, 1903Antioch, Tennessee, U.S.Died: November 29, 1998(1998-11-29) (aged 95)Nashville, Tennessee, U.S.Batted: LeftThrew: RightMLB debutApril 30, 1937,&...

 

1994 Filipino film by Kidlat Tahimik Why Is Yellow the Middle of the Rainbow?Japanese-language release posterDirected byKidlat TahimikWritten byKidlat TahimikKidlat Gottlieb KalayaanKawayan Thor KalayaanKabunian Cedric EnriqueCinematographyKidlat TahimikEdited byKidlat TahimikMaureen Gosling (First Assembly)ProductioncompanyThird World ProjectorRelease date 1994 (1994) Running time175 minutesCountryPhilippinesLanguagesEnglishFilipino Why Is Yellow the Middle of the Rainbow? (Filipino: Ba...

 

1957 film by John Sturges For the 1881 event, later retroactively named after the film, see Gunfight at the O.K. Corral. Gunfight at the O.K. CorralGunfight at the O.K. Corral/Last Train from Gun Hill 1963 film posterDirected byJohn SturgesScreenplay byLeon UrisBased onThe Killer1954 article Holiday Magazineby George Scullin[1]Produced byHal B. WallisStarring Burt Lancaster Kirk Douglas Rhonda Fleming Jo Van Fleet John Ireland CinematographyCharles B. Lang Jr.Edited byWarren LowMusic ...

Questa voce sull'argomento stagioni delle società calcistiche italiane è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Voce principale: Treviso Foot-Ball Club 1993. Associazione Calcio TrevisoStagione 1955-1956Sport calcio Squadra Treviso Allenatore Marcello Vecchiet Presidente Alfredo Grippo Belfi Serie C9º posto. Maggiori presenzeCampionato: Tulissi (33) Miglior marcatoreCampionato: Petris (8)...

 

South African political party New South Africa Party Suzette JansenFounderSuzette JansenNational Assembly seats0 / 400 Provincial Legislatures0 / 430 Websitewww.newsaparty.co.zaPolitics of South AfricaPolitical partiesElections New South Africa Party is a minor political party in South Africa. The party aims to introduce what it calls a sober service grant, replacing child grants. The grant would be available to all that are unemployed or earn less than R2000 a month, and to be eligible, reci...