Lallukan talo on ViipurinRepolan kaupunginosassa sijaitseva vuonna 1906 valmistunut liike- ja asuinrakennus, jossa on toiminut muun muassa Taidekeskus Salmelan ylläpitämä suomalainen taiteilijaresidenssi. Talon on suunnitellut arkkitehti Allan Schulman. Sitä on sanottu yhdeksi Viipurin kauneimmista rakennuksista.[1]
Tyylisuunnaltaan kansallisromantiikkaa edustava rakennus valmistui Repolankadun (nyk. Vokzalnaja ulitsa) ja silloisen Viskaalinkadun (myöh. Lallukankatu, nyk. Majakovskogo ulitsa) kulmaan kauppaneuvos Juho Lallukan omistaman Häkli, Lallukka ja Kumpp. Oy:n uudeksi toimitaloksi. Arkkitehti Schulmanin lisäksi Lallukan tiedetään itse osallistuneen aktiivisesti talon suunnitteluun. Rakennuksen katutasossa oli yrityksen toimitiloja ja Juho Lallukka asui perheineen toisen kerroksen kulmahuoneistossa.[2]
Pääsisäänkäynnin sekä sisäpihalle vievän portin molempia puolia koristivat kuvanveistäjä Eemil Halosen tekemät ihmisfiguurit[3] ja sisätiloissa puolestaan oli lukuisten suomalaisten taidemaalarien teoksia.[4] Halosen veistokset eivät enää ole paikoillaan, mutta Viljelijän vaimo -niminen naishahmo on nykyään sijoitettuna Monrepos’n puistoon Viipurin Linnasaareen.[5]
Taiteilijaresidenssi
Vuonna 2006 Lallukan taloon päätettiin perustaa suomalainen taiteilijaresidenssi.[6] Rakennuksen julkisivua entisöitiin aluksi Venäjän kulttuuriministeriön valvonnassa ja vuosina 2008–2010 Lallukan perheen asuinhuoneistossa tehtiin Arkkitehtitoimisto Riitta Vesalan suunnittelema remontointi taiteilijahuoneistoksi. Residenssi sisustettiin suomalaisen Artekin huonekaluilla. Wiipurin taiteilijaresidenssiksi nimetty huoneisto vihittiin käyttöön huhtikuussa 2010. Taidekeskus Salmelan käynnistämää hanketta tuki myös Alfred Kordelinin säätiö.[7]