Lääninvankila oli aiemmin Suomessa käytössä olleen vankeinhoidon laitosten tehtävienjaon mukainen vankila.

Suomen vankilat oli jaettu keskusvankiloihin, lääninvankiloihin, varavankiloihin ja vankimielisairaaloihin.

Lääninvankilassa pidettiin 1930-luvulla:^[1]

• henkilöitä, jotka kärsivät vankeusrangaistusta, joka oli tuomittu joko ehdottomana tai muuntorangaistuksena
• henkilöitä, jotka oli tuomittu yleiseen työhön
• henkilöitä, jotka rikoksen, irtolaisuuden tai kerjäämisen takia olivat tutkittavina
• henkilöitä, jotka muusta syystä olivat vangittuina.

Lääninvankilan johtokuntaan kuuluivat johtaja, pastori ja lääkäri, joiden lisäksi johtaja saattoi kutsua jäseneksi apulaisjohtajan, talouspäällikön, opettajan, työliikkeenjohtajan tai työnjohtajan.^[1]