Konstantínos ”Kóstas” Tsartsarís (kreik. Κωνσταντίνος ”Κώστας” Τσαρτσαρής, s. 17. lokakuuta 1979 Véroia) on kreikkalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija. Isona laitahyökkääjänä tai sentterinä pelannut Tsartsarís voitti urallaan muun muassa kymmenen Kreikan mestaruutta ja kahdeksan Kreikan cup-mestaruutta. Kreikan miesten maajoukkueessa hän saavutti MM-hopeaa vuonna 2006 ja Euroopan mestaruuden vuonna 2005.
Pelaajaura
Tsartsarís pelasi yhtä Islannin-kautta lukuun ottamatta koko uransa kotimaassaan, pääasiassa Panathinaikosissa. Hän pelasi myös eurooppalaisissa seurajoukkuekilpailuissa voittaen muun muassa yksityisen Euroliigan mestaruuden kolmesti. Tsartsarís voitti kymmenen Kreikan mestaruutta ja kahdeksan Kreikan cup-mestaruutta. Hänet nimettiin kolme kertaa Kreikan cupin arvokkaimmaksi pelaajaksi.[2] Hän päätti uransa vuonna 2013[3].
Tsartsarís pelasi Kreikan miesten maajoukkueessa vuosina 2004–2010 122 ottelua 6,6 pisteen keskiarvolla. Hän saavutti maajoukkueessa MM-hopeaa Japanissa 2006 ja Euroopan mestaruuden Serbia ja Montenegrossa 2005. Hän kuului maajoukkueen kokoonpanoon myös Ateenan 2004 ja Pekingin 2008 kesäolympialaisissa, vuoden 2010 MM-kilpailuissa sekä vuoden 2007 EM-kilpailuissa.[1]
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla