Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1937 elokuvaa. Vuoden 1957 elokuvaa käsitellään sivulla Kuriton sukupolvi (vuoden 1957 elokuva). Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Kuriton sukupolvi on Wilho Ilmarin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1937. Se pohjautuu Mika Waltarin samannimiseen menestysnäytelmään. Elokuva kertoo väärinymmärretystä ja outona pidetystä professorista Reinhold Varavaarasta, jota hänen perheensä pitää aluksi pilkkanaan, ja hänen äkillisestä ryhdistäytymisestään.[1] Elokuvaa on luonnehdittu ”lempeäksi komediaksi”[2].
Wilho Ilmari oli ohjannut Waltarin näytelmän ensin Tampereen Teatteriin 1936 ja seuraavana vuonna Kansallisteatteriin. Waltari teki käsikirjoituksen elokuvaan näytelmänsä pohjalta itse.
Näyttelijät
Tuotanto
Kuriton sukupolvi oli ensimmäinen Ilmarin ohjaama äänielokuva. Waltarin kuvakäsikirjoituksessa oli peräti 259 sivua, vaikka hän karsikin näytelmän keskusteluja. Ilmari kuvasi elokuvan käsikirjoituksen mukaan, ja vaikka siitä leikattiin pois monta jaksoa, elokuvasta tuli lähes kahden tunnin pituinen.[1]
Elokuvan tarinassa on joitakin eroja näytelmään verrattuna, ja niistä huomaa, että tekijät ovat ymmärtäneet elokuvan ominaisluonteen eivätkä ole yrittäneet tehdä vain filmattua teatteria. Esimerkiksi näytelmä alkaa Kalin syntymäpäiviltä, mutta elokuva alkaa farssimaisesti, kun Kali on pidätetty hänen talutettuaan lehmän eduskuntatalon eteen ja professori joutuu hoitamaan lehmää. Varavaaran ryyppyreissu, joka kerrotaan näytelmässä takaumana, näytetään elokuvassa kronologisesti. Elokuva keskittyy myös professorin ja Marjan rakkaustarinaan enemmän kuin näytelmä. Näytelmän lopussa professori tekee sovinnon vaimonsa kanssa, mitä elokuvassa ei näytetä.[1]
Näyttelijät ovat enimmäkseen samoja kuin Kansallisteatterin näytelmässä. Siellä tosin Uuno Laakson vastanäyttelijänä Marjan roolissa oli ollut Henny Valjus, kun taas elokuvassa Marjaa esittää Ansa Ikonen. Rajalan mukaan Laakso ”vieroksui” muutosta. Tampereen Teatterin näyttelijöistä elokuvassa esiintyy Oke Tuuri Kalin roolissa.[1]
Vastaanotto
Waltari-elämäkerrassaan Panu Rajala luonnehtii elokuvan kuvausta sanoin ”suunnattoman hidas”, ja hänestä siinä on huonosti perusteltuja välikuvia.[1] Televisioesityksen aikaisessa arviossa kiitosta on saanut Uuno Laakson pääroolisuoritus, joka on herkkävireinen ja elokuvan kantava voima[3].
Lähteet
Viitteet
- ↑ a b c d e Rajala 2008, s. 96–99.
- ↑ Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 12.3.2012, s. D 7.
- ↑ AL: Kuriton sukupolvi. Päivän elokuvia, Tv-maailma 15/2013, s. 25.
|
---|
Pitkät elokuvat (ohjaus) | 1920-luku | |
---|
1930-luku | |
---|
1940-luku | |
---|
1950-luku | |
---|
|
---|