Kurala on kaupunginosa ja historiallinen kylä Turun itäosassa vajaan neljän kilometrin päässä keskustasta. Hannunniitun alue kuuluu Kuralan kaupunginosaan.
Runsaan 3 000 asukkaan alueen[1] rakennuskanta koostuu vaihtelevan ikäisistä pientaloista ja joistakin kerrostaloista. Alueella on säilynyt myös peltoja ja Turun reuna-alueille tyypillistä maalaismaisemaa. Kuralan liikekeskuksessa sijaitsevat K-Supermarket, K-Market, baari, kebab-pizzeria ja kirpputori. Kuralan nimistö perustuu maatalouden työvälineisiin, esimerkiksi sirppi, varsta ja talikko.
Nimensä Kuralan kaupunginosa on saanut aiemmin Kaarinan kuntaan kuuluneesta mutta sittemmin yhdessä muiden Kaarinan alueiden kanssa Turkuun liitetystä Kuralan kylästä, jonka vanhat talot nykyään muodostavat Kuralan Kylämäen. Kylän taloista Kohmo on antanut nimensä läheiselle Kohmon kaupunginosalle. Kohmon jäljellä olevan osatalon, Ison-Kohmon, isäntänä toimi ennen Raisioon muuttoaan Urho Haavisto, ministeri ja maatalousvaikuttaja Heikki Haaviston isä.