Kuoleman ajojahti on vuonna 1981 valmistunut, tositapahtumiin perustuva toiminta- ja jännityselokuva.
Juoni
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Elokuvan alussa käydään pienessä kylässä verinen koiratappelu, jonka metsästäjä Johnson keskeyttää. Hän vaatii saada ostaa yhden koirista. Hazel ilmoittaa tästä ratsupoliisille Edgar Millenille. Millen aluksi kieltäytyy tutkimasta asiaa, mutta kun Johnsonia aletaan syyttää murhasta, on poliisin tartuttava juttuun. Millen lähtee vuorille pidättämään miestä, mutta Johnson puolustaa itseään kaikin keinoin. Eräänä iltana Millen apureineen päättää räjäyttää hänen puutalonsa dynamiiteilla. Miehet luulevat Johnsonin kuolleen, mutta hän ryntää näkyville ja alkaa ampua. Aamuyöllä Millen ei näe enää miestä. Johnson on paennut kylmille vuorille, ja Millen ja muut miehet lähtevät hänen peräänsä. Johnsonia ei pysäytä mikään matkan aikana. Keskellä metsää Millen ja konstaapeli Alvin näkevät miehen juoksevan mäelle päin, vaikka hän onkin Bill Luce pukeutuneena Johnsonin vaatteisiin. Millen osuu Billiin ja sanoo Alvinille menevänsä katsomaan. Millen huomaa myös, ettei kyseessä ole Johnson, mutta näkee Johnsonin mäellä. Millen päättää luovuttaa ja antaa Alvinille aseensa ja sanoo ``sinä olet nyt pomo``. Johnson pääsee pakoon muiden juhliessa hänen oletettua tappamistaan.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Rooleissa
Arvioita
Video-oppaassa vuodelta 1994 Kari Hintikka moitti elokuvan hidasta alkua, karkeasti työstettyjä henkilöhahmoja ja heikkoa maisemakuvausta ja antoi sille kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[1]
Lähteet
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
Aiheesta muualla