Kultainen vasikka (elokuva)

Kultainen vasikka
Ohjaaja Ritva Arvelo
Käsikirjoittaja Ritva Arvelo
Perustuu Maria Jotunin näytelmään Kultainen vasikka
Tuottaja Mauno Mäkelä
Säveltäjä Osmo Lindeman
Kuvaaja Esko Töyri
Leikkaaja Ossi Skurnik
Lavastaja Ensio Suominen
Pääosat Aino Mantsas
Helge Herala
Marja Korhonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi Oy
Ensi-ilta 24. marraskuuta 1961
Kesto 85 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kultainen vasikka on Ritva Arvelon ohjaama elokuva vuodelta 1961 ja hänen ainoa elokuvaohjauksensa. Hän oli ohjannut näytelmän aiemmin teatterissa. Elokuva perustuu Maria Jotunin näytelmään Kultainen vasikka.[1]

Juoni

Tarinan tapahtuma-ajankohta on ensimmäisen maailmansodan aika, ympäristönä Porvoo. Tarina kertoo keinottelemaan ryhtyvistä ihmisistä, jotka unelma nopeasta rikastumisesta sokaisee.[2]

Katariina Ahlroos ja valokuvaaja Herman Ahlroos ovat vanhempi pariskunta, jonka tytär Eedit Honka on naimisissa Jaakko Hongan kanssa mutta unelmoi paremmasta. Lapsenomaisen avoin nuorempi tytär Lahja Ahlroos (Elina Salo), joka on ihastunut ujoon Karhuun (Jarno Hiilloskorpi). Katariina Ahlroos ja Eedit Honka välittävät enemmän rahasta kuin puolisoistaan. Naiset ovat useimpia miehiä voimakkaampia hahmoja. Tarinassa on ripaus komediaa ja ripaus melodraamaa.

Arviot

Aikalaisarvioissa elokuvaa pidetään yleisesti ansiokkaana. Erkka Lehtola (Aamulehti) kirjoittaa: "Arvelon ensimmäinen filmityö Kultainen vasikka yllättää katsojan erittäin myönteisesti". Tosin teatterimaisuudesta sille annetaan moitteita useassakin arviossa. Matti Savo (Modest Savtschenko, Kansan Uutiset) moittii teatterimaisuuden peittämiseen käytettyjä keinoja vanhanaikaisiksi.[3]

Eräässä myöhemmässä kritiikissä elokuva todetaan sisällökkääksi ja hyvin näytellyksi. Vakavista aiheista huolimatta perusnäkemys elokuvassa on komediallinen.[2] Sen todetaan myös kuuluvan suomalaisen elokuvan parhaimmistoon[4].

Tv-maailman arvostelija kirjoittaa, että hänen Suomen omaperäisimpänä elokuvasäveltäjänä pitämänsä Osmo Lindemanin musiikki tulkitsee elokuvan tapahtumia hienosti.[5]

Palkinnot

Näyttelijät

 Aino Mantsas  Eedit Honka  
 Helge Herala  Jaakko Honka  
 Marja Korhonen  Katariina Ahlroos  
 Toivo Mäkelä  valokuvaaja Herman Ahlroos  
 Irma Seikkula  Anna Aaltonen  
 Elina Salo  Lahja Ahlroos  
 Jarno Hiilloskorpi  Karhu  
 Maija Karhi  Liina  
 Eila Pehkonen  Aliina, Honkien palvelijatar  
 Joel Rinne  kauppaneuvos Maunu G. Somero  
 Esko Salminen  sotilas valokuvaamossa  
 Leo Jokela  "Sukkula", puotilainen  
 Matti Aro  teatterikiertueen johtaja  
 Kaarlo Nuorvala  kauppias  
 Paavo Jännes  näyttelijä rovastin roolissa  
 Tarmo Manni  näyttelijä kerjäläisen roolissa  
 Erkki Stillman  lavastemies  
 Elsa Turakainen  näyttelijätär Kirstin roolissa  
 Pentti Ojala  mies katsomossa  
 Gösta Salminen  mies katsomossa  
 Irja Kuusla  palvelijatar kaupassa  
 Mauri Jaakkola  kyltin kiinnittäjä  
 Uljas Kandolin  kyltin kiinnittäjä  
 Oiva Luhtala  suutari  
 Leo Lähteenmäki  mustanpörssin kauppias  
 Kauko Laurikainen  venäläinen upseeri  
 Yrjö Tähtelä  upseerin apulainen  
 Rosi Rinne  vanha nainen valokuvaamossa  
 Esko Nurminen  sähköttäjä  
 Uuno Montonen  liikemies  
 Veikko Linna  liikemies  
 Seppo Kolehmainen  venäläinen sotilas  
 Pentti Irjala  alastonkuvien myyjä  
 Holger Blommila  kortinpelaaja  
 Heimo Lepistö  venäläinen upseeri  
 Varma Lahtinen  emännöitsijä  
 Oiva Sala  liikemies  
 Aatu Talanne  liikemies  
 Arno Carlstedt  liikemies  
 Severi Seppänen  kerhon hovimestari  
 Leo Riuttu  välitysliikkeen omistaja  
 Laila Rihte  kukkien myyjä / teatterikiertuelainen  

Lähteet

  1. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 26.10.2010 sivu D 7
  2. a b AL: Päivän elokuvia, Tv-maailma, 41/2012 sivu 12
  3. Kultainen vasikka (elokuva) Elonet. Lehdistöarvio, viitattu 17.2.2014
  4. HWR: Kultainen vasikka Viikon tv-elokuvia, Tv-maailma, 6/2014 sivu 11
  5. HWR: Kultainen vasikka, Tv-maailma 34/2014 s. 10
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.