Tämä artikkeli käsittelee jääkiekkopalkintoa. Kultainen kypärä -nimisestä Aku Ankka -sarjakuvatarinasta on eri artikkeli.
Kultainen kypärä on jääkiekon SM-liigassaSuomen jääkiekkoilijat ry:n kauden päätyttyä myöntämä palkinto. Palkinto annetaan pelaajalle, jonka pelaajat ovat äänestäneet keskuudestaan kauden parhaaksi. Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin kauden 1986–1987 päätteeksi.[1]
Äänestäjinä ovat liigapelaajat, ja jokainen pelaaja antaa kolmelle liigapelaajalle pisteet, ensimmäiselle viisi pistettä, toiselle kolme ja kolmannelle yhden pisteen. Jokainen pelaaja siis äänestää kolmea parhaaksi katsomaansa pelaajaa, jotka eivät saa olla oman joukkueen edustajia. Vain kaksi pelaajaa on saanut palkinnon kahdesti (Juha Riihijärvi ja Kimmo Rintanen) ja neljä kertaa ulkomaalainen pelaaja on vienyt voiton (Brian Rafalski, Tim Thomas, Cory Murphy ja Tomáš Záborský). Palkintojenjakotilaisuudessa jaetaan myös kaksi muuta pelaajien äänestämää palkintoa: parhaalle erotuomarille Kultainen pilli ja parhaalle Mestis-pelaajalle Kultainen kiekko.
Vuodesta 1994 lähtien jaetun, jääkiekkotoimittajien valitseman Lasse Oksanen -palkinnon voittaja on voittanut myös Kultaisen kypärän vuosia 1997, 1999, 2001, 2013, 2019, 2021 ja 2022 lukuun ottamatta.
Veikkauksen Kultainen kypärä on Veikkauksen Vedonlyönnin symboli, jota pitää hallussaan eniten tehopisteitä joukkueessaan tehnyt pelaaja. Kunkin SM-liigaseuran kauden kolmannesta runkosarjan ottelusta lähtien jokaisen liigajoukkueen tehokkain kenttäpelaaja pelaa ottelussa kultaisen kypärän kanssa.[12] Kun runkosarja on tullut päätökseen, viimeinen kultaista kypärää yllään pukenut pelaaja pelaa kultaisen kypärän avulla myös kahdessa ensimmäisessä pudotuspelissä.[13] Lisäksi jokaisessa joukkueessa eniten tehopisteitä tehnyt pelaaja palkitaan runkosarjan päättyessä erityispalkinnolla.[13] Uudistuksen lanseerasi Veikkaus vedonlyöntinsä markkinoimiseksi.
Jääkiekon SM-liigan verkkosivustolla tiedotetaan, että "mikäli paras pistemies on loukkaantunut tai ei voi jostain muusta syystä pelata, kantaa Kultaista kypärää joukkueen paras ottelupöytäkirjaan merkitty pistemies."[13] Kypärään liittyy myös Liigan järjestämä kilpailu, jossa seurataan, kuka pelaajista on eniten pitänyt tätä tunnusta. "Pelaaja, joka runkosarjassa pelaa eniten otteluita Kultainen kypärä päässään ja sijoittuu Liigan pistepörssissä 20 parhaan joukkoon, voittaa Veikkauksen asettaman 10 000 euron palkinnon."[12] Kultaisen kypärän konsepti sai alkunsa kaudella 1994–1995. Idean panivat alulle silloinen Veikkauksen Vedonlyönnin tiedotusjohtaja Risto Nieminen ja Hjallis Harkimo.[14]
↑Kultainen Kypärä Mika Pyörälälleliiga.fi. 2.5.2017. Jääkiekon SM-liiga Oy. ”Suomen Jääkiekkoilijat ry on palkinnut pelaajaäänestyksen perusteella runkosarjan parhaan pelaajan Kultaisella Kypärällä Kärppien Mika Pyörälän.” Viitattu 19.3.2018.
↑ abKultakypärätjaakiekkomuseo.vapriikki.fi. 2014. Suomen Jääkiekkomuseo. Arkistoitu 23.10.2016. ”Kultainen kypärä on Veikkauksen Vedonlyönnin symboli, jota kantaa jokaisen joukkueen paras pistemies.
Pelaaja, joka runkosarjassa pelaa eniten otteluita Kultainen kypärä päässään ja sijoittuu 20 parhaan joukkoon SM-liigan pistepörssissä, voittaa Veikkauksen asettaman 10 000 euron palkinnon.” Viitattu 29.10.2016.
↑ abcKultainen ilta - Veikkauksen Kultaiset kypärät jakoonliiga.fi. 16.9.2016. Jääkiekon SM-liiga Oy. ”Mikäli paras pistemies on loukkaantunut tai ei voi jostain muusta syystä pelata, kantaa Kultaista kypärää joukkueen paras ottelupöytäkirjaan merkitty pistemies... Playoffs-otteluissa Kultaista kypärää kantaa joukkueen paras pistemies seuraavasti: Kahdessa ensimmäisessä playoffs-ottelussa kypärää kantaa runkosarjan paras pistemies...” Viitattu 29.10.2016 .
↑Veikkauksen kultainen kypärä - katso mistä perinne sai alkunsaruutu.fi. 23.9.2015. Sanoma Media Finland Oy. ”Tämä joukkueurheilussa ainutlaatuinen konsepti sai alkunsa kaudella 1994-1995. Idean takaa löytyvät silloinen Veikkauksen tiedotusjohtaja Risto Nieminen ja Jokeripomo Hjallis Harkimo.” Viitattu 29.10.2016 .