Kuljen taas kotiinpäin on Pertti "Pertsa" Reposen vuonna 1969 sanoittama kappale, jonka Tapani Kansa levytti suomeksi ensimmäisenä. Kappaleen suomenkielisen version on sovittanut Jaakko Salo. Tapani Kansan 10. tammikuuta 1969 äänitetty versio kappaleesta soi 1960-luvulla radiossa kuukaudesta toiseen hänen levyttämiensä kappaleiden "Päättyneet on päivät", "Käymme yhdessä ain" ja "Ei itketä lauantaina" ohella. Kansan lisäksi kappaleen ovat suomalaisista artisteista levyttäneet muun muassa Ari Klem, Agents-yhtye yhdessä Jorma Kääriäisen kanssa sekä Joel Hallikainen, joka julkaisi versionsa kappaleesta samannimisenä singlenä vuonna 1991. Kappaleen "Kuljen taas kotiinpäin" sanat on myös muun muassa F-Kustannuksen Suuressa toivelaulukirjassa numero 10.
Saksankielisen alkuperäiskappaleen "Wenn die Kraniche ziehn" on säveltänyt Hans Blum ja sanoittanut Fred Weyrich.[1][2] Alkuperäisen version esittää Heidi Berndt.[3][4]
Lähteet
Viitteet