Kristuksen taivaaseenastumisen katedraali oli samannimisen Kristuksen taivaaseenastumisen luostarin (ven. Вознесенский монастырь, Voznesenski monastir) kirkko MoskovanKremlissä.
Puusta rakennetun luostarin perusti Moskovan suuriruhtinaan Dmitri Donskoin vaimo suuriruhtinatar Jevdokija Dmitrijevna (1353-1407) vuonna 1386.[1] Se sijaitsi lähellä Spasskaja-tornia ja oli rakennettu lähes kiinni Kremlin muuriin. Keskiajalla se toimi Moskovan suuriruhtinas-suvun hautapaikkana.
Luostari ja katedraali purettiin räjäyttämällä ne dynamiitilla[2] vuonna 1929. Katedraalissa ollut 1600-luvun barokkityylinen ikonostaasi siirrettiin Kahdentoista apostolin kirkkoon vuonna 1929.[3] Katedraalissa olleet suuriruhtinaitten ja tsaarien puolisoitten hautaukset siirrettiin vuonna 1929 Arkkienkelin katedraaliin.[4]
Aviomiehensä kuoleman jälkeen vuonna 1389 suuriruhtinatar Jevdokija Dmitrijevna, joka oli aikansa koulutetuimpia naisia, toimi miehensä viimeisen tahdon toteuttajana ja sijaishallitsijana. Hän perusti useita kirkkoja ja luostareita. Vuonna 1407 hän vetäytyi Taivaaseenastumisen luostariin nimellä nunna Eufrosyne ja käski muurata uuden kivisen katedraalin puisen katedraalin tilalle. Asuttuaan luostarissa vain muutaman viikon hän kuoli vuonna 1407 ja hänet haudattiin rakenteilla olevaan katedraaliin.[1]
Katedraalia rakennutti koko 1400-luvun Vasili I:n vaimo suuriruhtinatar Sofia Vitovtovna Liettualainen (1371–1453), eikä se tahtonut valmistua muun muassa vuonna 1415 tapahtuneen tulipalon vuoksi. Vuonna 1467 Vasili II:n leski suuriruhtinatar Maria Jaroslavna Borovskaja (1418–1484) määräsi keskeneräisen katedraalin purettavaksi ja sen tilalle rakennettavaksi uusi, hän vetäytyi nunnaksi tähän luostariin miehensä kuoleman jälkeen. Vuonna 1468 Moskovan metropoliitta Filemon pyhitti katedraalin Kristuksen taivaaseenastumisen kunniaksi ja siitä tuli Moskovan hallitsijoitten puolisoitten hautapaikka.[2]
Kuusitoista vuotta myöhemmin luostari vaurioitui jälleen tulipalossa ja kunnostettiin vuosina 1518-1519 italialaisen arkkitehdin Aloision (Aleviz Novyi tai Aleviz Friaz) suunnittelmien mukaisesti. Katedraali rakennettiin kokonaan uudelleen vuosina 1587-1588, jolloin pystytettiin uusi viisikupolinen kattorakennelma, joka muistuttaa läheistä Arkkienkelin katedraalia. Boris Godunov halusi sisarensa Irina Fjodorovnan myötä, joka oli tsaari Fjodor I:n vaimo, korostaa kuulumistaan hallitsijasukuun tekemällä puolisoitten hautapaikasta hallitsijoitten hautapaikan näköiskopion.[2]
Luostarin vuonna 1588 valmistunut katedraali 1800-luvun piirroksessa
Katedraaliin haudattujen joukossa olivat:
suuriruhtinatar Sofia Vitovtovna Liettualainen (1371–1453), Vasili I:n vaimo;
suuriruhtinatar Jevdokija Dmitrijeva (1353–1407), Dmitri Donskoin vaimo;
Iivana III:n vaimot suuriruhtinatar Maria Borisovna Tverskaja (1442-1467) ja suuriruhtinatar Sofia Palailologos;
Iivana IV Julman ensimmäinen vaimo tsaaritar Anastasia Romanovna Zaharjina-Jurjevna (1530-1560), toinen vaimo tsaaritar Maria Temrjukova, ruhtinatar Kutšenei (1545/1546-1569), kolmas vaimo tsaaritar Marfa Vasiljevna Sobakina (1552–1571) ja seitsemäs vaimo Maria Fjodorovna Najaga (1553-1610) sekä Iivana IV:n oma äiti suuriruhtinatar Jelena Vasiljevna Glinskaja (1510-1538);
Fjodor I:n vaimo tsaaritar Irina Fjodorovna Godunova (1557-1603);
tsaari Aleksei Mihailovitšin kaksi vaimoa ja kolme tytärtä tsaaritar Maria Iljinitšna Miloslavskaja (1624-1669), tsaaritar Natalja Naryškina, tsarevna Anna Aleksejevna (1655-1659), tsarevna Feodora Aleksejevna (1674-1677) ja tsarevna Jevdokija Aleksejevna (1650-1712);
Fjodor III:n ensimmäinen vaimo tsaaritar Agafia Semjonovna Grušetskaja (1663-1681);
Iivana V:n pienet tyttäret tsarevna Feodosia Ivanovna (1690-1691) ja tsarevna Maria Ivanovna (1689-1692) sekä tytär tsarevna Praskovja Ivanovna (1694-1731);
Mihail Fjodorovitš Romanovin ensimmäinen vaimo tsaaritar Maria Vladimirovna Dolgorukova (1601-1625), toinen vaimo tsaaritar Jevdokija Lukjanovna Strešnjova (1608-1645) ja heidän neljä pientä tytärtään Pelageija (k. 1628), Marfa (k. 1632), Sofia (k. 1636) ja Jevdokija (k. 1637) sekä tsarevna Anna Mihailovna (1631-1676) ja tsarevna Tatjana Mihailovna (1636-1706) [2]
Epäsuosioon joutuneet suuriruhtinattaret kuten Iivana III:n miniä Jelena Vološanka Stefanovna (1465-1505) haudattiin pohjoisseinälle. Iivana IV:n serkun ja Iivana III:n pojanpojan ruhtinas Vladimir Andrejevits Staritskin (1533-1569) äiti ruhtinatar Eufrosinia Andrejeva Hovanskaja Staritskaja (1516-1569) ja vaimo ruhtinatar Jevdokija Romanovna Odojevskaja (n. 1540-1569) haudattiin ilman hautakiveä käytävälle, jossa heidän hautojensa päällä kuljettiin. Myös Iivana IV:n anoppi, pajarisukuinen Uljana Fjodorovna Zaharjina (k. 1579), ensimmäisen vaimon tsaaritar Anastasia Romanovna Zaharjina-Jurjevnan äiti, haudattiin lähelle pohjoisseinää.[2] Nimettyjä hautauksia oli 68 ja lisäksi 10 nimetöntä hautausta. Hautauksia tehtiin yli 300 vuoden ajan vuosina 1407-1731.
Luostaria käytettiin myös kuninkaallisten morsianten asuinpaikkana ennen häitä. Siellä Iivana IV:n leski Maria Nagaja tervehti Marina Mnišekiä, joka vietti luostarissa muutamia päivä ennen häitään Vale-Dmitri I:n kanssa. Vuonna 1634 Mikael I Romanov määräsi uuden kirkon rakennettavaksi omistettuna hänen suojeluspyhimykselleen, Pyhälle Mikael Maleinoslaiselle. Kirkon viereinen kellotorni rakennettiin 1600-luvun lopulla.[2] Mikael I Romanovin äiti Ksenija Ivanovna Šestova eli nunna Marfa (1560-1631) vietti vuodesta 1613 lähtien luostarissa 18 vuotta, myös Pietari I:n ensimmäinen vaimo Jevdokija Fjodorovna Lopuhina (1669-1731) eli tässä luostarissa kolme vuotta vuodesta 1727 lähtien.[1]
Vuonna 1721 luostari kunnostettiin Pietari I:n käskystä. Vuonna 1737 se vaurioitui tulipalossa ja kunnostettiin uudelleen keisarinna Anna Ioannovnan määräyksestä. Pyhän Katariinan kirkko rakennettiin vuosina 1808-1817 Carlo Rossin mielikuvituksellisen uusgoottilaisen suunnittelman mukaiseksi.[2]
Luostarin viimeiset vaiheet
Pyhän Katariinan kirkko vuonna 1882
Vuonna 1907 luostarissa oli igumenia Jevgenija (Vinogradova, 1893-1922), 62 nunnaa ja 45 maallikkosisarta. Vuonna 1917 rakennukset vaurioituivat bolševikkien tykistötulessa lokakuun vallankumouksen aikana. Luostarin sisaristo häädettiin rakennuksista vuonna 1918 ja he yrittivät salakuljettaa vaatteittensa alla arvokkaimman, Kazanin Jumalanäidin ikonin ja jumalanpalvelusesineistöä sekä haudata ne luostarin pihalle.[1]
Vuonna 1929 luostarikompleksi ja 1500-luvun katedraali räjäytettiin Josif Stalinin käskystä dynamiitilla tehdäkseen tilaa Neuvostoliiton keskuskomitean Punakomentajien koululle, joka valmistui vuonna 1934 ja jossa myöhemmin toimi Korkeimman neuvoston presidium eli puhemiehistö.[2] Myös viereinen Tšudovin luostari räjäytettiin ja purettin vuoteen 1932 mennessä.[5]
Taidehistorioitsijat ja museotutkijat siirsivät osan luostarin ikoneista siirrettiin Tretjakovin galleriaan ja Moskovan Kremlin museoihin. Alkuperäisen katedraalin sisustuksesta ainoana säilynyt 1600-luvun barokkityylinen[2]ikonostaasi siirrettiin Kahdentoista apostolin kirkkoon.[3] Tsaarittarien ja suuriruhtinattarien hautaukset siirrettiin arkeologien ja taidehistorioitsijoiden valvonnassa Arkkienkelin katedraaliin.[2]
Luostarin dokumentointi valokuvaamalla, piirtämällä ja mittaamalla sekä esineistön ja hautausten pelastaminen ja siirto oli Kremlin asehuoneen ja monumenttien kuraattorina vuosina 1919-1934 toimineen, arkkitehti Nikolai Nikolajevitš Pomerantsevin johtama operaatio, joka toteutettiin minimiaikataulussa.[6]
Uudet tutkimukset 1990-2010
Kristuksen taivaaseenastumisen luostari, keskellä katedraali, 1909-1916
1990-luvulla aloitettiin työ suuriruhtinattarien ja tsaarittarien hautojen tutkimiseksi. Luostarin perustajan, suuriruhtinatar Jevdokija Dmitrijevnan eli nunna Eufrosynen jäänteet pystyttiin paikallistamaan ja vuonna 1994 tehtiin rekonstruktio suuriruhtinatar Sofia Palaiologosin kasvoista kallomittausten avulla.[4] Näin pystyttiin todistamaan se, että Iivana IV ei ollut avioton lapsi, vaan hänen isoäitinsä oli Sofia Palaiologos, koska yhdennäköisyys oli kiistaton.[2]
Katedraalin tyhjennyksessä vuonna 1929 luostarin perustajan suuriruhtinatar Jevdokija Dmitrijevnan eli nunna Eufrosynen hopeiseen pyhäinjäännösarkkuun pyhimmälle eli etelänpuoleiselle seinälle haudatut jäännökset katosivat, mutta ne paikallistettiin arkeologisissa tutkimuksissa vuonna 2002, jonka jälkeen ne siirrettiin Arkkienkelin katedraaliin.[1] Samalla löydettiin tsaari Vasili Šuiskin vaimon tsaaritar Maria Jekaterina Petrovna Šuiskajan, ruhtinatar Buinosova-Rostovskaja (1590-luku/n. 1586-1626) jäännökset samasta paikasta. Pitkään oli epätietoisuutta siitä, miksi hänet oli uudelleenhaudattu näin kunnioitetulle paikalle, kunnes selvisi että suuriruhtinatar Jevdokija Dmitrijevnan isä ruhtinas Dmitri Suzdal oli Šuiski-suvun kantaisä.[1]
Vuonna 2004 Arkkienkelin katedraalin lähellä sijaitsevaan maanalaiseen kammioon vuonna 1929 siirrettyjen hautausten tutkimus saatiin loppuun. Löydetyn materiaalin jatkotutkimus jatkui laboratorio-olosuhteissa.[7] Tieteelliset tutkimukset todistivat että Iivana IV:n äiti Jelena Glinskaja ja hänen ensimmäinen vaimonsa Anastasia Romanovna oli myrkytetty suurella määrällä elohopeaa.[2]
Hautausten siirto Taivaaseenastumisen katedraalista vuonna 1929
Kremlin presidiumin vuonna 1934 rakennettu klassismia jäljittelevä rakennus purettiin vuonna 2016 ja paikalla suoritettiin arkeologisia kaivauksia. Ensimmäistä kertaa oli mahdollisuus laajamittaiseen arkeologiseen tutkimukseen Kremlin kukkulalla 1100-1900- luvuilla syntyneissä kulttuurikerroksissa. Tutkimukset toteutti Venäjän tiedeakatemian arkeologian instituutti. Saman vuoden toukokuussa kaivauksen päätyttyä perustettiin paikalle puisto.[8][9] Moskovan Kremlin museot avasivat vuonna 2014 pysyvän näyttelyn Taivaaseenastumisen luostarin historiasta museona toimivan Arkkienkelin katedraalin kryptaan.[10][11]
Vuonna 2015 alkaneiden arkeologisten kaivausten ja Unescon hyväksynnän puuttumisen vuoksi, Taivaaseenastumisen luostarin mahdollinen entisöinti on vailla suunnitelmia. Arkeologisissa kaivauksissa on paikallistettu Tšudovin 1300-luvulla perustetun luostarin ja Taivaaseenastumisen luostarin perustukset.[12]
Vuonna 2019 arkeologinen tutkimus Kremlin aukiolla oli käynnissä.[13]
↑Н.А. Макаров, В.Ю. Коваль, А.В. Энговатова, Е.Е. Васильева, В.С. Курмановский, Р.Н. Модин, К.И. Панченко: Археологические исследования в подвале корпуса 14 Московского Кремля. Археологические открытия 2017 год, 27.12.2019. Crossref. doi:10.25681/iaras.2019.978-5-94375-300-8.103-106Artikkelin verkkoversio.
