Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Kristosofia on H. P. Blavatskyn esittämään teosofiseen sanomaan pohjautuva, Pekka Ervastin, J. R. Hannulan ja Väinö Lehtosen Suomessa esittämä Vuorisaarna-johtoinen elämänymmärrys, joka tukeutuu kaikkien suurimpien uskontojen, myös Jeesus Kristuksen julistaman kristinuskon, opetuksiin.

Kirjailija Pekka Ervast toi teosofian Suomeen suomen kielellä vuonna 1901 julkaisemallaan kirjalla Valoa kohti.^[1] Vuoden 1920 jälkeen hän alkoi liittää teosofiaan aiempaa selvemmin "kristusviisautta" eli Jeesus Kristuksen opetuksia, esimerkiksi kirjassaan Christosophia (1924). Pekka Ervastin kuoleman (1934) jälkeen osa hänen perustamassa liikkeessä mukana olleista henkilöistä alkoi käyttää työstään nimeä teosofis-kristosofia ja myöhemmin 1960-luvulla nimeä kristosofia. Kirjojen kustantajana oli vuodesta 1940 alkaen P. E:n Kannatusliitto.

Kristosofiassa on Kristus-käsitettä määritelty mm. seuraavasti: Kristus on Isän luoma ja ylläpitämä elävä kuva täydellisestä ihmisestä. Kristuksen "olemus" on esitetty sanallisesti vuorisaarnassa. Pekka Ervast on esittänyt julistamansa uuden uskonnon perusteet kirjassaan Vuorisaarna ^[2], josta seuraava lainaus: ”Vuorisaarna on lyhyt esitys kristinuskosta. Ei kukaan kristitty saata vuorisaarnaa sivuuttaa. Vuorisaarna on hänen arvostelunsa mittapuu ja samalla hänen tuomarinsa. Ihmiset ovat leikitelleet kristinuskon käsitteellä. He ovat riidelleet ja käyneet sotia kristinuskon opeista. He ovat järjestäneet valtionsa kristillisiksi. He ovat vuosisatojen vieriessä rakentaneet tuhansia kristillisiä kirkkoja, – ja he ovat unohtaneet ainoastaan yhden asian: ottaa selvää siitä, mitä kristinusko on. Kristinusko on Jeesuksen Kristuksen elämänymmärryksen omaksumista, ja kristitty on vain se, joka seuraa Jeesusta. Kristinuskon ydinopit selviävät vuorisaarnasta, ja vuorisaarna on jokaisen kristityn kristillisyyden mittapuu.”

Kristosofia perustuu Pekka Ervastin opetuksiin kokonaisuudessaan, joita opetuksia selventävät J. R. Hannulan ja Väinö Lehtosen kirjalliset esitykset ^[3] sekä edelleen J. R. Hannulan opetukset Pekka Ervastin henkisestä ja okkultisesta asemasta henkisen elämän hierarkioissa. ^[4], ^[5]

Aikakauslehti Kristosofin artikkelit ovat pääasiassa kristosofisessa työssä mukana olevien kirjoituksia niistä kristosofiseen elämänymmärrykseen liittyvistä asioista, joita kukin tahtoo esiin tuoda. ^[6].

Kristosofiassa selvitetään ihmisten olemassaoloa pääasiassa neljältä toisiaan täydentävältä puolelta:

• Luonnonlait, joista havaintopiirin rajoilla tai ulkopuolella olevia yhteisnimellä metafysiikka
• Ihmisten välistä kanssakäymistä koskettelevat arvot, kuten moraali, etiikka
• Kehitys; kehitymme sekä luonnonlakien tuntemuksessa että ihmisyydessä (moraali, etiikka)
• Ihmisten elämän päämäärä on kristosofian mukaan kasvu Vuorisaarnassa ilmaistua täydellisyysihannetta kohti – olla täydellinen, olla hyvä, olla oikeudenmukainen, olla lempeä, olla rauhan rakentaja... Samalla huomautetaan, että pyrkimyksellä omaan "pyhyyteen" ei ole juurikaan merkitystä, koska sota uhkaa tuhota kaiken. Tuolloin ei jäisi ketään, jotka synnyttäisivät meidät tänne. Vain niillä teoilla on merkitystä, jotka auttavat kaikissa esiin ihmisyyttä.

Luonnon laeista kristosofit ottavat esimerkkitapaukseksi kuoleman ja kuoleman jälkeisen elämän. Kuolemaan liittyvät tapahtumat eivät riipu ihmisten käsityksistä. Kristosofien mukaan kuoleman jälkeinen elämä on sellainen, millaiseksi Elämä on sen järjestänyt eikä sen lakisiteisyys riipu uskomuksistamme. Kuolemaa, kuten kaikkea muutakin on kristosofien mukaan tutkittava niin, että asia avautuu ymmärrykselle.

Kristosofian mukaan ihmiset ovat vastuussa teoistaan. Tähän liittyy kristosofien mukaan Jeesuksen toteamus: ”Mitä kylvät, sitä niität; millä mitalla mittaat, sillä sinullekin mitataan”. Kristosofien mukaan syy luo kaltaisensa seurauksen ja ihminen joutuu korjaamaan aiheuttamansa häiriöt. Kristosofiassa syyn ja seurauksen lakia kutsutaan mm. buddhalaisuudessa käytössä olevalla nimellä karma.

Toinen keskeinen luonnonlaki kristosofian opeissa on jälleensyntyminen. Sen mukaan elämänsä jälkeen ihmiset purkavat kuoleman jälkeisessä elämässä tekonsa, tunteensa ja ajatuksensa. Huonot asiat käydään läpi helvetti- ja kiirastulitiloissa, jolloin niitä sulatellessa ymmärtää erheensä ja aivan kuin sulattaa ne itseensä. Ihminen tuntee kevenevänsä ja nousevansa aste asteelta taivastiloihin, joissa saa käydä läpi parhaaksi tuntemansa, kunnes tällaiseen mihinkään johtamaan onnen tilan kertailuun väsyy. Paras menneestä elämästä yhtyy ns. korkeampaan minään, joka sitten synnyttää itsestään uuden persoonallisuuden uudelle opintomatkalle maan päälle.

Kristosofien mukaan seuraavassa jälleensyntymässä ihmiset pyrkivät uusilla mahdollisuuksilla varustettuna eteenpäin. Aikaisempien elämien tulokset ilmenevät ihmisissä esimerkiksi tapoina, taipumuksina ja tottumuksina sekä karmana. Myös ihmisten kohtalo on ansioiden mukainen, mutta emme ole kohtalon orjia. Kristosofien mukaan ihminen kehittyy jälleensyntymien kuluessa syyn ja seurauksen lain ohjaamana ihmisyydessä.

Kristosofien näkemyksen mukaan jossain kehityksen vaiheessa ihminen osaa ottaa ”ohjat omiin käsiinsä” niin, että pyrkii vapaaehtoisesti ihmisyyteen, pyrkii toteuttamaan mm. oikeudenmukaisuutta ja hyvyyttä oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden itsensä vuoksi.

Kristosofia nojaa Matteuksen evankeliumin vuorisaarnan elämänohjeisiin. Kristosofian mukaan vuorisaarnan alussa olevat autuudenjulistukset ovat kuin portti taivasten valtakuntaan, vuorisaarnan käskyjen kuvaten taivasten valtakunnan elämää. Pekka Ervast muotoili Vuorisaarnan käskyt seuraaviksi:

• Älä suutu
• Älä ajatuksissasikaan ole epäpuhdas
• Älä vanno
• Älä ole pahaa vastaan
• Älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä

Kristosofian mukaan älä-alkuiset käskyt kuvastavat niitä elämässä vallitsevia voimia, joita ei voi kumota, mutta joiden suunnan ihminen voi muuttaa rakentavaksi, kun on hyvä, puhdas, totuudellinen, rauhallinen ja kun rakastaa.

Kristosofiassa lähtökohtana on neljäs käsky: Älä ole pahaa vastaan, jonka myönteinen puoli on rauha. Tämä elämänasenne antaa kristosofien mukaan esimerkiksi harkinta-aikaa, kun kohtaa yllättäviä tilanteita, mahdollistaen niihin syventymisen. Kirjassaan Jeesuksen salakoulu ^[7] Pekka Ervast käsittelee mm. käsitettä paha ja sen voittamista monelta puolelta esim. Isä meidän mietiskelyohjelman yhteydessä.

Kristosofian mukaan ihmiselle kaikkein tärkein asia on hänen jumalakäsityksensä. Jumala ei ole persoonallinen, luonteenpiirteiltään ristiriitainen, moraaliselta tasoltaan keskivertoihmisen alapuolella oleva jättiläinen. Kristosofian mukaan Jumala on kaikkialla, myös ihmisissä. Ihmisissä Jumala ilmenee muun muassa järkenä, tunteena ja tahtona. Kristosofien mukaan ihminen kasvaa lopulta jumalansa kaltaiseksi - tämän vuoksi on heidän mukaansa tärkeää, että jokaisen jumalkäsitys on todellisuutta vastaava.

Eräänä keskeisenä käsityksenä kristosofiassa on jumaluuden ”laskeutuminen” ihmiskunnan päivätajuntaan, joka kristosofian oppien mukaan tapahtuu vaiheittain. Kirjailija J. R. Hannula tutustui Pekka Ervastiin vuonna 1912 ja vakuuttui ajan myötä yhä enemmän Ervastin erityisestä asemasta uuden uskonnon julistajana, joka painotti Vuorisaarnan merkitystä käytännön tekojen ohjenuorana. Hannulan kirjojen mukaan maailmassa on esiintynyt kolme tietäjää: Buddha, joka ilmensi Logosta Pyhänä Henkenä ja järkenä, Jeesus Kristus, joka ilmensi Logosta edellisen lisäksi Poikana, rakkautena ja Pekka Ervast, joka ilmensi Logosta edellisten lisäksi Isänä, hyvänä tahtona. J. R. Hannula perustaa esityksensä Pekka Ervastin henkisestä ja okkultisesta asemasta Pekka Ervastin omiin kirjoihin, mm. kirjaan Ruusu-Ristin syntysanat Suomessa.^[8] Niin ikään kristosofian mukaan Ervastin työtä valmistivat osaltaan Leo Tolstoi, Rudolf Steiner ja H. P. Blavatsky.

Kristosofisen ajattelun mukaan kristillisessä terminologiassa käytettyjä, Jumalan kolminaisuutta kuvaavia määreitä Pyhä Henki, Poika ja Isä kutsutaan mm. hindulaisuudessa nimillä Brahmaa, Vishnu ja Shiva. Kabbalassa niistä käytetään sanoja Binah (järki), Khokmah (viisaus) ja Kether (kruunu) ja Kalevalassa henkilönimiä Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen.

Kristosofian mukaan Jeesus Kristuksen teloitus oli erittäin valitettava tapahtuma. Olisi ollut suotavaa, että hän olisi saanut tehdä opetustyötään kauemmin. Kristinusko alkoi Jeesuksen työn tuloksena. Kristosofian mukaan Jeesus tietää parhaiten perustamansa uskonnon opetukset – ne eivät ole riippuvaisia kirkolliskokousten päätöksistä. Kristosofiassa Jeesuksen opetukset jakautuvat neljään erilliseen, toisiaan täydentävään ryhmään: vertaukset, autuuden julistukset, vuorisaarnan käskyt sekä neljäntenä Isä meidän -rukous. Matt. 5:43-48 Jeesus Kristus kuvaa havainnollisesti sitä Isää, jonka kanssa hän sanoo olevansa yhtä

Kristosofiassa tutkitaan suurimpien uskontojen opetuksia ja ymmärretään jokaisen niistä olevan lähtöisin samasta jumaluudesta, sanottakoon tuota jumaluutta vaikka Isäksi tai Brahmaaksi. Uskonnot eivät kilpaile keskenään, vaan ne valottavat samoja asioita – ottaen huomioon vastaanottajien ymmärryskyvyn – eri syvyyksissä ja eri tavalla painottaen.

Mikään uskonto ei kristosofian mukaan ole alkuperäisessä puhtaudessa ollessaan ohjannut aikalaisiaan elämään vallitsevia oloja huonommin.

Gautama Buddhan antamat elämänohjeet ovat kristosofian mukaan jaloja ja inhimillisiä, samoin esimerkiksi Pythagoraan antamat. Kristosofien mukaan myös suomalaisten muinaisessa uskonnossa, kalevalaisuudessa luotetaan enemmän sanan kuin miekan mahtiin. Kalevalassa turvaudutaan kristosofien tulkinnan mukaan tietäjäviisauteen ja ajatellaan asiat puhki eli etsitään niiden "syntysanoja".

Kristosofien mukaan viisautta on ollut ihmiskunnassa tarjolla kautta aikojen. Ihmiset ovat kuitenkin madalluttaneet saamansa viisauden poikkeuksetta sen alkuperäisestä puhtaudestaan jopa vastakohdakseen. Tästä kristosofit ottavat esimerkiksi Vanhan testamentin Mooseksen kirjojen käskyn: Älä tapa. Tätä käskyä ihmiset rikkovat toistuvasti sodissaan, samoin Jeesuksen vuorisaarnassaan antamia elämänohjeita. Viidennessä käskyssään hän kehottaa rakastamaan vihollisiakin – toisin sanoen: ihmisellä joka rakastaa ei ole vihollisia, rakkaus ja viha eivät sovi yhteen.

Vuorisaarnan mukaisesti kristosofia on aseeton elämänymmärrys. Sotaa kristosofit pitävät moraalin ja järjen vararikkona, ihmiskunnan suurimpana vitsauksena. Väkivaltakysymys on kuitenkin vaikea ratkaista, sillä se on kristosofian mukaan täysin yksilöllinen, ei joukkopoliittinen kysymys. Jokainen omaksuu kristosofian mukaan itsenäisenä yksilönä väkivallattoman elämänasenteen, sotimattomuusratkaisua ei voi kukaan tehdä toisen puolesta.

Kristosofiassa esitellään uskontojen alkuperäisiä opetuksia vastaanottajien vapaaseen harkintaan jääviksi. Kristosofit korostavat, että kukin omaksuu kuulemastaan tai lukemastaan järkeväksi ja hyväksi ymmärtämänsä. Totuus ei löydy kiistellen eikä väitellen, ei toisia nujertaen. Jokainen voi kristosofien mukaan käyttää järkeään eli ajatella ja näin inhimillistää myös tunne-elämäänsä, jolloin tekojenkin katsotaan muotoutuvan rakentaviksi.

Kristosofia on yksilölliseen vapaaehtoistyöhön perustuva aatteellinen yhteisö, jolla ei ole jäsenluetteloita, ja esim. esitelmöitsijät valitsevat aiheensa ja sanottavansa vapaasti vastaten itse puheistaan. Esitelmät ovat yleisöesitelmiä, joihin on vapaa pääsy ja yleisöä niihin kutsutaan mm. sanomalehti-ilmoituksin.

Muutamat kristosofiset ryhmät ovat perustaneet paikkakunnalleen rekisteröidyn yhdistyksen, joka huolehtii työtiloista, kuten esitelmähuoneen ylläpidosta, puuttumatta millään tavoin aatteeseen. Samoin Kristosofinen Kirjallisuusseura ry, joka julkaisee kirjoja ja aikakauslehteä näin työllään aatetta tukien.

• Kristosofian esittelyä