Kristian Melartopaeus (14. joulukuuta 1684 Janakkala – 12. joulukuuta 1753 Viipuri) oli suomalainen pappi suuren Pohjan sodan ja isonvihan aikana. Vuonna 1716 hänestä tuli Viipurin kirkkoherra ja viimeistään vuonna 1720 Viipurin hengellisen konsistorin esimies. Hän organisoi Itä-Suomen kirkollisia oloja muuttuneeseen tilanteeseen sopiviksi.[1]
Melartopaeus joutui sotilaspappina venäläisten sotavangiksi Perevolotshnassa 1. heinäkuuta 1709, ja hänet vietiin Moskovaan ja edelleen Pietariin, jossa hän toimi vuodesta 1710 alkaen tataarilaisessa esikaupungissa sotavankipappina. Moskovassa toiminut ruotsalainen kenttäkonsistori vahvisti maaliskuussa 1710 hänen oikeutensa pitää suomenkielisiä jumalanpalveluksia. Melartopaeus huolehti vuodesta 1714 Pietarissa olevien sotavankien sielunhoidosta. Hänet vapautettiin sotavankeudesta Viipurin kaupungin asukkaiden pyynnöstä ja nimitettiin Viipurin kirkkoherraksi 1716. Viipurin konsistorin esimies hänestä tuli viimeistään vuonna 1720, ja hänet mainitaan tuomiorovastina vuodesta 1721.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Kotivuori, Yrjö: Kristian Melartopaeus. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.