Kotkat kuuntelevat (engl. Where Eagles Dare) on vuonna 1968 ensi-iltansa saanut toiminta- ja seikkailuelokuva. Elokuvan ohjasi Brian G. Hutton, ja sen pääosissa esiintyvät Richard Burton ja Clint Eastwood.
Juoni
Elokuva kertoo erikoisjoukkojen majurista Jonathan Smithistä, joka saa vaikean tehtävän. Hänen täytyy hakea joukkoineen natsi-Saksan vangiksi joutunut yhdysvaltalainen kenraali, joka jäi natsien armoille hänen lentokoneensa hajottua. Kenraali on viety erään vuoren huipulla olevaan linnakkeeseen Schloss Adleriin, jonne vain kotkat pääsevät. Kaiken kukkuraksi vuori sijaitsee saksalaisten asuttaman kylän liepeillä. Tehtävää vaikeuttaa kaiken lisäksi se, että ryhmään on soluttautunut vieraan vallan agentti, joka yrittää parhaansa mukaan estää joukkion pelastusyrityksiä.
Rooleissa
Arvioita
Video-oppaassa vuodelta 1994 Esko Rautakorpi piti teosta sotaelokuvan ehdottomaan aateliin kuuluvana ja antoi sille neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[1]
Muuta
Brittiläinen heavy metal -yhtye Iron Maiden on tehnyt elokuvaan perustuvan kappaleen ”Where Eagles Dare” vuonna 1983 julkaistulle Piece of Mind - albumilleen.
Lähteet
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
Aiheesta muualla