Koskenkorvan Urheilijat (KoU, Koskenkorva, "Kossu"), viralliselta nimeltään Koskenkorvan Urheilijat r.y.[1], on vuonna 1945 perustettu urheilun yleisseura IlmajoenKoskenkorvan kylästä. Seuralla on urheilutoimintaa nykyään pesäpallossa ja yleisurheilussa, minkä lisäksi seuran nimissä järjestetään myös bingoa.
Koskenkorvan Urheilijat tunnetaan parhaiten pesäpallosta, jossa seuran miesten edustusjoukkue pelasi Suomen pääsarjassa, Superpesiksessä yhtäjaksoisesti vuodesta 1999 lähtien kauteen 2023 saakka. Kotiottelunsa KoU pelaa Koskenkorvan Honkalanmäellä sijaitsevalla Sähkökoje-Areenalla, jonka yleisökapasiteetti istumapaikkojen puolesta on 2 500 katsojaa. Seuran yleisöennätys on 3 547 katsojaa, joka syntyi 26. elokuuta2007 ottelussa Vimpelin Vetoa vastaan[2].
Koskenkorvan Urheilijat r.y. perustettiin 24. helmikuuta1945 Ilmajoella. Yhdistysrekisteriin Koskenkorvan Urheilijat on kirjattu 25. kesäkuuta1945.[1] Vuosikymmenten saatossa toiminnan taso on vaihdellut, seuran joukkueiden pelatessa vaihtelevasti maakuntasarjassa ja Suomensarjassa. Varsinainen aktiivinen kausi seurassa alkoi 1980-luvun puolivälissä seuran edustusjoukkueen noustessa Ykkössarjaan.
Nousu Ykkössarjaan ja kunnan ykköseksi
Nousu Ilmajoen pesäpallon ykkösseuraksi ohi Ilmajoen Kisailijoiden alkoi vuonna 1985 kun seuran miesten edustusjoukkue nousi Ykkössarjaan. Ensimmäinen kausi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla toi mukanaan kuudennen tilan. Paluu takaisin Suomensarjaan oli kuitenkin edessä seuraavana vuonna kun joukkue putosi kauden 1987 päätteeksi sijoituttuaan kymmenenneksi.
Vuosikymmenen vaihde meni Suomensarjassa joukkueen sijoittuessa kolme kautta peräkkäin kärkisijoille. Kaksi kakkostilaa ja vuonna 1990 tullut Suomensarjan voitto nostivat Kossun takaisin, juuri Ykköspesikseksi nimetylle, toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.
Kaudet 1991-1994 Koskenkorva pelasi pääasiassa sarjan peräpäässä sijoituksen ollessa näiden kausien aikana parhaimmillaan seitsemäs. Kauden 1994 päätteeksi joukkue onnistui välttämään putoamisen alempien pudotuspelien kautta. Vuonna 1995 alkoi Koskenkorvan joukkueen nousukausi joukkueen selvitessä neljä kautta peräkkäin ylempiin pudotuspeleihin. Samoihin aikoihin Ilmajoella alkoi keskustelu poikajunioreiden keskittämisestä seuran alaisuuteen.
Nousu Superpesikseen ja erikoistuminen poikajunioreihin
Koskenkorva oli lähellä nousua Superpesikseen jo kaudella 1996 mutta tällöin Haminan Palloilijat oli vahvempi. Varsinainen nousu tapahtui syksyllä 1998 Haapajärven Pesä-Kiilojen hävitessä ratkaisevassa viidennessä ottelussa kotikentällä jaksoin 2-1. Samaan aikaan poikajuniorit keskittyivät Koskenkorvan alaisuuteen ja tyttöjuniorit IK:n alaisuuteen. [3]
Koskenkorvan Urheilijat pelaa pääsääntöisesti kotiottelunsa Koskenkorvan kylässä sijaitsevalla Sähkökoje Arenalla. Pesäpallostadion on Suomen ainoa seuran omistuksessa oleva stadion.[4] Stadion on rakennettu vuonna 1996 ja sitä on laajennettu vuonna 2000. Katsomopaikkoja stadionilla on noin 2 500. Nimi Sähkökoje Areena otettiin käyttöön vuonna 2011 seuran pääyhteistyökumppani Ilmajoen Sähkökojeen mukaan.
Koskenkorvan Urheilijat käyttää peliasunaan kokonaisuutta, jossa on valko-punainen paita, valko-punaiset housut, punainen syöksypaita ja valkoinen kypärä. Vierasotteluissa paidan päävärinä on punainen, valkoisen sijaan. Läpi Koskenkorvan historian, seuran väreissä ovat esiintyneet punaisen ja valkoisen lisäksi keltaista ja mustaa. 1990-luvun lopulla vieraspaidan väri oli lila-valkoinen.
Logot
Koskenkorvan Urheilijoiden alkuperäinen logo
Koskenkorvan Urheilijoiden pesäpallojaoston logo vuoteen 1997 asti.
Koskenkorvan Urheilijoiden logo vuosina 1998-2016
Koskenkorvan Urheilijoiden logo vuodesta 2017 -
Junioritoiminta
Koskenkorvan Urheilijoilla on pesäpallossa junioritoimintaa. Seuralla on juniorijoukkueita A-pojista G-poikiin. Useampia joukkueita ikäluokissa on C- (3 joukkuetta) D- (2 joukkuetta) E- (2 joukkuetta) ja F-junioreilla (2 joukkuetta). Seuran A-pojat pelaavat A-poikien Superpesistä, kuten myös B-pojat.[14] Tyttöjen puolella junioritoiminnasta vastaa Ilmajoen Kisailijat.