Kontratenori

Kontratenori on tenoria korkeampi miesääni ja samalla korkein miesääni. Termi on kaksiselitteinen, sillä osa kontratenoreista ei ole korkeaäänisiä miehiä, vaan käyttävät voimakkaaksi harjoitettua falsettiääntä. Kontratenorin määritelmä on sen vuoksi kiistanalainen. Luonnollisesti korkeaäänisiä miehiä on noin 1–2 prosenttia väestöstä ja heidän äänensä muistuttaa pojan ääntä ja vastaa kontra-alttoa tai mezzosopraanoa. Kurkunpään koko vaikuttaa keskeisesti, onko falsetti/pää-äänen käyttö laulajalle luontaista ja vaivatonta. Kontratenori on harvinaisin miesääni ja samalla harvinaisin äänityyppi. Samankaltaiseen asiaan viitata sanoilla haute-contre ja tenor altino, tenor contraltino tai tenorino.

Kontratenorilaulaja voi olla käytännössä minkä tahansa äänialan edustaja, joka on harjoitellut kuulokuvaltaan kontratenorille tyypillisen äänen. Kuitenkin sävyeroja laulajien välillä on äänialasta riippuen. Esimerkiksi luontainen kontratenori saattaa liikkua usein lähellä omaa ylimenokohtaa, kun taas baritoni kulkee jatkuvasti kaukana omasta rinta-ääni-rekisteristä. Usein korkeaäänisillä laulajilla kuulokuva on pyöreämpi ja lempeä.

Ääniala

Yleensä kontratenorin ääniala tyypitetään suurin piirtein alttoa vastaavaksi väliksi E3–E5, mutta se voi olla korkeampikin. Kontratenorin ääniala liikkuu alueella F3–C5, mutta saattaa yltää F5:een saakka ja siitä ylöspäinkin. Kontratenorin ääniala on useimmiten aavistuksen matalampi kuin kontra-altto (F3–F5), mutta myös mezzosopraanon (A3–A5) vastaavuus sekä jopa sopraanon (C4–C6) vastaavuus ovat mahdollisia vaikkakin harvinaisia. Miessopraanoa kutsutaan sopranistaksi.

Kontratenorin korkea ääni johtuu vähäisestä äänenmurroksesta. Kontratenori on vain harvoin varsinainen miessopraano. Kontratenori on tyypillisesti ollut lapsena poikasopraano. Yleisin kontratenori on miesaltto. Kontratenorilla on tyypillisesti tummat ja ylemmille sävelille hyvin vastakkaiset matalimmat sävelet joillaisia ei vastaavasti ole naisella. Kontratenorin äänestä on yleensä kuultavissa, että laulaja on sukupuoleltaan mies, sillä tyttöjen ja poikien äänet ovat hieman erilaisia jo ennen äänenmurrosta ja miehen ääntöväylä on tyypillisesti kookkaampi kuin naisella mikä luo erilaisen resonoinnin. Kontratenorin puheääni voi olla poikkeuksellisen korkea mieheksi.

Kontratenorin ääni on luonnollisesti androgyyninen, sillä se on sointiväriltään miehille ja naisille tyypillisten äänten rajalla. Kontratenorin tessitura eli äänen mukavuus- ja vahvuusalue muistuttaa naissukupuolen ääntä ja matalammille miesäänille tyypillinen sointiväri on rajallinen. Kontratenori kykenee laulamaan mieheksi poikkeuksellisen kevyellä, kirkkaalla ja puhtaalla äänellä. Kontratenorille ovat tyypillisiä viehtymys korkeisiin säveliin ja miesääneksi erityinen ketteryys ja lahja koloratuuriin. Kontratenori pystyy laulamaan myös tenorin osuuksia, mutta ääni on kevyempi ja kirkkaampi.

Laulamisesta

Keskiajalla kontratenori korvasi usein naisäänen kuoroissa, koska naiset eivät saaneet laulaa kirkoissa. Kontratenoreita luokiteltiin contratenor bassukseen (matalampi) ja contratenor altoon (korkeampi). Barokkiaikana tälle äänialalle sävellettiin teoksia ehkä eniten eri aikakausista. Kontratenori laulaa nykyään oopperassa usein kastraattilaulajien osuudet vanhoissa teoksissa. Samoin kontratenorit voivat laulaa oopperassa esimerkiksi altto-äänialan osuuksia, etenkin jos alkuperäisteoksen tarkoittama esittäjän sukupuoli on avoin tai epäselvä.

Tunnetuimpia klassisen musiikin kontratenoreita ovat ranskalainen Philippe Jaroussky, saksalainen Andreas Scholl ja australialainen David Hansen.

Kontratenoreita

  • Mitch Grassi, Yhdysvallat
  • David Hansen, Australia
  • Justin Narcis Ianau, Romania
  • Philippe Jaroussky, Ranska
  • Sergejs Jēgers, Latvia
  • Jochen Kowalski, Saksa
  • Dimash Kudaibergen, Kazakstan
  • Axel Köhler, Saksa
  • Teppo Lampela, Suomi
  • Marco Lazzara, Italia

Katso myös

Read other articles:

Duta Besar Indonesia untuk SerbiaMerangkap MontenegroLambang Kementerian Luar Negeri Republik IndonesiaPetahanaMochammad Chandra Widya Yudhasejak 13 Februari 2019KantorBeograd, SerbiaDitunjuk olehPresiden IndonesiaSitus webkemlu.go.id/belgrade/id Berikut adalah daftar diplomat Indonesia yang pernah menjabat Duta Besar Republik Indonesia untuk Serbia: No. Foto Nama Mulai menjabat Selesai menjabat Merangkap Diangkat oleh Ref. 1 Ladjuris 30 September 2002 2005   Megawati Soekarnoputri ...

 

Norwegian chivalric order Royal Norwegian Order of Saint OlavDen Kongelige Norske Sankt Olavs Orden Grand Cross set of the Order (1st type)Awarded by King of NorwayTypeChivalric order with five degreesEstablished21 August 1847; 176 years ago (1847-08-21)MottoRET OG SANDHED(Justice and Truth)CriteriaRemarkable accomplishments on behalf of the country and humanityStatusCurrently constitutedGrand MasterKing Harald VGrades Grand Cross with Collar Grand Cross Commander with Star ...

 

Konferensi Perdamaian Paris Liga Bangsa-Bangsa Perjanjian Liga Bangsa-Bangsa Anggota Organisasi Perjanjian Minoritas Perjanjian Versailles Kecil Mandat Perjanjian Versailles Kesalahan perang Reparasi Hiperinflasi di Republik Weimar Rencana Dawes Rencana Young Konferensi Lausanne Locarno Dugaan penyebab Perang Dunia II Konvensi Opium Internasional Perjanjian Saint-Germain-en-Laye Perjanjian Saint-Germain-en-Laye Neuilly-sur-Seine Perjanjian Neuilly-sur-Seine Perjanjian Trianon Perjanjian Trian...

BetaPembuatHyundai Motor CompanyProduksi1995-sekarangPenerusThetaKonfigurasimesin segarisKapasitas1.6L (1599 cc) 1.8L (1795 cc) 2.0L (1975 cc)Diameter mesin77,4 mm (1.6L) 82 mm (1.8 dan 2.0L)Langkah piston85 mm (1.6 dan 1.8L) 93,5 mm (2.0L)ValvetrainDOHCRasio kompresi10,1:1Sistem bahan bakarMPITipe bahan bakarbensinKeluaran tenaga116 hp (85kW) @ 6000rpm (1.6L) 130hp (96kW) @ 6000rpm (1.8L) 140hp (102kW) @ 6000 rpm (2.0L)Keluaran torsi106lb·ft(143Nm) @ 4900rpm (1.6L) 126 ft.lb (170 Nm) @ 4200...

 

Frazione of Italy Tyndaris redirects here. For the genus of beetles, see Tyndaris (genus). TindariLu Tìnnaru (Sicilian) Tyndaris (Greek)Ancient Propylaeum Gate and ArchShown within SicilyAlternative nameTyndarisTyndarionLocationPatti, ItalyCoordinates38°08′44″N 15°02′23″E / 38.14556°N 15.03972°E / 38.14556; 15.03972TypeSettlementHistoryPeriodsArchaic Greek to Byzantine periodCulturesAncient Greece Tindari (Italian: [ˈtindari]; Sicil...

 

Artikel ini membutuhkan rujukan tambahan agar kualitasnya dapat dipastikan. Mohon bantu kami mengembangkan artikel ini dengan cara menambahkan rujukan ke sumber tepercaya. Pernyataan tak bersumber bisa saja dipertentangkan dan dihapus.Cari sumber: Institut Seni Indonesia Yogyakarta – berita · surat kabar · buku · cendekiawan · JSTOR (September 2023) Institut Seni Indonesia Yogyakartaꦆꦤ꧀ꦱ꧀ꦠꦶꦠꦸꦠ꧀​ꦱꦼꦤꦶ​ꦆꦤ꧀ꦢꦺꦴ�...

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды�...

 

Ini adalah nama Korea; marganya adalah Kim. Kim Chang WanLahir22 Februari 1954 (umur 70)Seoul, Korea SelatanAlmamaterUniversitas Nasional SeoulPekerjaanPenyanyi, pemeran, penulisTahun aktif1977–sekarangSuami/istriKang Gwi BinNama KoreaHangul김창완 Hanja金昌完 Alih AksaraGim Chang-wanMcCune–ReischauerKim Ch'ang-wan Situs webchangwan.com Kim Chang Wan (lahir 22 Februari 1954) adalah seorang penyanyi rock, komponis, musisi, pemeran, pemandu acara TV, DJ radio, penulis, dan pe...

 

У этого термина существуют и другие значения, см. Чайки (значения). Чайки Доминиканская чайкаЗападная чайкаКалифорнийская чайкаМорская чайка Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:Вторич...

Overview of coat of arms used in the Ottoman Empire This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Coat of arms of the Ottoman Empire – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2020) (Learn how and when to remove this message) Coat of arms of the Ottoman EmpireArmigerSultan Abdul Hamid IIAdopted1882...

 

2020年夏季奥林匹克运动会马来西亚代表團马来西亚国旗IOC編碼MASNOC马来西亚奥林匹克理事会網站olympic.org.my(英文)2020年夏季奥林匹克运动会(東京)2021年7月23日至8月8日(受2019冠状病毒病疫情影响推迟,但仍保留原定名称)運動員30參賽項目10个大项旗手开幕式:李梓嘉和吳柳螢(羽毛球)[1][2]閉幕式:潘德莉拉(跳水)[3]獎牌榜排名第74 金牌 銀牌 銅�...

 

Equestrian at the Olympics Team jumpingat the Games of the XX OlympiadVenueOlympic StadiumDate11 SeptemberCompetitors17 team of 4 (68 total) from 17 nationsMedalists Fritz LiggesGerhard WiltfangHartwig SteenkenHans Günter Winkler  West Germany William SteinkrausNeal ShapiroKathyrn KusnerFrank Chapot  United States Vittorio OrlandiRaimondo D'InzeoGraziano MancinelliPiero D'Inzeo  Italy← 19681976 → Equestrian at the1972 Summer OlympicsDressageind...

Guglielmo Giraldi, oppure Guglielmo Giraldi Magri (Ferrara, ... – ...; fl. XV secolo), è stato un miniatore italiano ferrarese, tra i più importanti del rinascimento italiano, celebre per aver realizzato il Codice Urbinate Latino 365, commissionatogli dal duca di Urbino Federico da Montefeltro e in cui sono rappresentati alcuni episodi dell' Inferno e del Purgatorio dantesco. Indice 1 Biografia 1.1 Tra Ferrara e Mantova 1.2 Al servizio di Federico da Montefeltro 1.2.1 Il Dante Urbinate 1....

 

كابيلا   معلومات شخصية تاريخ الميلاد القرن 6 ق.م  الحياة العملية المهنة فيلسوف  تعديل مصدري - تعديل   جزء من سلسلة مقالات عنالفلسفة الهندوسية المدارس الفلسفيةسامخيا · Yoga · نيايا · فايشيشيكا · ميمامسا · فيدانتا (أدفايتا · فيشيشتادفايتا · دفايت...

 

U.S. House district for Massachusetts Massachusetts's 5th congressional districtInteractive map of district boundaries since January 3, 2023RepresentativeKatherine ClarkD–ReverePopulation (2022)776,294Median householdincome$115,167[1]Ethnicity64.6% White12.8% Asian10.5% Hispanic5.1% Two or more races5.0% Black2.0% otherCook PVID+23[2] Massachusetts's 5th congressional district is a congressional district in eastern Massachusetts. The district is represented by Katherine Clar...

Pour l’article homonyme, voir Patera. Ken PateraKen Patera en 1972.Données généralesNom de naissance Kenneth Wayne PateraNom de ring The Olympic StrongmanNationalité AméricainNaissance 6 novembre 1942 (81 ans)PortlandTaille 6′ 1″ (1,85 m)[1]Poids 275 lb (125 kg)[1]Catcheur retraitéFédération American Wrestling AssociationMid-Atlantic Championship Wrestling (en)World Wrestling FederationEntraîneur Verne Gagne[2]Billy Robinson[2]Carrière pro. 1973 ...

 

Абдул Джелаль Хайрулла Менбариевкрымскотат. Abdulcelâl Hayrulla MeñbariyevАбдулджеляль Хайрулла Менъбариев Председатель Центрального исполнительного комитета Крымской АССР 9 сентября 1937 года — 21 июля 1938 года Предшественник И.У. Тархан Преемник должность упразднена Председате�...

 

مؤشر الاقتباس العلميمعلومات عامةالبداية 1961[1][2][3] الاسم المختصر SCI (بالzxx) [4][2] العنوان Science Citation Index (بالإنجليزية) [5][1][4] العنوان الفرعي An International Interdisciplinary Index to the Literature of Science (بالإنجليزية) [6][7] الناشر Institute for Scientific Information (en) [1][2 ...

Parlement d'AngleterreHistoireFondation 1215Dissolution 1er mai 1707Successeur Parlement de Grande-BretagneCadreType Parlement, bicamérismeSiège Palais de WestminsterPays Royaume d'Angleterremodifier - modifier le code - modifier Wikidata Réunion du Parlement en présence du roi, début du XIVe siècle. L’image date peut-être du milieu des années 1320, le roi étant alors le jeune Édouard III ; elle pourrait aussi dater des dernières années du XIIIe siècle, le roi é...

 

Søren Kierkegaard Eksistensialisme Kristen adalah gerakan teofilosofis yang menggunakan suatu pendekatan eksistensialis pada teologi Kristen. Aliran pemikiran ini sering ditelusuri kembali jejaknya dari karya seorang filsuf dan teolog Denmark, Søren Kierkegaard (1813–1855), yang dianggap sejumlah pihak sebagai bapak eksistensialisme.[1] Pendekatan eksistensial pada teologi Kristen memiliki sejarah yang panjang dan beragam, dapat dirunut dari tokoh-tokoh seperti St. Agustinus dari ...