Kokin-wakashū (jap.古今和歌集, "muinaisen ja nykyajan waka-kokoelma"), lyhennetty usein Kokin-shū (jap.古今集), on japanilainen varhainen Heian-kaudenwaka-runojen keisarillinen antologia. Sen pani alulle keisari Uda (hallitsi 887–897) ja sen tilasi hänen poikansa keisari Daigo (hallitsi 897–930) noin vuonna 905. Sen valmis muoto on noin vuodelta 920, vaikka useiden historiallisten lähteiden mukaan viimeinen runo lisättiinkin kokoelmaan vuonna 914. Antologian kokoajat olivat neljä hovirunoilijaa: tehtävän johtaja Ki no Tsurayuki, Ki no Tomonori (joka kuoli ennen teoksen valmistumista), Ōshikōchi Mitsune ja Mibu no Tadamine.
Merkitys
Kokin-shū on ensimmäinen 21:stä keisarin pyynnöstä kootusta japanilaisen runouden kokoelmasta (jap.二十一代集, nijūichidai-shū). Se oli aikansa runouden vaikutusvaltaisin teos, joka säänteli japanilaisen runouden muotoa aina 1800-luvun loppuun saakka. Se oli ensimmäinen antologia, joka jakautui vuodenaika- ja rakkausrunoihin. Kokin-shūn aloittama vuodenaikarunojen johtoasema jatkuu nykyäänkin haiku-perinteessä.
Ki no Tsurayukin japaninkieliset alkusanat merkitsivät myös japanilaisen kirjallisuuskritiikin alkua, erillisenä ajan kirjallisuuspiireissä yleisemmästä kiinankielisestä poetiikasta (antologiassa oli myös perinteinen kiinalainen Ki no Tomonorin kirjoittama esipuhe). Ajatus sekä vanhojen että uusien runojen sisällyttämisestä kokoelmaan oli toinen merkittävä keksintö, joka otettiin myöhemmin laajalti käyttöön muissa teoksissa, sekä proosassa että runoudessa. Kokin-shūn runot järjestettiin ajan mukaan; esimerkiksi rakkausrunot, jotka olivat monien eri runoilijoiden eri aikoina kirjoittamia runoja, järjestettiin niin, että lukija ymmärtäisi niiden kuvaavan hovissa tapahtuvan rakkausjutun etenemistä ja tapahtumia. Yhden runon assosiointi toiseen on tehnyt antologiasta renga- ja haikai-runoperinteiden esiäidin.
Rakenne
Kokoelman runojen tarkasta määrästä on kiistaa. Internet-versiossa[1] on 1 111 runoa. Kokoelma jakautuu kahteenkymmeneen osaan, mikä heijastelee vanhempia teoksia, kuten Man'yōshūta, ja erilaisia kiinalaisia antologioita. Aiheiden järjestely kuitenkin eroaa kaikista varhaisimmista malleista. Sitä seurasivat kaikki myöhemmät viralliset kokoelmat, vaikka jotkin niistä, kuten Kin'yō-wakashū ja Shika-wakashū, koostuvat vain kymmenestä osasta.
Seuraavassa taulukossa Kokin-shūn kappaleista on niiden japaninkieliset nimet,[1] niiden modernit lukutavat ja niiden suomenkieliset käännökset.
Aihe
Osat
Vuodenajat
1-2
Kevät
春歌
Haru no uta
3
Kesä
夏歌
Natsu no uta
4-5
Syksy
秋歌
Aki no uta
6
Talvi
冬歌
Fuyu no uta
7
Onnittelut
賀歌
Ga no uta
8
Eroamiset
離別歌
Wakare no uta
9
Matkat
羈旅歌
Tabi no uta
10
Akrostiikat
物名
Mono no na
Rakkaus
11-15
Rakkaus
恋歌
Koi no uta
Sekalaista
16
Valitukset
哀傷歌
Aishō no uta
17-18
Sekalaiset
雑歌
Kusagusa no uta
19
Sekalaiset muodot
雑躰歌
Zattai no uta
20
Perinteiset runot laulutoimistosta
大歌所御歌
Ōutadokoro no on'uta
Kokoajat liittivät jokaiseen runoon sen tekijän nimen ja runon aiheen (jap.題, dai) tai inspiraation, jos mahdollista. Merkittäviä Kokin-shūn runoilijoita olivat Ariwara no Narihira, Ono no Komachi, Henjō ja Fujiwara no Okikaze, kokoajien lisäksi. Pääsy mihinkään keisarilliseen kokoelmaan, ja erityisesti Kokin-shūhun, oli suuri kunnia.