Kinkku-ananaspizza (myös havaijilainen pizza ja Suomessa usein Tropicana)[2][3][4] on pizza, johon tulee ananasta ja kinkkua. Kinkun voi joskus korvata muulla lihalajilla, kuten pekonilla. Pizzassa voi olla myös lisäksi muita täytteitä.[5]
Kinkku-ananaspizzan kehitti 1960-luvulla kreikkalaistaustainen kanadalainen Sam Panopoulos, joka perehdyttyään kiinalaisen ruoan hapanimelyyteen päätti yhdistää makeaa ananasta ja suolaista pizzaa. Ensimmäistä kertaa sitä tarjoiltiin Panopouloksen ja veljiensä Satellite Restaurant -ravintolassa. Pizza ei sinänsä liity Havaijiin, mutta hän antoi sen englanninkielisen nimen (Hawaiian pizza) käyttämänsä purkkiananaksen merkin perusteella. CBC:n radiohaastattelussa Panopoulos totesi keksintönsä olevan vain yksi leipä muiden joukossa.[2][6]
Vuonna 2014 yhdysvaltalainen Time -lehti listasi kinkku-ananaspizzan ensimmäiseksi lehden ”Kaikkien aikojen 13 vaikutusvaltaisimman pizzan” -luettelossa.[7][8] Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kinkku-ananaspizza oli markkinoiden helpoiten saatavilla oleva pizza.[9]
Kanadan pääministeri Justin Trudeau antoi vuonna 2017 twiitissään tukensa havaijilaiselle pizzalle.[10][11]
Kritiikki
Tilastojen mukaan neljäsosa yhdysvaltalaisista pitää ananasta huonona pizzantäytteenä. Muun muassa huippukokki Gordon Ramsay sekä Islannin presidenttiGuðni Thorlacius Jóhannesson ovat arvostelleet ananasta pizzassa. Vuonna 2017 Guðni lupasi sarkastisesti kieltää ananaksen pizzassa, jos hän voisi.[12][6] Syitä kritiikille voivat olla koostumus sekä makean ja suolaisen sekoituksen eräänlainen barbaarisuus.[13][14][15]