King Wallis Vidor (8. helmikuuta 1894 Galveston, Texas, Yhdysvallat – 1. marraskuuta 1982 Paso Robles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja.
Vidorin ohjaajanura kattoi vuodet 1913–1980. Hän oli viidesti ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi ja hänet palkittiin vuonna 1979 kunnia-Oscarilla. Hän voitti Venetsiassa Kultaisen leijonan elämäntyöstä (1982) ja oli ehdolla Golden Globen saajaksi (1957). Hän toimi vuosina 1936–1938 Screen Directors Guildin johdossa.
Vidor esiintyi Walter Kleinin roolissa James Tobackin elokuvassa Rahan voima (Love and Money, 1982).
Hänen töidensä joukossa ovat Salama iskee kahdesti (1951) ja Sota ja rauha (1956).
Elämäkerta
King Vidor syntyi Galvestonissa Texasissa 1894. Lapsena hän selvisi hengissä tuhoisasta Galvestonin hurrikaanista syyskuussa 1900. Nuorena hän työskenteli paikallisessa elokuvateatterissa ensin lipunrepijänä ja myöhemmin koneenkäyttäjänä. Hän ehti työskennellä amatöörivalokuvaajana ennen kuin ryhtyi kuvaamaan uutiselokuvia paikallisista tapahtumista.[1]
Vidor oli kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimonsa Florence Vidorin kanssa (naimisissa 1914–1924) hän sai yhden lapsen. Eleanor Boardmanin kanssa hän oli naimisissa 1926–1931 ja sai kaksi lasta. Viimeinen avioliitto Elizabeth Hill Vidorin kanssa alkoi vuonna 1937 ja kesti ohjaajan kuolemaan saakka.
Palkinnot
Vidorin Oscar-ehdokkuudet
Vidorilla on tähti Hollywood Walk of Famella osoitteessa 6743 Hollywood Boulevard.
Filmografia
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
- King Vidor Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|