Kinetik Control on suomalainen pop/rock/metal-yhtye. Yhtyeen laulaja ja pääasiallinen säveltäjä ja sanoittaja Sauli Vuoti perusti Kinetik Controlin 2000-luvun puolivälissä. Yhtyeen kolmas albumi Live To Work And Work To Die julkaistiin huhtikuussa 2013. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Suomen virallisen singlelistan 1. sijalle (48/2008) kivunnut ”Vanguard of the New World”, ”The Mutt”, ”No One Knows About Us”, "All Fours", "Chinese Medicine" ja Give A Little Love[1].
Historia
Yhtyeen perustaminen (2000–2006)
Kinetik Control syntyi vuosituhannen vaihteessa kun Sauli Vuoti (Tweak) ja Toni Raehalme (Dexter) alkoivat tehdä musiikkia yhdessä tavoitteenaan yhdistää elektronisia popsävyjä metalli- ja rock-vetoiseen musiikkiin.
Enslaving the Audio (2006)
Yhtyeen ensimmäinen minialbumi, Enslaving the Audio, nauhoitettiin Oulussa Q-Studiolla sekä yhtyeen omassa kotistudiossa talvella 2006. EP:n miksauksen ja masteroinnin hoiti Mikko Karmila Finnvox-studioilla. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen EP julkaistiinkin kuluttajille vain elektronisessa formaatissa, vaikka siitä painettiin sadan kappaleen fyysinen painos. EP herätti mukavasti kiinnostusta Euroopassa – esimerkiksi Metal Hammer valitsi yhtyeen kuukauden tulokkaaksi lokakuussa 2007.
Lack of Divine Inspiration (2007–2008)
Vuonna 2007 Kinetik Control solmi sopimuksen Bonnier Amigon kanssa ja debyyttialbumin, Lack of Divine Inspirationin, nauhoitukset aloitettiin lokakuussa 2007. Levy nauhoitettiin Studio Kinetikissä ja Finnvox-studioilla. Kappaleesta ”Vanguard of the New World” julkaistiin single 18. marraskuuta ja ilmestymisviikollaan se nousi sekä suomen virallisen latauslistan, että singlelistan kärkisijalle.[2][3] Yhtye kuvasi kappaleesta myös musiikkivideon. Syksyllä 2008 yhtye solmi sopimuksen CMM Marketing / Enorm Musicin kanssa ja albumi julkaistiin Euroopassa 28. marraskuuta 2008. Loppuvuodesta 2008 yhtye keikkaili ympäri Suomea.
2009–2010
Yhtye sai valmiiksi uuden levynsä Only Truth Remains äänitykset lokakuussa 2009. Levyn miksasi Jyrki Tuovinen Helsingin Fried-studiolla, ja levyn masteroi Svante Forsbäck. Levyn vierailijakaartiin kuuluu muun muassa Michael Monroe, joka soittaa useammalla levyn kappaleella ja avusti yhtyettä monin eri tavoin tuotantopuolella.[4]
Levyn ensimmäinen single ”In This Life” julkaistiin huhtikuussa 2010, ja se sijoittui korkeimmillaan Suomen virallisen Latauslistan sijalle 4.[5] Elokuussa 2010 yhtye julkaisi albumin toisen singlen ”All Fours” ilmaiseksi MTV3:n sivuilla.[6] Yhtyeen toinen albumi Only Truth Remains julkaistiin 29. marraskuuta ja se nousi Suomen viralliselle albumilistalle.[7] Lisäksi albumi valloitti Rumban ylläpitämän, musiikin erikoisliikkeiden myynneistä kootun listan kärkisijan.[8] Yhtyeen albumi sai osakseen erinomaisia arvosteluja, muun muassa 5/5 Suomen suurimmassa musiikkilehdessä Soundissa.[9] Albumia hehkutettiin myös muun muassa Saksassa (Sonic Seducer) ja Ruotsissa (Close-Up)[10], jossa yhtyeen single "All Fours" säilyi peräti 10 viikkoa putkeen mukana Finska Pinnar -ohjelman äänestyksessä.[11] Yhtye kiersi Suomea kattavasti vuoden 2011 alussa.[12]
2011–2013
Yhtye aloitti kolmannen albuminsa Live To Work And Work To Die äänitykset vuonna 2011. Yhtye kiersi vuosina 2011–2012 niin Suomessa kuin myös Keski-Euroopassa[13][14]. Tuottajana uudelle albumille toimi Happoradion kitaristina tunnetuksi tullut AH Haapasalo. Albumi julkaistiin huhtikuussa 2013. Suomessa julkaisijana toimi Toyboyz, Yhdysvalloissa Water Music Records[15][16]. Albumilla yhtye lyhensi nimensä ensimmäistä kertaa muotoon Kinetik[17]. Albumi nousi ensin myös viralliselle albumilistalle, mutta sijoitusta muutettiin myöhemmin, koska levyä myytiin yksinoikeudella vain Levykauppa Äxistä ja CDONista, mikä ei täyttänyt virallisen listan vaatimusta riittävän monesta eri myyntipaikasta[18]. Yhtye esiintyi uuden albumin tiimoilta näkyvästi muun muassa Verkkokauppa.comin mainoskampanjassa, ja livenä akustisesti Ylen X3M-musiikkiohjelmassa[13]. Albumilta julkaistiin kaksi singleä,” Heaven’s Disgrace” ja ”True Love Is Hard To Find”. Kappaleesta “Give A Little Love” julkaistiin musiikkivideo[19].
2014
Vuonna 2014 yhtye vetäytyi määrittelemättömän kestoiselle tauolle. Syyskuussa 2015 yhtye ilmoitti solmineensa keikkamyyntisopimuksen My Music Agencyn kanssa[20]. Yhtye kertoi myös palaavansa käyttämään nimeä Kinetik Control.
2018
Vuoden 2018 toukokuussa yhtye julkaisi uuden singlen "Last Choice", ja tiedotti mediaa työstävänsä uutta albumia. Yhtyeen kokoonpanossa oli mukana kolme henkilöä. Uuden singlen musiikki oli elektronista samaan tapaan kuin yhtyeen ensimmäisellä albumilla, mutta musiikkiin oli tullut lisää pop-estetiikkaa.
Jäsenet
- Sauli Vuoti – laulu, kitara, koskettimet
- Harri Hytönen – kitara
Julkaisut
Studioalbumit
Minialbumit
Singlet
Vuosi |
Single |
pvm |
Paras sijoitus |
Albumi
|
Singlelista
|
Latauslista
|
2008
|
Lack of Divine Inspiration
|
28.5.
|
3.
|
2.
|
Lack of Divine Inspiration
|
2008
|
No-One Knows about Us
|
10.6.
|
4.
|
2.
|
2008
|
The Mutt
|
26.8.
|
2.
|
2.
|
2008
|
Vanguard of the New World
|
18.11.
|
1.
|
1.
|
2010
|
In This Life
|
11.5.
|
4.
|
4.
|
Only Truth Remains
|
2011
|
Heaven's Disgrace
|
31.8.
|
-.
|
-.
|
Live to Work and Work to Die
|
2018
|
Last Choice
|
25.5.
|
-.
|
-.
|
Musiikkivideot
- Vanguard of the New World (2008, ohj. Ahti Ahde)[21]
Video kuvattiin Helsingissä keväällä 2008. Videon aihe seuraa koko levyn ja kappaleen sanoituksien teemaa, eli vallanhimon ja rahan yliotetta nykypäivän ihmisistä.
- All Fours (2010, ohj. Tuukka Lappalainen)[22]
Video kuvattiin Helsingissä talvella 2010.
- Give A Little Love (2013, ohj. Valtteri Hirvonen)[23]
Video kuvattiin Helsingissä talvella 2013.
Lähteet
Aiheesta muualla