Kiiski

Tämä artikkeli kertoo kalalajista. Muista merkityksistä katso Kiiski (täsmennyssivu).
Kiiski
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Ahvenkalat Perciformes
Alalahko: Percoidei
Heimo: Ahvenet Percidae
Alaheimo: Percinae
Suku: Kiisket Gymnocephalus
Laji: cernua
Kaksiosainen nimi

Gymnocephalus cernua
(Linnaeus, 1758)

Synonyymit[3]
  • Acerina cernua (Linnaeus, 1758)
  • Holocentrus post Lacépède, 1802
  • Cernua fluviatilis Fleming, 1828
  • Acerina vulgaris Cuvier, 1829
  • Acerina fischeri Eichwald, 1873
  • Acerina czekanowskii Dybowski, 1874
  • Acerina cernua essipovi Burmakin, 1941
Katso myös

  Kiiski Wikispeciesissä
  Kiiski Commonsissa

Kiiski (Gymnocephalus cernua, ent. Gymnocephalus cernuus) on ahventen (Percidae) heimoon kuuluva pienikokoinen kalalaji.

Koko ja ulkonäkö

Täysikasvuisena kiiski on tavallisesti 7–15 senttimetrin mittainen ja harvoin tätä suurempi.[4] Painoa aikuisella kiiskellä on 10 grammasta parhaimmillaan jopa 300 grammaan, joskin tiettävästi suurin Suomesta saatu kiiski on painanut vain 285 grammaa.[5] Kiisken hyviä tuntomerkkejä ovat yhteen kasvaneet selkäevät, tylppä kuono, suuret silmät ja evien pienet pisteet. Kiisken etummaisessa, piikikkäässä selkäevässä ei ole selvästi erottuvaa mustaa täplää kuten ahvenella. Kiisken pää on litistynyt. Pään alapuolella on liman täyttämiä kuoppia. Silmät ovat suuret ja sijaitsevat pään selkäpuolella lähellä toisiaan. Kiisken selkäevät ovat kasvaneet yhteen, mutta erottuvat selvästi toisistaan. Ruumiin muoto kaikilla kalalajeilla on perusteiltaan sama, mutta elintavat poikkeavat runsaasti toisistaan. Väriltään kala on selän ja kylkien puolelta vihreä tai hieman ruskea, vatsa on vaaleanharmaa.

Ravinto ja elintavat

Kiiski syö pääasiassa surviaissääsken toukkia, mutta myös vesikirput, hankajalkaiset ja kalan mäti kelpaavat. Täysikasvuiset kiisket syövät myös kalanpoikasia. Kiiski on parvikala ja kiiskiä löytyy melkein koko Suomesta. Kiiski viihtyy pohjalla. Kiisket nousevat kudulle huhti–toukokuussa jäiden lähdön jälkeen. Kutualueet sijaitsevat suhteellisen matalassa.

Merkitys ja käyttö

Kiiskellä ei ole pienen kokonsa vuoksi merkitystä ruokakalana, vaikka sen makua on verrattu jopa kuhaan. Venäläisten mielestä kiiskiliemi on kalakeittojen aatelia. Muualla kiisken käyttö ruokakalana on vähäistä. Kiiskikeitto ei kuitenkaan ole täysin vieras ruoka suomalaisillekaan ja mädin makua pidetään hyvänä. Lientä voidaan käyttää kastikepohjana myös muissa kalaruoissa. Kiisken piikeistä huolimatta petokalat saalistavat sitä. Kiiski soveltuu hyvin syöttikalaksi mateen pyynnissä.

Kulttuurissa

Kansansadussa kiiski on järven pieni kuningas, kenties kruunua muistuttavan selkäevänsä takia. Sanonta ”vastarannan kiiski” tarkoittaa henkilöä, joka innokkaasti vastustaa toisten ihmisten ehdotuksia ja mielipiteitä.

Lähteet

  1. ↑ Freyhof, J. & Kottelat, M.: Gymnocephalus cernua IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 05.08.2013. (englanniksi)
  2. ↑ Risto Väinölä: Kiiski – Gymnocephalus cernua Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ Gymnocephalus cernua (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 24.4.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Kiiski, Gymnocephalus cernuus LuontoPortti. Viitattu 21.8.2017.
  5. ↑ Kiiski Lapin kalatalouskeskus. Arkistoitu 22.8.2017. Viitattu 21.8.2017.

Aiheesta muualla

Tämä kaloihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.