Köyhtyneen mahtisuvun alkoholisoitunut ja katkeroitunut perillinen Bart Hunter joutuu elääkseen pitämään vaimonsa kanssa kesäisin lomakotia suvun suuressa mutta ränsistyneessä huvilassa Mainen rannikon saaressa. Vieraaksi ilmoittautuu hänen lapsuudentuttavansa, teinivuosinaan saarella hengenpelastajana toiminut Ken Jorgenson, josta on päinvastoin tullut miljonääri kemian alalla. Jorgenson on nuorena seurustellut Hunterin viehättävän vaimon Sylvian kanssa, mutta elää nyt rakkaudettomassa avioliitossa seksikammoisen vaimonsa Helenin kanssa, joka on sairaalloisen kauhistunut myös heidän tyttärensä Mollyn pikaisesta ihastumisesta Huntereiden poikaan Johnnyyn. Ken ja Sylvia rakastuvat uudelleen ja tapahtumat kärjistyvät molempien parien avioeroon ja nuorenparin erottamiseen toisistaan lähettämällä heidät opiskelemaan eri puolille Yhdysvaltoja. Vapaamieliset Ken ja Sylvia kuitenkin kutsuvat nuoret yhteiselle lomalle upeaan rantataloonsa. Helenin epäilyjen vastaisesti nuoret harrastavat seksiä ensi kertaa vasta siellä. Molly tulee raskaaksi ja nuoret palaavat lomasaarelle pyytämään Johnnyn isältä avioitumislupaa. Humalainen Bart Hunter yrittää puhua nuoret toisiin ajatuksiin ja ottaa yhteyttä myös Helen Jorgenseniin, jolloin asiat mutkistuvat entisestään. Nuoripari ei myöskään ole vielä lain vaatimassa 21 vuoden iässä, jotta heidät voitaisiin vihitä. Kenin ja Sylvian tuella nuoret kuitenkin lopulta pääsevät vihille ja palaavat saarelle viettämään kuherruskuukauttaan.[1]
Yhdysvaltojen koillisrannikolle sijoittuva tarina kuvattiin Kaliforniassa, sisäkuvat Burbankin studioilla ja ulkokuvat enimmäkseen Montereyn seudulla. Tyttökoulua esittää Colton Hall Montereyn Fisherman's Wharfin lähellä, ja päätapahtumapaikka Pine Island Inn oli yksityistalo Pacific Grovessa.[2] Elokuvan puolivälissä Ken ja Sylvia mainitsevat muuttaneensa Frank Lloyd Wrightin suunnittelemaan taloon, ja kuvauspaikkana onkin Carmelissa Tyynenmeren rannalla sijaitseva Wrightin piirtämä Walker House[3].
Vastaanotto
Aikalaisarviot olivat nihkeitä, mutta aiheensa takia elokuvasta tuli nuorten aikuisten treffielokuvasuosikki. Johnny Hunteria näytellyt Troy Donahue oli roolistaan Golden Globe -ehdokkaana vuoden parhaaksi miestulokkaaksi[4]. The New York Timesin Howard Thompson luonnehti uutuuselokuvaa upeasti kuvatuista rantamaisemistaan huolimatta karkeaksi, rumaksi ja räikeän seksinhajuiseksi tarinaksi, jossa kahden mahtisuvun oudot moraalikäsitykset murskaavat viattoman nuorenparin unelmaa. Max Steinerin musiikin hän kirjoitti alleviivaavan juonenkäänteitä paalutuskoneen hienovaraisuudella.[5]Variety-lehden ensi-ilta-arvio murskasi Delmer Davesin käsikirjoittamat hahmot epätodellisiksi ja yksiulotteisiksi, liian selvästi joko hyviksi tai pahoiksi. Lehden mielestä dialogi on saarnaavaa ja elokuva kokonaisuudessaan yrittää haukata liian isoa palaa dramaattisesta ja tärkeästä aiheesta.[6]
Kesäpaikka sai Suomessa ensi-iltanssa helmikuussa 1960, ja se on esitetty Mainos-TV:n ohjelmistossa 1984. Helsingin SanomienPaula Talaskivi arveli muidenkin suomalaiskatsojien kuin itsensä hämmästelevän rohkeana markkinoidun uutuuselokuvan lapsekkaalta vaikuttavaa siistiä pinnallisuutta ja hyväuskoisuutta: ”Meillä yleisö nauraa elokuvan vakavillekin kohdille, mutta silti sitã juostaan kyllä katsomaan – niinkuin luetaankin vastaavia romaaneja.”[7] Elokuvan televisioesityksen alla Helsingin SanomienMikael Fränti kirjoitti, ettei Delmer Davesin synkkä mutta melko pinnallinen tarina aivan vedä vertoja Douglas Sirkin saman ajan melodraamoille Tuuleen kirjoitettu ja Suurinta elämässä, mutta siinä on hänestä kuitenkin jotakin epätavallista lumoa, joka nostaa sen tusinatuotteiden yläpuolelle.[1]
Lähteet
↑ abFränti, Mikael: Rakkautta ja vihaa lomasaarella. Sandra Dee tähdittää Davesin melodraamaa Kesäpaikka. Helsingin Sanomat, 31.3.1984, s. 59. Näköislehti (maksullinen).
Kesäpaikka Internet Movie Databasessa (englanniksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:A Summer Place (film)
