Kehruu tarkoittaa prosessia, jossa tekstiilikuiduista valmistetaan kierteistä ja kerrattua lankaa.

Alkuun kuituja kierrettiin langaksi todennäköisesti yksinkertaisesti sormilla hiertämällä, kun havaittiin kierteen vahvistavan kuituja. Myöhemmin kehräämisen apuvälineenä käytettiin värttinää, jossa kepistä ja painosta koostuvan työkalun hyrrämäinen liike auttaa kierteen muodostamisessa lankaan ja jonka ympärille jo valmistunut lanka voidaan kiertää. Rukin keksiminen nopeutti kehruuprosessia entisestään.

James Hargreavesin vuonna 1767 keksimä kehruukone, Kehruu-Jenny, on teollisen vallankumouksen vertauskuvia, ja se mullisti tekstiiliteollisuuden. Ensimmäiset kehruukoneet toimivat vielä käsikäyttöisesti mutta olivat silti kymmeniä kertoja nopeampia kuin rukki. 1700-luvulla keksittiin myös vesivoimalla toimiva kehruukone.

Nykyisin sähkö on korvannut veden ja höyryn teollisuuden kehruukoneiden voimanlähteenä, mutta käsin kehräämiselläkin on vielä paljon harrastajia.

Langan valmistuksessa on useita vaiheita. Esivalmistelut riippuvat käytettävästä materiaalista: esimerkiksi kehrättäessä villaa käsin villa karstataan, pellava puolestaan muun muassa loukutetaan, lihdataan ja häkilöidään. Tavoitteena on saada kuidut yhdensuuntaisiksi. Kehräämöön materiaali tulee yleensä jo osittain esivalmisteltuna topsinauhana, joka vielä tehtaalla kammataan ja venytetään kierteettömäksi esilangaksi.

Ensin yksittäisille lankasäikeille tehdään kierre värttinällä, rukilla tai kehruukoneella. Sitten kehruukierteiset lankasäikeet kerrataan eli yhdistetään useampisäikeisiksi langoiksi. Kertauskierre tehdään aina päinvastaiseen suuntaan, kuin kehräyskierre.^[1]

Kehrätty lanka jälkikäsitellään esimerkiksi höyryttämällä ja keritään tai vyyhditään odottamaan jatkojalostusta.

• Tekokuitujen kehruumenetelmistä artikkelissa Synteettinen kuitu

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kehruu.

• Kehrääjän ammatista mol.fi:ssa