Kavuri Samba Siva Rao (s. 2. lokakuuta 1943) on intialainen poliitikko ja liikemies, joka toimi maansa tekstiiliministerinä vuosina 2013–2014. Hänet äänestettiin parlamentin alahuoneeseen ensimmäisen kerran vuonna 1984, jonka jälkeen hän toimi viisi kautta parlamentaarikkona. Yrittäjänä hän aloitti vuonna 1966 perustaessaan rakennusliikkeen nimeltä Progressive Constructions.[1][2]
Rao aikoi erota kongressipuolueesta Manmohan Singhin toisella pääministerikaudella pettyneenä siihen, että hänelle ei tarjottu ministerin paikkaa. Puolueenjohto sai kuitenkin rauhoitettua hänet, jonka vuoksi Rao päätti jättää eroamatta.[1] Rao tunnetaan yhtenäisen Andhra Pradeshin osavaltion kannattajana, jonka vuoksi hän vastusti Telanganan irtautumista Andhra Pradeshista.[2] Kriitikoiden mukaan hänen vastustuksensa itsenäistä Telanganaa kohtaan kumpuaa hänen Hyderabadiin kohdistuvista yritysintresseistään.[1]
Kun Telanganan osavaltio irtautui Andhra Pradeshista vuonna 2014 Rao erosi tekstiiliministerin virastansa.[3] Hän päätti myös vaihtaa puoluetta ja liittyi Intian kansanpuolueeseen.[4]
Lähteet
Aiheesta muualla