Karl Evert Ruda (28. tammikuuta1892Lohja – 11. marraskuuta1949) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat rakennusmestari Frans Victor Ruda ja Augusta Adolfina Warelius. Hänet vihittiin ensimmäisen kerran avioliittoon vuonna 1923 Hjördis Coustanec Erikssonin kanssa (kuoli vuonna 1926). Toisen kerran hän avioitui ensimmäisen vaimon kuoltua vuonna 1932, Aini Raatikaisen kanssa.[1][2]
Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti kuudennen luokan Helsingin uudessa ruotsalaisessa oppikoulussa vuonna 1921. Hän suoritti taktiikan sovoltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927. Hän suoritti komentajakurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1944.[1][2]
Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan ensin esikuntavääpeliksi ja myöhemmin lähettiupseeriksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärän kylässä ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
Sisällissodan jälkeen hän toimi adjutanttina armeijan uudelleen järjestelyn jälkeen Suomen valkoisen kaartin 1. pataljoonassa, josta hänet siirrettiin 15. heinäkuuta 1919 alkaen 7. komppanian päälliköksi. Hänet siirrettiin 23. tammikuuta 1926 Kaartin Jääkäripataljoonan 1. komppanian päälliköksi. Armeijasta hän erosi 5. joulukuuta 1928 ja siirtyi liikemieheksi Helsinkiin ja vuodesta 1936 Konehuolto oy:n toimitusjohtajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
Hän toimi ylimääräisten harjoitusten aikana Täydennys Jalkaväkirykmentti 2:n pataljoonan komentajana , josta hänet siirrettiin Täydennys Jalkaväkirykmentti 1:een ja edelleen Jalkaväkirykmentti 63:een. Talvisodassa hän osallistui taisteluihin Haparaisissa, Volossulassa, Taipaleessa, Terentilässä ja Vuosalmella. Välirauhan aikana hän toimi samassa tehtävässä ja myöhemmin Pohjois-Satakunnan suojeluskuntapiirin Virtain aluepäällikkönä. Jatkosodan syttyessä hänet komennettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 60:een ja edelleen jalkaväkirykmentti 50:een. Kunnes hänet komennettiin toimistoupseeriksi 17. Divisioonan esikuntaan ja vuonna 1941 pataljoonan komentajaksi 61:een jalkaväkirykmenttiin. Sodan loppupuolella hänet siirrettiin Erillinen Pataljoona 27:n komentajaksi, josta hänet siirrettiin vielä samana vuonna 17. Divisioonan suunnittelu-upseeriksi ja edelleen Henkilötäydennyskomppania 4:n komentajaksi. 2. Divisioonan opaselimen päälliköksi hänet siirrettiin vielä vuonna 1944. Hän osallistui Taisteluihin jatkosodassa Terussa ja Äänislinnassa sekä asemasotaan Shemenskissä sekä Karjalankannaksella Juustilassa ja Lavolassa. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944.[2]
Sotien jälkeinen aika
Hän toimi sotien jälkeen Konehuolto Oy:n toimitusjohtajana. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit
Ylennykset
Kunniamerkit
Aliupseeri 11. helmikuuta 1918
Vääpeli l. huhtikuuta 1918
Vänrikki 1918
Luutnantti 27. toukokuuta 1918
Kapteeni 6. joulukuuta 1921
Majuri 1940
Everstiluutnantti 1943
Vapaudenristi 2. lk. tammenlehvien kera
Vapaudenristi 2. lk.
Vapaudenristi 3. lk.
Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera
Vapaussodan muistomitali soljen kera
Talvisodan muistomitali
Jääkärimerkki
Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi
Lähteet
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.