Karhu-Korhosen kirjasto (myös Jäkäläpään kulttuurikeskus) on Inarin kunnassa Lemmenjoen kansallispuistonJäkäläpään tunturilla sijaitseva pieni kirjasto, joka palvelee alueella toimivia kullankaivajia ja siellä liikkuvia matkailijoita.[1] Kirjasto sijaitsee kansallispuistossa kulkevan Kultareitti-vaellusreitin varrella[2] kultakaivantoja palvelleen Jäkäläpään lentopaikan huoltorakennuksessa, joka on jäänyt vähemmälle käytölle mönkijöiden yleistymisen myötä.[1] Kirjastolla on sivutoimipiste noin kuuden kilometrin[3] päässä sijaitsevalla Martin Iskon palo -tunturilla, missä kirjastorakennus on niin ikään entinen erämaalentopaikan huoltorakennus.[1] Suomen syrjäisimmäksi nimitetty kirjasto[1][4] on kaksihuoneinen rakennus, joista vasemmanpuoleisessa on noin 25 hyllymetrinen, muutamasta tuhannesta niteestä koostuva kirjakokoelma. Kirjaston peruskokoelma on Oulun kaupunginkirjastolta lahjoituksena saatuja poistoja, ja se on myöhemmin laajentunut alueen kullankaivajien jättämillä teoksilla.[5] Oikeanpuoleinen huone on kirjaston lukusali, jossa sijaitsi aiemmin lentopaikan erämaapuhelin.[4]
Oululainen kultaseppä Janne Kannisto kunnosti molemmat rakennukset kirjastoiksi vuonna 2002. Projekti oli 80-vuotislahja Lemmenjoella pitkällisesti kullankaivajana toimineelle Yrjö ”Karhu” Korhoselle.[5][4]
Lähteet
↑ abcdHeikkinen, Mikko-Pekka: Suomen syrjäisin kirjastohs.fi. 26.8.2018. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 21.9.2019.