Kapsáksen luostari (kreik.Μονή Καψά, Moní Kapsá; myös Kapsáksen Pyhän Johanneksen luostari, Kapsán luostari) on ortodoksinenluostariKreetan saarella Kreikassa. Se sijaitsee Ierápetran kunnassa saaren etelärannikolla Makrý Gialóksen ja Goúdouraksen kylien puolessa välissä.
Luostari on perustettu viimeistään 1400-luvulla, joidenkin näkemysten mukaan jo 1200- tai 1300-luvulla. Se on saanut nimensä yhdestä sen Kapsás-sukuisesta omistajasta. Turkkilaiset hyökkäsivät luostariin vuonna 1471 ja tuhosivat suurimman osan siitä. Luostari kunnostettiin vuosina 1841–1861 ja otettiin uudelleen käyttöön vuonna 1861 Ioánnis Vitséntzoksen, munkkinimeltään Josíf (Josef) Gerontogiánnis, johdolla. Tämän pojanpoika Iosíf Gerontákis kehitti ja laajensi luostaria edelleen. Luostari toimi vastarinnan keskuksena saksalaisten miehittäessä Kreetaa vuosina 1941–1944. Luostari kuuluu Toploún luostarin alaisuuteen.[1] Vuonna 2011 luostarissa oli kaksi asukasta.[2]
Luostari on rakennettu vuorenrinteeseen Perivolákian rotkon eteläpäähän. Luostarirakennuksessa on sen historiasta johtuen sekä bysanttilaista tyyliä että myöhempää luostarirakentamista. Luostarin kirkko on omistettu Johannes Kastajalle. Kirkko on kaksilaivainen ja holvattu ja sen ikonostaasi on kaiverrettu puusta. Luostarin aula ja piha on koristeltu lattiamosaiikein. Luostariin kuuluu myös muun muassa Josífin erakkoluola, joka sijaitsee noin 100 metrin päässä.[1][3][4]